Teksti Pontus Purokuru
Miksi on niin paljon helpompi kuvitella maailmanloppu kuin kapitalismin loppu? Tai vaatimattomampi kysymys: miksi on niin paljon helpompi vaatia leikkauksia kuin uusien yhteiskunnallisten instituutioiden rakentamista?
Poliittisia kamppailuja käydään kabinettien ja katujen lisäksi mielikuvituksessa. Mielikuvitus rajaa, mitä on mahdollista ajatella, mikä tuntuu mielekkäältä, mikä ohitetaan automaattisesti ja mikä ei edes käy mielessä.
Mielikuvitus on mahdollisuuden aluetta, ja vallankäyttö on juuri mahdollisuuksiin vaikuttamista.
Mielikuvituksen murskaaminen ja toivottomuuden tuotanto ovat tärkeä osa hallintakoneistoja, kirjoittaa antropologi David Graeber.
Vaihtoehdot katosivat ja historia loppui
Jotta kapitalismi hierarkkisine kansallisvaltioineen pysyy kasassa, poliittinen mielikuvitus on näivetettävä. Yhteiskunnalliset liikkeet on tukahdutettava poliisilla ja propagandalla, ja niiden esittämät vaihtoehdot on tehtävä naurunalaisiksi tai täysin mahdottomiksi.
On hoettava jatkuvasti, että ”kommunismi on ihan kiva ajatus, mutta se ei vain toimi”. On vedottava evoluutioon, geeneihin ja muihin ”välttämättömyyksiin”, joiden pitäisi perustella asioiden nykytilan luonnollisuus.
On väitettävä Margaret Thatcherin tavoin, että ”there is no alternative”, ja Francis Fukuyaman sanoin, että historia on ohi eikä mitään olennaista ole enää tehtävissä.
Thatcherin ja Fukuyaman aikakaudella paisunut velkaannuttaminen on erityisen tehokas tapa estää vaihtoehtoisen tulevaisuuden ajattelu. Velanmaksu kahlitsee tulevaisuutta koskevaa mielikuvitusta: elämäntapakokeilujen ja vaihtoehtojen luomisen sijaan tärkeäksi tulee pakko pysyä palkkatöissä ja maksaa velkaa.
Kapitalistinen realismi
Mark Fisher kutsuu näin tuotettua mielikuvituksettomuutta ”kapitalistiseksi realismiksi”. Se on kyyninen talouskurin ja masennuksen mielentila, jossa asioiden muuttaminen tai ylittäminen tuntuu mahdottomalta ja kapitalistinen toimintatapa on ainoa todellinen.
Elämästä jäävät jäljelle pelkät markkinat, työnteko, sijoittaminen, alistuminen, voittaminen ja häviäminen. Uuden luominen näyttäytyy vain vanhan toistona.
Graeber huomauttaa, että mielikuvituksella on kuitenkin tapana leimahtaa uudelleen aina, kun hallintojärjestelmissä ilmenee pieniäkin säröjä. Jos kapitalistiselle yhteiskunnalle löytyy edes huonokin vaihtoehto, kuten Neuvostoliitto syntyaikoinaan, niin järjestelmä ajautuu kriisiin.
Työläiset on silloin lahjottava tyytyväisiksi, koska vaihtoehto luo toivoa ja halua paeta kapitalistista kuria.
Olisiko hyvinvointivaltiota syntynyt, jos kapitalismi olisi ollut ainoa kuviteltavissa oleva yhteiskuntajärjestelmä?
Utopia on käytännöllinen metodi
Utopioiden ajattelu on ollut perinteinen tapa laajentaa poliittista mielikuvitusta. Kaukaiseen paikkaan tai toiseen aikaan sijoitettu ihanteellinen utopia auttoi arvostelemaan todellista yhteiskuntaa.
Utopiat syntyvät tavallisesti kriiseistä. Platon kirjoitti Valtio-utopiansa peloponnelaissodan uuvuttamassa Ateenassa, ja kuuluisimmat utopiat Thomas Moresta sosialisteihin syntyivät uuden ajan mullistuksissa.
Utopistinen ajattelu on myös johtanut kriiseihin, kun todellisuutta on väkivaltaisesti juntattu abstrakteihin ihannekaavoihin. Utopiatutkija Darko Suvin ehdottaakin, että utopiat kannattaa käsittää ennemmin ajatuskokeiksi ja metodiksi kuin tilaksi, joka olisi mahdollista saavuttaa.
Ehdotukseen voi lisätä, että käyttökelpoiset utopiat syntyvät ennemmin arjen kamppailuista kuin norsunluutornien propellihattujen pyörinnästä.
Vastustamisen ja rakentamisen lisäksi yhteiskunnalliset kamppailut avaavat utooppisia mahdollisuuksia ja voimistavat kuvittelukykyä. Seattlen WTO-mielenosoittajien vuonna 1999 esittämä iskulause ”toisenlainen maailma on mahdollinen” on edelleen yhteiskunnallisen muutoksen ehto.
Kun ihmiset pystyvät kuvittelemaan vaihtoehtoja nykyiselle elämäntavalleen, he eivät alistu tai alista yhtä helposti.
Lukemista:
Mark Fisher: Capitalist Realism. Zero Book 2009
David Graeber: Revolutions in Reverse. Autonomedia 2011
Keijo Lakkala: Utopia tänään: yhteiskunnallisen mielikuvituksen metodologiaa. Kampus Kustannus 2014
Maurizio Lazzarato: Kapitalismin vallankumoukset. Tutkijaliitto 2006