Eriarvoisuus voi leimahtaa Ruotsin lähiöissä ihan ilman maahanmuuttajiakin.
Teksti Riikka Yrttiaho – Kuva Sava-Marinkovic
Suomalaisten keskustelufoorumien ja uutiskommenttien mukaan Ruotsin lähiöissä palaa. Viimeisimmän kymmenen vuoden aikana ilmapiiri on kiristynyt ja osa suomalaisista maalailee tosissaan katastrofaalisia kuvia Ruotsin palavista maahanmuuttajalähiöistä, joihin edes poliisi ei uskalla mennä. Maahanmuuttopolitiikan kiristämistä vaativat ihmiset varoittavat “Ruotsin mallista”, joka toimii uhkakuvana siitä, mitä Suomessakin tulee väistämättä tapahtumaan jos maahanmuuttoon suhtaudutaan liian sallivasti.
Tosiasiassa Ruotsin lähiöissä ei pääsääntöisesti pala. Uutisissa suomalaiset ovat toki nähneet Malmön ja Pohjois-Tukholman lähiöiden levottomuuksia, mutta uutiset eivät yleensä ole juuri taustoittaneet tapahtumia ja maahanmuuttokriitikot ovat valjastaneet nämä tapahtumat palvelemaan omia tarkoitusperiään. On syytä tarkastella hieman, mitä Ruotsin malli voisi todenmukaisemmin tarkoittaa.
Sosialidemokratia rappeutuu ja segregaatio voimistuu
Ruotsissa kyllä kytee, mutta syy ei ole maahanmuuttajien. Ruotsalainen hyvinvointivaltio rakennettiin aikoinaan sosialidemokraattisen ideologian ympärille, niin sanotun mahdollisuuksien tasa-arvon periaatteiden mukaisesti, mutta 2000-luvulla tätä perustaa on alettu purkaa, eikä monien tasa-arvoa edistävien rakenteiden ylläpitämiseksi ole tehty riittävästi töitä. Hyvinvointivaltion pilareita on murrettu tietoisilla poliittisilla päätöksillä, ja nämä muutokset on aloitettu jo vuosia ennen Syyrian sotaa ja sitä seurannutta turvapaikanhakijoiden määrän kasvamista.
Erityisesti Tukholmassa kaupunginosien välinen segregaatio kasvaa entisestään. Viimeisten 20 vuoden aikana jo ennestään vauraat asuinalueet ovat vaurastuneet entisestään ja samaan aikaan etninen segregaatio asuinalueiden välillä on voimistunut. Maahanmuuttajaväestö ja pienituloiset väestöryhmät kasautuvat tietyille alueille, koska kaupungista käytännössä puuttuu järkevä asuntopolitiikka, vuokramarkkinoiden sääntely ja sosiaalinen asuntotuotanto.
Tuloerojen kasvaessa segregaatiokehitys on johtanut siihen, että yhteiskuntaluokat ajautuvat yhä kauemmaksi toisistaan, ja ihmiset kohtaavat suuremmalla todennäköisyydellä omanlaisiaan, samoista taustoista tulevia ihmisiä.
Pidemmällä aikavälillä tämä johtaa – tai on osittain jo johtanut – yhteiskunnan polarisoitumiseen, mikä taas voi tehdä hallaa yhteiskuntaviihtyvyydelle ja -rauhalle, politiikan myös muuttuessa konfliktikeskeisemmäksi. Statistiska Centralbyrånin eli Ruotsin Tilastokeskuksen julkaiseman raportin mukaan köyhyysriskissä elävien ihmisten määrä on kasvanut vuosien 2008-2011 välillä.
Terveys ei jakaudu tasaisesti
Myös terveyserot yhteiskuntaluokkien välillä ovat Ruotsissa edelleen suhteellisen suuria. 2010-luvulla toteutettu terveyspalvelujen valinnanvapausuudistus aloitettiin porvarihallituksen aikana, ja tutkimustulokset eivät ole antaneet näyttöä terveyserojen kaventumisesta, vaikka sen pitäisi olla hyvinvointivaltion sosiaalipolitiikan ydinaluetta – toisin sanoen juuri sitä olisi ehkä pitänyt miettiä kyseisessä uudistuksessa.
Valinnanvapausuudistuksen jälkeen terveyspalveluiden lisätuotanto on keskittynyt yhä enemmän varakkaammille asuinalueille ja pitkäaikais- tai monisairaat eivät vieläkään ole riittävien palveluiden piirissä. Terveyspalveluiden saatavuuden kasaantuminen varakkaammille alueille lisännee entisestään asuinalueiden välistä segregaatiota, koska yksityiset palveluntuottajat keskittyvät näihin alueihin mieluummin kuin köyhemmille asuinalueille, onhan varakkaammilta alueilta odotettavissa suurempia voittoja kuin muualta. Kun palveluiden tuottaminen siirtyy enenevässä määrin yksityiselle sektorille, on vaikeampi säännellä alueiden välistä tasa-arvoista palvelutarjontaa.
Jo valmiiksi hyvissä asemissa olevat ruotsalaiset ovat kenties hyötyneet uudistuksesta, mutta uudistus ei ole näkyvästi hyödyttänyt kaikkein huonommissa asemissa olevia ihmisiä. Tälläkin hetkellä ruotsalainen pitkäaikaistyötön kärsii keskimäärin enemmän terveysongelmista kuin työssäkäyvä, ja matalamman koulutuksen ammateissa työntekijät kärsivät todennäköisemmin työtapaturmista kuin ylempien sosiaaliluokkien työntekijät. Osa-aika-, pätkä- ja silpputyön on todettu lisäävän stressiä, ja pitkäaikaisesta stressistä kärsivät ovat alttiimpia sairauksille.
Aihe on ajankohtainen myös Suomessa, koska hallituksessa istuvat puolueet ovat puhuneet Ruotsin valinnanvapausmallin ja palveluiden yksityistämisen puolesta.
Pohjoismaissa yhteiskuntaluokkien väliset tuloerot kaventuivat 80-luvulle asti. Tämän jälkeen luokkien väliset kuilut ovat kasvaneet, mikä on monilla tavoin heijastunut alempiin sosiaaliluokkiin. Koulutustaso periytyy edelleen sekä Suomessa että Ruotsissa, ja toisaalta lisääntyvien tuloerojen myötä niin kutsutun luokkaretken tekeminen voi tulevaisuudessa olla vaikeampaa. Niin sanottujen epätyypillisten työsopimusten, kuten pätkä- ja projektitöiden lisääntyessä osa ihmisistä jää altavastaaviksi, koska he ovat jo valmiiksi epäedullisemmassa asemassa työmarkkinoilla verrattuna muihin ihmisiin.
Epäedullisissa asemissa nykyhetken työmarkkinoilla ovat usein nuoret, maahanmuuttajataustaiset sekä matalammin koulutetut työnhakijat, ja prekaariin päätyessä sieltä voi olla vaikea päästä pois vaikka haluaisikin. Työmarkkinoiden polarisoituminen voimistuu myös muualla Euroopassa; Saksassa on lyhytnäköisen työmarkkinapolitiikan ja matalapalkkaisten pätkätöiden vuoksi suuri määrä “minitöiden” tekijöitä, joilla saattaa olla useita samanaikaisia työsopimuksia eivätkä rahat silti riitä elämiseen.
Kotouspolitiikka maksaa itsensä takaisin
Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaa on Suomessa kutsuttu liberaaliksi ja vastuuttomaksi. Humanitäärinen maahanmuutto, josta oikeasti yleensä puhutaan maahanmuuttopolitiikkaa kritisoitaessa, on kuitenkin vain pieni osa maahanmuuttajien kirjosta. Vuonna 2008 Ruotsiin saapui maahanmuuttajia eniten muihin vuosiin verrattuna, tällöin pakolaisia oli muuttajista 4,6 prosenttia ja muita turvapaikanhakijoita 1,7 prosenttia. Suurin osa ihmisistä muuttaa Ruotsiin edelleen työn, rakkauden tai opiskelun perässä.
Turvapaikanhakijoiden kohdalla kritisoidaan usein kustannuksia, mitkä ovat tietysti aluksi suurempia kuin muilla maahanmuuttajilla. Onnistunut integraatiopolitiikka kuitenkin korvaa nämä kustannukset myöhemmin maahanmuuttajien työllistymisen kautta. Tutkimukset osoittavat työllistymisprosentin nousun tietyn ajan jälkeen myös humanitäärisistä syistä muuttavien kohdalla.
On myös hyvä muistaa, että kun 1950–1970 suomalaisia sankoin joukoin muutti Ruotsiin työn perässä, kärsivät Ruotsissa asuvat suomalaiset suhteellisen paljon sosiaalisista ongelmista verrattuna ruotsalaissyntyiseen väestöön. Suomalaiset ovat edelleen Ruotsin suurin maahanmuuttajaryhmä, mutta aiempien sukupolvien ongelmista on onneksi päästy hiljalleen eroon.
Köyhät tapelkoot keskenään
Oikeistolaisen politiikan kenties menestyksekkäin juoni on kautta aikojen ollut vähäosaisten asettaminen toisiaan vastaan. Ruotsalaista tai suomalaista köyhää ei todellisuudessa sorra maahanmuuttajaväestö vaan leikkauspolitiikkaa harjoittavat, suuryritysten ja työmarkkinajärjestöjen lobbaamat poliitikot. On totuuden muuntelua väittää, että pohjoismainen yhteiskunta on vaarassa maahanmuuttajien tai pakolaisten vuoksi, kun samaan aikaan tehdään ideologisista syistä kovaa oikeistopolitiikkaa, oli maailmassa pakolaiskriisejä tai ei.
Humanitäärinen maahanmuutto, jonka kustannukset ovat lillukanvarsia esimerkiksi kansainväliseen veronkiertoon hukattujen eurojen rinnalla, eivät ole syy miksi Suomen talous laahaa. Jos haluttaisiin oikeasti saada suuria säästöjä valtiontalouteen, ei valmisteltaisi hallintorekisteriä omistusten salaamiseksi tai tehtäisi verohelpotuksia suuryrityksille.