Liberon 1/2014 pääkirjoitus
Venäjällä kilpailtiin parhaiden perinteiden mukaiset poliittiset olympialaiset. Poliitikot boikotoivat Sotšin talvikisoja, ja uutiset kertoivat ihmisoikeus- ja ympäristöaktivistien pidätyksistä kisojan aikana.
Suomessa kritiikkiin sekoittui oikeiden ongelmien osoittelun lisäksi tunkkaista ryssävihaa. Lähinaapurin asiat kiinnostavat, mutta helposti unohtuu, kuinka syvä kulttuurinen raja maiden välillä kulkee.
”Korruption, mielivallan ja nepotismin läpi kannattaa yrittää ymmärtää venäläisen järjestelmän periaatteita muunakin kuin takapajuisuutena”, muistutti historian professori Jukka Korpela kisojen aikaan Helsingin Sanomissa. ”Idässä ihmisoikeudet tarkoittavat oikeutta viettää hyvää elämää. Ne ovat kontekstualisoituja ja yhteisölle alistettuja. Kun yhteiskunta ei ole kehittynyt yksilöiden ja roomalaisen oikeuden vaan yhteisöllisyyden ja uskonnollis-moraalisen totuuden varaan, vallan legitimiteettikin perustellaan toisin.”
Koska seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat edistämisen arvoisia myös Venäjällä, niiden puolesta kannattaa kamppailla paikallisessa asenneilmastossa toimivilla tavoilla. Muutoin liberaalit ihmisoikeudet saadaan näyttämään samalta tuontitavaralta kuin lännestä itään pistimet edellä vietävä ”demokratia”.
Paikallisten toimijoiden tavoitteita tulee tukea siten kuin se on ulkomailta käsin mahdollista. Korpela huomauttaa nimittäin, että järjestöjen rekisteröiminen ulkomaisiksi agenteiksi ”heijastaa yhteiskunnan aitoa käsitystä siitä, että nämä ovat vieraita toimijoita”.
Olympiaboikotin vaatiminen on helppoa kevytaktivismia, ja järjestäjämaa taitaa muutenkin olla väärä puu haukuttavaksi. Sotšin kisajärjestelyjen ongelmat vaikuttavat nimittäin tyyppivialta. Viime aikojen uutiset suurten urheilutapahtumien rakennustyömailta Rio de Janeirosta ja Qatarista osoittavat, että rakentajien surkeat työolot, paikallisten asukkaiden häätäminen ja sekä ympäristön huomiotta jättäminen ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Tyyppivian paljastaa myös Sotšissa kilpailleen kanadalaislautailija Michael Lambertin epäilys, ettei Skandinaviaa lukuunottamatta missään pystyttäisi järjestämään kestävän kehityksen mukaisia ja budjetissa pysyviä kisoja, joita varten rakennettu infrastruktuuri jäisi käyttöön vielä palkintojenjaon jälkeenkin.
Teemasivut (s. 16–29) käsittelevät tällä kertaa työtä. Seuraavassa numerossa teemana on kehitysyhteistyö.
Niko Peltokangas