Teksti: Sophia Leppä – Kuvitus: Jasu Setälä
Jos presidentti Recep Tayyip Erdoğanin AKP eli Oikeus ja kehitys -puolue olisi saanut viime sunnuntaina käydyissä Turkin vaaleissa tavoittelemansa kahden kolmasosan enemmistön, olisi se käytännössä sementoinut presidentin vallan. AKP olisi voinut yksinään muuttaa perustuslakia ja laajentaa presidentin valtaa.
Vaaleissa kävi kuitenkin toisin kuin monet ajattelivat. AKP ei saanut enemmistöä, sillä kannatus jäi 40,9 prosenttiin. AKP:n kannatus pieneni 9 prosenttiyksikköä verrattuna viime parlamenttivaaleihin. Aiemmissa vaaleissa puolueen suosio on kasvanut, ja Erdoğan on samalla pyrkinyt lisäämään myös omaa vaikutusvaltaansa.
Ennen vaaleja vasemmistolaisen HDP:n eli Kansojen demokraattinen puolueen arvioitiin nousevan juuri ja juuri kymmenen prosentin äänikynnyksen yli, mutta lopulta sen kannatus oli 13,1 prosenttia. On epäselvää, onko HDP:n nousulla parlamenttiin kuitenkaan muuta kuin symbolista arvoa.
Nyt Turkissa pitäisi muodostaa hallitus, mikä ei ole helppoa. HDP:n toinen puhehenkilö Selahattin Demirtaş on torjunut ajatuksen yhteishallituksesta AKP:n kanssa. Tämä ei yllättänyt ketään, mutta pakkaa sekoitti entisestään MHP:n eli Kansallismielisen toimintapuolueen kieltäytyminen yhteishallituksesta suurimman puolueen kanssa.
CHP eli Tasavaltalainen kansanpuolue taas näyttäytyy AKP:n pitkäaikaisena kilpakumppanina epätodennäköiseltä hallituskumppanilta. Tästä huolimatta AKP:n puheenjohtaja Ahmet Davutoğlu julisti puolueen tavoittelevan enemmistöhallitusta. Todennäköisimmäksi hallituskumppaniksi povataan yhä äärinationalistista MHP:tä.
Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta uskoo, että AKP kosiskelee juuri äärinationalisteja, mutta hän suhtautuu epäillen puolueen mahdollisuuksiin aikaansaada enemmistöhallitus.
”Todennäköisesti tämä ei tule onnistumaan, ja edessä ovat uudet vaalit syys-lokakuussa. Tällöin osa MHP:tä nyt äänestäneistä tulee todennäköisesti äänestämään AKP:tä, joten sen kannatus kasvaa ainakin vähän”, Alaranta tuumailee.
Hän epäilee, että AKP:n taktiikkana on pyrkimys alentaa Turkin korkeaa kymmenen prosentin äänikynnystä seitsemään tai jopa viiteen prosenttiin enemmistön saavuttamiseksi uusissa vaaleissa.
Istanbulista kotoisin oleva ja Suomeen yliopistoon opiskelemaan tullut 20-vuotias Ulaş Can Ergüney kertoo, että ajatus koalitiohallituksesta jakaa tunteita turkkilaisten kesken. Aiempien useamman puolueen hallitusten talouspoliittiset epäonnistumiset kummittelevat yhä monien turkkilaisten mielissä.
”He eivät ymmärrä, että viimeisten 13 vuoden aikana, jonka AKP on yhtäjaksoisesti ollut vallassa, maailma on muuttunut”, hän pohtii.
Alaranta näkee AKP:n kannatuspohjan yhä vahvana. Hänestä suurempi merkitys on sillä, mitä HDP:n nousu merkitsee PKK:lle eli Kurdistanin työväenpuolueelle. HDP edustaa kurdeja, mutta se ei ole kuitenkaan vain kurdien puolue. Alarannan mukaan vaalimenestys vesittää kurdisissien argumentit siitä, etteivät he voisi ajaa asiaansa parlamentaarisesti.
Ergüney puolestaan kertoo, että valtaosa hänen ystävistään ja oma isänsä äänestivät ensimmäistä kertaa HDP:tä, koska äänikynnys koettiin epädemokraattiseksi ja kurdien tilanne epäoikeudenmukaiseksi. Ulas kuitenkin suhtautuu HDP:hen kriittisesti.
”Kyllä he ajavat naisten ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa varmasti myös oikeasti, mutta olihan se heille selkeästi myös äänestäjien tavoittelua. Äänestäjäkuntaan saatiin sitä kautta moderneja, ei-konservatiivisia nuoria ihmisiä, etenkin yliopistoista”, hän sanoo.
Hän itse tunnustaa äänestäneensä CHP:tä kuten ennenkin.
”Mutta pidän siitä, että kurdeilla on nyt edustus parlamentissa, jotta voimme ratkaista ongelmat rauhanomaisesti ja jättää väkivaltaisuudet taaksemme”, hän toteaa.
Turkin parlamentissa on nyt kaksi vasemmistopuoluetta: entinen valtapuolue, sosiaalidemokraattinen CHP ja tuore liberaali kurdien asiaa ajava HDP. Molemmilla puolueilla on niin nykytilanteessa kuin mahdollisten uusien vaalien jälkeen paikka oppositiossa.
Sekä Ergüney että Alaranta näkevät mahdollisuuksia yhteistyölle puolueiden välillä. CHP on kuitenkin Alarannan mukaan selkeästi jakautunut.
”CHP:n sisältä löytyy HDP:n liberaaleja lähellä oleva vasemmistosiipi, mutta myös ryhmä ultranationalisteja, jotka kurdikysymyksessä ovat enemmänkin MHP:n linjoilla. Puoluejohtaja Kemal Kılıçdaroğlu on kuitenkin aito sosiaalidemokraatti”, hän sanoo.
Erdoğanin aikana kansalaisoikeuksia on monin tavoin heikennetty ja demokratiaa tukahdutettu. Kertooko HDP:n nousu parlamenttiin siitä, että politiikkaan on tulossa muutoksia?
Alaranta uskoo AKP:n kannatuspohjan olevan yhä vahva, koska sillä on potentiaalista äänireserviä äärinationalistisessa MHP:ssä.
”Turkin konservatiivinen, uskontoon tukeutuva keskusta-oikeisto on voittanut lähes kaikki vaalit vuoden 1950 jälkeen. On kuitenkin mahdotonta sanoa onnistuuko AKP:n nousu enää samassa mittakaavassa”, hän sanoo.
Alarannan mukaan vuoden 2002 nousua tukeneet liberaalit ovat nyt pahoillaan, että he koskaan edes äänestivät puoluetta. Ergüney näkee samankaltaisen muutoksen tapahtuneen lähimenneisyydessä.
”Gezi-puiston mielenosoitusten tukahduttamisen jälkeen on muuttunut se, ettei kukaan ole enää neutraali AKP:n suhteen. He, jotka ennen eivät kannattaneet puoluetta, mutta eivät vihanneetkaan sitä, vihaavat sitä nyt”, hän kertoo.
Turkin hallinnon kyseenalainen kansalaisoikeuspolitiikka luulisi kiinnostavan kansainvälistä yhteisöäkin. Hiljaista on kuitenkin ollut. Alarannan mukaan Erdoğanin poliittisen islamin ja autoritaarisuuden suuntaan vietyä AKP:n linjaa on kuvattu jopa utooppiseksi uuskonservatismiksi, mutta hän ei näe suurta potentiaalia kansainväliselle painostukselle jatkossakaan.
”On huomattavaa, että AKP:n talouspoliittiset linjaukset ovat pitkälti linjassa globaalin markkinatalousregiimin kanssa. Se ei kyseenalaista uusliberalismia. Täten, niin kauan kuin puolueen harrastama muslimiveljeskunta-ryhmien tukeminen Lähi-idässä pysyy joissakin rajoissa, kansainvälinen yhteisö ei pyri painostamaan AKP:tä muuttamaan agendaansa”, hän arvioi.
Kansojen demokraattisen puolueen nousu merkitsi monille arvoliberaaleille turkkilaisille toivoa kurdien tilanteen kohentumisesta ja uutta uskoa demokratian mahdollisuuksiin. Muutokseen on kuitenkin vielä pitkä matka niin Alarannan kuin Ergüneynkin mukaan. Vain muutaman kuukauden päästä poliittinen tilanne voi olla taas aivan toinen.