Vapaakauppasopimukset suojaavat pääoman etuja, mutta työväen toimeentuloa ei ole turvattu kansainvälisellä minimipalkkalailla. Taloustutkijaa ihmetyttää, ettei siitä juuri edes keskustella.
teksti Milja Komulainen kuvitus Laura Happo
Tammikuussa 2014 viisi henkilöä menehtyi Kambodzhan pääkaupungissa Phnom Phenissä, kun poliisi avasi tulen kesken mittavien mielenosoitusten. Mielenosoittajat olivat Kambodzhan tekstiiliteollisuuden työntekijöitä, jotka lakkoilivat maan alhaisen palkkatason takia.
Kambodzan tekstiiliteollisuuden tarina noudattaa pitkälti uusliberaalin talousajattelun kaavaa. Maan tekstiiliteollisuus on alkanut haalia lisää kansainvälisiä investoijia Kiinan kaltaisten massatuontantomaiden palkkatasojen noustessa. Halpatyövoiman nähdään olevan Kambodzhan suhteellinen etu kansainvälisillä markkinoilla.
Maan kilpailukyvyllä on kuitenkin kääntöpuolensa.
”Maailmantalous suosii pääoman etua. Monikansalliset yritykset voivat liikkua vapaasti maasta toiseen halvan työvoiman jäljillä, mutta työläiset eivät pysty siirtymään parempien palkkojen peräsäs,” selittää tutkija Jason Hickel London School of Economicsista.
”Siksi pääoma saa maat kilpailemaan keskenään kansainvälisestä investoinnista. Tämä puolestaan johtaa palkkatason laskemiseen.”
Maiden kilpailuttaminen on johtanut tilanteeseen, jossa Kambodzhan tekstiiliteollisuuden työntekijät tienaavat hädin tuskin tarpeeksi itsensä ja perheensä elättämiseksi. Toisaalta monikansallisten yritysten johdon palkkataso nousee entisestään.
Minimipalkka turvaisi elannon
Ratkaisu kutistuviin palkkoihin on yksinkertainen. Pääoman etua suojataan kansainvälisin sopimuksin; miksei siis työntekijöiden oikeutta kunnolliseen toimeentuloon voitaisi suojata asettamalla kansainvälinen minimipalkka?
”On uskomatonta, ettei maailmanlaajuisen minimipalkan säätämisestä ole käyty vakavaa keskustelua aiemmin,” Hickel naurahtaa.
Nyt minimipalkasta on alettu puhumaan. Muun muassan taloustieteilijä ja nobelisti Muhammed Yunus on esittänyt oman ehdotuksensa maailmanlaajuisen minimipalkan säätämiseksi. Jason Hickel huomauttaa, että säätelyä suunniteltaessa tulee ottaa huomioon valtioiden asema maailmantaloudessa.
”Saman minimipalkan tason asettaminen kaikissa maissa saattaisi vahingoittaa köyhiä maita vähentämällä niiden suhteellista kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.”
Hickelin mukaan minimipalkan tulisi perustua kunkin maan palkkatasoon ja taloudelliseen tilanteeseen: minimipalkka voisi olla esimerkiksi 50 prosenttia maan palkkojen mediaanista. Lisäksi minimipalkalle sädettäisiin pohjataso, joka suojelisi työläisiä sellaisissa maissa, joissa puolet mediaanipalkasta ei ylitä köyhyysrajaa. Näin valtioiden kilpailukyky pysyisi tasapainossa, ja kaikille maailman työntekijöille turvattaisi riittävä toimeentulo.
Oikeudenmukaisuutta kapitalismin ehdoilla
Keskustelua minimipalkan haitoista käydään pitkälti taloudellisesta näkökulmasta. Minimipalkan vastustajien mukaan palkkatason maailmanlaajuinen säätely olisi pahaksi bisnekselle ja työntekijöille. Yleisin huolenaihe on, että palkkojen nostaminen ajaisi yritykset vähentämään työpaikkoja.
Minimipalkan puolestapuhujille säätely on kuitenkin ennen kaikkea moraalinen kysymys. Hickel vertaa minimipalkan säätämistä orjuuden päättymiseen. Orjakaupan kieltäminen aiheutti hetkellisesti haittaa yritystoiminnalle, mutta kieltopäätös tehtiin silti, koska orjuuden koettiin olevan epäoikeudenmukaista.
”On aika päättää ettei ihmiset köyhyydessä pitävien palkkojen maksaminen ole hyväksyttävää. Jos maailmanlaajuisen minimipalkan säätäminen on haitallista yritystoiminnalle, olkoon niin,” Hickel painottaa.
”Mikäli yritykset eivät pysty toimimaan ilman, että ne hyväksikäyttävät työntekijöitään, ei niiden tulisi olla toiminnassa laisinkaan.”
Hickel muistuttaa, ettei maailmanlaajuinen minimipalkka mullistaisi kapitalistista talousjärjestelmää. Pikemminkin kyse olisi säätelystä, joka suojaisi työläisiä köyhyydeltä, mutta ei muuttaisi maailmantalouden valtasuhteita merkittävällä tavalla.
”Globaali minimipalkka ei poista järjestelmän ytimessä olevaa epätasa-arvoa, mutta se on aivan välttämätön välipysäkki.”
Säätely saavutetaan työtaistelun kautta
Miten maailmanlaajuinen minimipalkka saataisiin säädettyä käytännössä? Yksi vaihtoehto olisi saada valtiot ratifioimaan ILO:n minimipalkan säätämistä koskeva konventio. Konvention numero 131 (1970) kautta valtiot sitoutuisivat säätämään minipalkan työläisten palkkatarpeet huomioon ottaen. Jason Hickel pitää universaalin ratifioinnin saavuttamista epätodennäköisenä.
“En usko, että siihen tarvittavaa vaikuttamistyötä saataisiin käynnistymään.”
Todennäköisempää on, että säätelyä saataisiin aikaiseksi työtaistelun kautta. Kambodzhan ampumatragedian jälkeen paikalliset ammattiliitot saivat hallituksen nostamaan minimipalkan 100 dollariin kuukaudeassa. Uusi minimipalkka ei yllä ammattiliittojen vaatimalle tasolle, mutta on silti merkittävä korotus aiempaan palkkatasoon nähden. Globaali säätely saataisiin aikaiseksi ammatiliittojen yhteistyön kautta. Aasian halpatuotantomaiden ammattijärjestöt perustivat vuonna 2007 “Asia Floor Wage” -verkoston, joka pyrkii luomaan aasialaisen minimipalkkajärjestelmän. Verkosto pitkän aikavälin tavoite on levittää minimipalkka myös muille globaalin etelän alueille.
Hickel uskoo, että ruohonjuuritasolta lähtevä paine muuttaa maailmantalouden sääntöjä on kasvussa. Protesteja näkyy nyt ympäri maailmaa enemmän kuin koskaan.
“Olemme tulleet käännekohtaan. Nykyisessä järjestelmässä maailman 85 rikkaimmalla ihmisellä on saman verran varallisuutta kuin koko maailman väestön köyhimmillä 50 prosentilla. Sellainen ei voi jatkua ilman, että syntyy jonkinlaista massojen vastarintaa.”