Kuvat: Olli Korpela
Essee perustuu kirjoittajan omiin kokemuksiin, joten hän tahtoo pysyä anonyyminä.
Aina on shokeeraavaa oppia jotakin odottamatonta rakastamastaan ihmisestä. On vaikea sanoa, tapahtuiko muutos todella niin nopeasti, kuin miltä ulkoapäin tuntui, vai oliko se hidasta ja piilossa tapahtunutta kehitystä. Äitini on aina rakastanut joogaa, vaihtoehtoisia hoitoja, horoskooppeja, Tarot-kortteja, ufoja, fengshuita ja taikakiviä. Tulevaisuus on aina ollut hänelle tirkistelyn kohde, eikä Jumalan olemassaolosta ollut meidän kattomme alla epäilystäkään, vaikka kirkossa käyminen oli äitini mielestä idioottimaisimpia asioita, joita ihmismieli on keksinyt. Kodissamme ei ole koskaan ollut mikroaaltouunia, sillä ne ovat äidin käsityksen mukaan ruokien ravintoarvon täysin tuhoavia pieniä Tšernobylejä. Äiti on aina luottanut homeopaatteihin ennemmin kuin lääkäreihin, eikä rikkauksien saavuttaminen ole hänen uskoakseen kiinni muusta kuin tahdonvoimasta ja haluttujen asioiden manifestoimisesta.
Vaikka äiti on aina ollut new age -piirien vedätettävissä, en alkuun osannut yhdistää täysin järjettömiä ja pahantahtoisia salaliittoteorioita omaan sydämelliseen ja korkeasti koulutettuun äitiini. Olen aina kuvitellut salaliittoteorioiden kuuluvan lähinnä Yhdysvaltain eteläosien punaniskoille, joilla on vapautensa ansiosta alhainen elintaso ja sitäkin alhaisempi koulutus. Asia ei kuitenkaan tullut täytenä yllätyksenä. Ilmassa oli savua, suorastaan savumerkkejä, mutta en pitkään halunnut nähdä niitä. Pitelin nenää kiinni, kun äidin suunnasta alkoi leijailla kymmenen vuotta vanhojen meemien ja live laugh love -henkisten kuvien lomassa epäilyttäviä linkkejä.
Ilmastohuolia ja jauhettua lihaa
“Greta Thunberg, George Sorosin lapsiorja ja Antifa-terroristi” oli ensimmäinen artikkeli, jolle muistan kohottaneeni kulmakarvojani. Useammassakin äidin kummallisista artikkeleista kritisoitiin Greta Thunbergia, minkä olin toistaiseksi tulkinnut vain tuon yhden keulakuvan kritiikiksi. Itselläni ei ollut mitään Gretaa vastaan, mutta saatoin ymmärtää, miksi jollakulla olisi.
Viimeisin artikkeli oli kuitenkin jotakin aivan muuta. Ajattelin äidin tuskin tietävän, mihin kaikkeen pelkästään artikkelin otsikossa otettiin kantaa, joten totesin vain jutun kuulostavan hiukan epäilyttävältä.
Vastaukseksi äiti lähetti pian kutsun ”Valtion ilmastopakotteisiin kriittisesti suhtautuvat vapaa-ajattelijat” -nimiseen ryhmään Facebookissa sekä linkin ”HS-mafian ilmastoagendan paljastavaan” artikkeliin. En enää tiennyt, mitä sanoa. Enää ei ollut tilaa tulkita linkkejä ilmastoliikkeen sisäiseksi kritiikiksi. Samalla ryhdyin entistä aktiivisemmaksi Facebook-käyttäjäksi pelkästään selvittääkseni, mitä kaikkea äiti netissä puuhasi. Vanhemman ja lapsen roolit olivat vaihtuneet mahdollisimman perverssillä tavalla.
*
Vain muutamaa viikkoa myöhemmin covid-19 julistetaan pandemiaksi. Äiti on äskettäin siirtynyt eläkkeelle, joten aikaa nettisurffailuun on ollut yllin kyllin. Kun tilanne helpottaa kesän alla, sovimme tapaamisesta. Emme voi tilata ruokaa ravintolasta, koska äiti on ketodieetillä – tai luulee olevansa. Äiti varmaankin kuuli elämää muuttavasta dieetistä joltakin kulttia kokoavalta luonnonlääketieteen “tohtorilta” Facebookissa. Hän ei kuitenkaan aivan ymmärrä, ettei voi olla ketoosissa, jos syö päivittäin pullakahvit, vaikka muuten syökin ympäristölle mahdollisimman haitallisella tavalla. Hetken hän puhuu innoissaan Youtubesta näkemästään raw carnivore -dieetistä, kuin raakojen kanankoipien ja kokonaisten voipakettien nieleminen olisi ihailtavaa ja tavoiteltavaa. Varoitan, että ketoosissa olemisen pitkäaikaisvaikutuksista ei ole paljoa tietoa eikä se välttämättä ole turvallista. Äidin mukaan se johtuu lääkeyhtiöiden lobbauksesta. Kauhukseni huomaan hetken miettiväni, haluanko oikeastaan edes pitkittää äidin elämää, kun hän tuntuu tahallaan yrittävän pahentaa ympäristöongelmia ja tuotantoeläinten kärsimystä mahdollisimman paljon.
Äiti kertoo voivansa valmistaa jauhelihapizzan, mikä tarkoittaa jauhelihasta ja kananmunasta muotoiltua pohjaa, tomaattikastiketta ja juustoa. Seuratessani sivusta ruoanvalmistusta huomaan lisäravinnebisneksen pyörivän edelleen lähes yksin hänen panoksellaan. Äiti syö päivittäin noin kymmentä vitamiinia tai mineraalia ja kolmea epämääräistä jauhetta, koska ruoka ravitsee nykyään vähemmän kuin koskaan. Vaihtoehtohoidoilla ja lisäravinnebisneksellä ei jostakin syystä ole samaa eturistiriitaa kuin lääketieteellä. Äiti luulee myös minun syövän käsittämättömiä määriä lisäravinteita, sillä jos en valehtelisi hänelle asiasta, hän ostaisi niitä minulle kysymättä.
Vielä 2010-luvun alussa veganismi oli ”hengellisissä” piireissä kovinta huutoa. Oikein onnistunut mehukuuri saattoi jopa parantaa syövän. Ihmettelen aikojen muuttumista. Ehkä veganismi on nykyään ylipolitisoitunut. Sen suosion nousu on yhdistänyt sen vihervasemmistoon, ja vaikka äiti on pitkään äänestänyt vihreitä, ei kauppatieteiden maisteri tule toimeen liian vasemmistolaisen politiikan kanssa. Se on joko ”epäkäytännöllistä” tai viimeistään Neuvostoliiton kaaduttua huonoksi todistettu pyrkimys kokonaisuudessaan. Tai ehkä liian moni valtavirtalääkäri on myöntänyt veganismin voivan olla terveellinen ruokavalio. Aina on mentävä valtavirtaa ja konsensusta vastaan. Vielä vaikeampaa on ymmärtää, miten viherituhippien luonnonsuojelukulttuurista on niin nopeasti tullut ilmastokriittisyyttä. Ihmettelen, miten äiti voi olla niin huolissaan lääkeyhtiöiden salajuonista tiedostamatta lainkaan energiayhtiöiden toimintaan liittyviä vastaavia ongelmia. Omittuaan hippikulttuurin keskiluokka on onnistunut tekemään siitä hampaatonta ja ulossulkevaa hengellisyyttä. Vallankumouksellisen potentiaalinsa menettänyt entinen vastakulttuuri on alkanut huokua porvarillisen eetoksen konservatismia ja kapitalismin ihannointia. Esimerkiksi jooga on länsimaissa ollut pitkään läheisessä yhteydessä tuottavuuden kasvattamiseen tähtäävään self-helpiin ja luonnonlääketieteeseen, jonka bisnesmallit voivat saada vannoutuneimmankin kapitalistin pään pyörälle. Lisäksi joogan filosofiaan kuuluu salaliittoteorioiden maailmaan liiankin hyvin lomittuvia periaatteita kuten se, että kaikella on jokin perimmäinen tarkoitus, että todellisuus ei ole sitä miltä pintapuolin näyttää ja että sen elementit ovat pohjimmiltaan yhteydessä toisiinsa.
Okkultismilla puolestaan on vankka yhteinen historia fasismin kanssa. Kolmannessa valtakunnassa Hitler ja erityisesti hänen oikea kätensä Himmler kannattivat useita okkultistisia salatieteitä, joista löytyi oikeutus lähes kaikkeen heidän tekemäänsä pahaan eugeniikasta maanvaltauksiin ja kansanmurhiin. Ajatukset arjalaisen rodun ylemmyydestä ja juutalaisten perimmäisestä pahuudesta voi jäljitellä Atlantiksen tuhoa käsitteleviin esoteerisiin kirjoituksiin, joissa juutalaiset saapuvat ulkoavaruudesta kuraamaan Atlantiksen asukkaiden viisauden. Eikä näistä salatieteistä voi hevin irrottaa oman äitini uskomuksia, vaikka hän tuskin myöntäisi, että usko uponneen kaupungin avaruusolentoihin johtaa loogisesti kansanmurhiin, tai välttämättä edes liittyvän nykypäivän tai 40-luvun juutalaisiin.
Mikä mihinkin liittyy, jos mihinkään?
Äiti lupaa ajaa minut kotiin. Sanon voivani kyllä ottaa bussin, mutta hän panee vastaan ja minun on lopulta vaikea vastustaa keskiluokkaisia mukavuuksia. Istumme autossa hetken hiljaa. Levysoitin ei onnekseni toimi, sillä äiti kuuntelee autossa vain ja ainoastaan Tapani Kansaa.
Lopulta äiti rikkoo hiljaisuuden, kuin olisi miettinyt pitkään, miten muotoilisi hyvät uutiset, ja kertoo katsoneensa viime yönä Trumpin vaalipuhetta. Hymähdän, sillä Trumpin nimi on omassa maailmassani vitsin avaus. ”Ja sehän kuulosti oikein hyvältä”, äiti sanoo. ”Hän aikoo palauttaa kaikki työpaikat Amerikkaan ja aikoo kohentaa taloutta ja laittaa kaiken kuntoon, ei mitään ongelmia.” Nauran Trumpin omahyväisille yksinkertaisuuksille, kunnes alan hiljattain ymmärtämään, että äidin ilme on vakava. Hän ei liioittele vitsaillakseen. En vastaa mitään. Olen suorastaan shokissa, vaikken ole lainkaan yllättynyt. Ehkä olen shokissa, koska en ole yllättynyt. Ilmastonmuutosvastaisuus on täysin linjassa Trumpin fanittamisen kanssa. Mutta miten hän voi ottaa vakavasti niin tyhmän miehen?
Joukossa tyhmyys tiivistyy. Somekuplissa se kiteytyy. Vietettyään uusissa piireissään tarpeeksi kauan aikaa äiti on alkanut elää uudessa vaihtoehtoisessa todellisuudessa. En enää tunnista lapsuuteni todellisuutta, jossa energiavirrat, henget ja abduktiot olivat arkea. Äidin uusi todellisuus on akuutin poliittinen maailma, jossa Illuminati tai mikä lie vetelee lankoja ja valtavirtamedia on lähtökohtaisesti valheiden ja häijyn propagandan areena. Kyse ei ole enää vain ilmastokriittisyydestä, ja tuskin on ollut sitä pitkään aikaan.
Pandemiasta on tullut uusi ideologinen taistelukenttä, sillä oikeistoradikalismi reagoi vain uutisvirtaan. Se edustaa kriittistä suhtautumista uutisista epäkriittisesti omaksuttuun paniikintunteeseen ja paniikin aiheuttajaan. Äiti ilmaisee epäilyksensä pandemian todellisuudesta taas kerran linkkejä lähettämällä. ”Plandemic-dokumentti paljastaa TOTUUDEN pandemiasta”. En vastaa enää mitään, minkä äiti tulkinnee kiireeksi ja hiljaiseksi tiedon omaksumiseksi. Hiljaisuudesta on tullut ainoa strategiani, sillä en halua riidellä enkä joutua etsimään oikeutusta ilmiselville asioille. Mitä jos oikeutusta ei hetkessä löydy, ja alan itse vaikuttaa epäkriittiseltä lampaalta? Tunnen raivon loimuavan sisälläni lukiessani äidin lähettämien artikkeleiden otsikoita, joskus vain julkaisualustan nimiä.
*
Seuraavan kerran kun hän soittaa, on aihe otettava puheeksi. Äiti suhtautuu vastahakoisuuteeni äidin tavoin, opettamalla tietämättömälle lapselle itsestään selviä terveen järjen totuuksia. Hänellä on valmiina kaikki perustason argumentit, kuin hän olisi harjoitellut niitä valmistautuessaan tärkeään debattiin: kuolleita ei ole yhtään enempää kuin tavallisesti, korona ei eroa millään lailla flunssasta, johon kuolee vuosittain enemmän ihmisiä, eikä kasvomaskien tehokkuudesta ole tieteellistä näyttöä. Äiti on ilmeisesti valmistunut keskustelupalstoilta ja Youtubesta lääketieteen ja tilastotieteen tohtoriksi.
Yritän panna vastaan, mutta äidin kanssa kiisteleminen on vaikeaa. Hän on aina ollut kovapäinen, ehkä siksi, että hän on äiti. Vanhemman auktoriteetti ei tunnu ajan myötä horjuneen. En myöskään halua ottaa yhteen liian lujasti, sillä minua jostakin ihmeen syystä vieläkin kiinnostaa, mitä hän ajattelee minusta. Yritän ymmärtää ja olla avoin, mutta eniten minusta tuntuu siltä, kuin yrittäisin vaikuttaa järkihenkilöltä mielisairaalassa mukautumalla potilaiden tapoihin.
Toisaalta ajattelen, että äiti on menetetty tapaus. Saan sanottua, että jos hän on oikeassa, minun toimenpiteeni, kuten maskin pitäminen aiheuttavat vain pientä epämukavuutta minulle itselleni, kun taas päinvastaisessa tilanteessa äidin toiminta aiheuttaa täysin tarpeettomia kuolemia. Esitän argumenttini itsevarmalla äänensävyllä, vaikka tiedän ihmisten kärsivän paljonkin taloudellisesti ja mielenterveydellisesti. Ennen olisin paljastanut heikkouden omassa ajattelussani, sillä harvemmin olen halunnut olla oikeassa nyanssien kustannuksella vain ollakseni oikeassa. Mutta nyt en halua antaa minkäänlaisia myönnytyksiä. Tämä on debatti – sota, jonka tarkoitus on lyödä vastustajan kivenkovaan panssariin mahdollisimman monta epäilyksen lommoa.
Mutta äidin panssari ei petä. Kiihtynyt keskustelu siirtyy huutamisen rajamaille. Pelkästään äidin ääni tuntuu myrkyltä mielessäni. Testitulokset perustuvat ilmeisesti tilanteesta riippuen joko pseudotieteeseen tai maailmanlaajuisesti koordinoituun manipulointiin. Kysyn, miten niin suuri operaatio ei ole vielä paljastunut, ja äiti kertoo, että paljastuksia tulee jatkuvasti. Sadat lääkärit ovat antaneet ilmi pandemiaan liittyvät valheet. Alan itsekin epäilemään, onko mahdollista, että media vähättelee, jopa salaa, tietoa syystä tai toisesta. Virusta ei ole onnistuttu yksilöimään, äiti vielä vakuuttaa. Se on ihan keksitty juttu noissa maailmanpolitiikan valtapeleissä. Se on yhtä selvää, kuin että Epstein ei ole kuollut.
”On täysin varma, ettei Epstein ole kuollut”, äiti pian vakuuttelee, vaikka vastalauseeni koski lähinnä yksityiskohdan relevanssia. Kaiken takana on Deep Staten salaisen varjohallinnon pedofiilieliitti, johon Epsteinin kanssa todistetusti kaverustanut ”grab them by the pussy” -Trump ei luonnollisesti kuulu. Kuten kaikessa, mihin ihminen voi uskoa, on tässäkin tarinassa totuutensa. Epsteinin kuoleman salamyhkäisyys oli kieltämättä epäilyttävä tapahtuma, eikä hänen tuomittava toimintansa alaikäisten kanssa ole enää salaisuus. En kuitenkaan ymmärrä, miksi äiti vihaa niin intensiivisesti Epsteiniä, mutta antaa Trumpille kaiken anteeksi ja vieläpä uskoo tämän olevan jonkinlainen kriittinen vastavoima taistelussa pahuutta vastaan.
Internet Qplii
Haluaisin ylitse kaiken voida tutkia äitini mieltä ja erotella kaikki uskomukset ja niiden yhteydet vain ymmärtääkseni edes jotain hänen taifuunin tavoin kehittyvästä ajattelustaan. En ole enää niinkään kiinnostunut siitä, miten esimerkiksi uudelleensyntyminen, kristillinen taivas ja kummittelu maanpäällä ovat kaikki mahdollisia saman uskomusjärjestelmän piirissä. Nyt haluan tietää, uskooko äiti holokaustiin. Uskooko hän Hillary Clintonin harrastaneen satanistista lapsikauppaa pizzerian kellarissa? Uskooko hän liskoeliittiin? Entä pulut? Ovatko ne hänen mielestään valtion valvontarobotteja (koska valvontakamerat ja älypuhelimet eivät jostakin syystä riitä)?
Kotiin päästyäni otan avuksi Googlen yrittäessäni ymmärtää, mitä äitini mistäkin uskoo. Poistun vihervasemmistolaisesta kuplastani sen minkä algoritmit sallivat ja tunnen oloni kyberavaruudessa yhtä alastomaksi ja vedätettäväksi kuin kuka tahansa salaliittoteorioille altistunut ennen yhteisönsä löytämistä. Seison tyhjän päällä, eikä linkkejä klikkaillessa ole mitään tapaa tietää varmuudella, mikä on totta. Pitäisi viettää tunteja lähteitä vertaillen, ja lopulta on silti vain luotettava auktoriteettien sanaan. Tutkijoihin, mediaan, poliitikkoihin, influenssereihin, keskustelupalstojen anonyymeihin kommentoijiin.
Alan voida pahoin ja kyllästyn nopeasti Magneettimedian julkaisuihin ja tuntemattomiin blogeihin. Hylkään sisällöt suoralta kädeltä valeuutisiksi aivan, kuten tuomitsemani äiti tekee valtavirtamedian kanssa. Yllätyksekseni luen hyviä huomioita siellä täällä, mutta jos esitettyjen mielipiteiden kantava pohja on näkemys viruksesta jonkinlaisena maailmanlaajuisena salajuonena, on jonkin oltava vialla. Vaikkei mikään olekaan varmaa, ei tässä ole kyse todellisuuden luonteen epäilystä. Nyt ei ole kyse filosofian pahoista demoneista, jotka ylläpitävät harhakuvitelmia meidän nukkuessamme. Voimme kyllä luottaa todennäköisiin asioihin, eikä mikään tunnu epätodennäköisemmältä kuin se, että maailmanlaajuinen epidemia olisi kannattava tapa saada aikaan yhtään mitään, saati että salajuoni pysyisi kasassa ja salassa. Mutta miksei äiti ajattele samoin? Toisaalta, miksi minä luottaisin horoskooppeihin ja enkeleihin uskovan ihmisen kykenevän tekemään selkoa siitä, mikä on todennäköistä tai järkevää?
Yritän pitää taukoa, mutta en saa mielenrauhaa ja palaan Googlen helvetilliselle portille. Luen artikkelia artikkelin perään, ja kaiken takaa pilkistää QAnon-salaliittoteoria. Se alkaa tuntua saippuaoopperan ja liikenneonnettomuuden risteymältä, jonka katsomista on vaikea lopettaa. Se tuntuu pastissilta. Teoria yhdistää saumat lepattaen kaikki salaliittoteoriat J.F. Kennedyn murhajutuista syyskuun 11. päivän iskujen virallisen tarinan epäilyksiin. QAnoniin liittyy lisäksi Clintonien pizzeriapedofiliaa, uskomuksia juutalaisista maailmaa hallitsevana eliittinä, Illuminatia ynnä muuta. QAnon on salaliittoteorioista koottu suuri kokko, joka on sytytetty Yhdysvalloissa Trumpin herättämällä innostuksella. Ja tuli on levinnyt, niin käsittämättömältä kuin se tuntuukin, Suomeen asti. Kaiken takana on ajatus Trumpista messiaanisena hahmona (ehkä oranssihtava hohde hänen kasvoillaan on vain sädekehän heijastus?), joka paljastaa totuuden ja tuhoaa pahuuden.
Kaikkein eniten ihmettelen sitä, kuinka amerikkalaista kaikki politiikka ympärilläni on, etenkin internetissä. On kuin Amerikka olisi vallannut taas kerran maailman. Trumpista on tullut yhdysvaltalaisen kulttuuri-imperialismin ultimaattinen ase. Hän ei ole ainoastaan tehnyt uutisista täyttä viihdettä, vaan myös levittänyt uuden, uutisten irvikuvan kulttuurin kaikkialle maailmaan, missä hänen jokaista liikettään on seurattu yli neljä vuotta kuin Truman Show’ta – Trump Show’ta. Amerikkalainen viihdepolitiikka on uusin tapa tuntea itsensä maailman joka kolkassa sivistyneeksi. Hollywood valtasi ensin elokuvateatterit, Starbucks kahvilaskenen ja Amazon lähes kaiken muun. Uutisista jäljelle jäänyt infotainment on nyt tullut Trumpin omimaksi.
Seuraavana päivänä Facebook ja Youtube ehdottavat minulle QAnon-ryhmiä, terveeksi järjeksi puettuja anti-antirasistisia argumentteja sekä pelastusta lupaavia seksuaalivähemmistöjä solvaavia videoita.
Maailman ongelmat ja sydämellinen, korkeasti koulutettu äitini
Syitä Trumpin suosiolle on useita, mutta yksi niistä on ehdottomasti se, ettei äitini sukupolvella tunnu olevan Yhdysvalloissa kaikista kapitalismin aiheuttamista ongelmista huolimatta sille mitään järkevää vaihtoehtoa. Kylmän sodan aikana eläneille on opetettu lapsesta asti kommunismin ja sosialismin vaaroista Neuvostoliiton mörköä ainoana esimerkkinä käyttäen. Suomessa sentään on ollut mahdollista olla sosiaalidemokraatti, vaikka vihaisikin kommunismia ja kaikkea, mikä on SDP:n linjan vasemmalla puolen.
Kapitalismin saamista rakkaudenosoituksista huolimatta on viime vuosikymmenenä levinnyt laajalle ajatus siitä, että jokin on vialla taloudessa ja koko maailmanjärjestyksessä. Systeemi ei toimi. Sikäli en pidä äitiäni idioottina. Hän sentään suostuu tiedostamaan, että on olemassa epäkohtia. Onhan niitäkin liberaaleja, jotka ajattelevat maailman voivan jatkaa samalla linjalla pitkälle tulevaisuuteen ilman mitään ongelmaa.
Monelle talouskriisit, eriarvoisuuden nousu ja elinympäristön saastuminen ovat johtaneet poliittiseen askeleeseen vasemmalle. Ennen vuoden 2008 talouskriisiä olisi tuntunut mahdottomalta ajatukselta menestyä Yhdysvaltain politiikassa kutsumalla itseään sosiaalidemokraatiksi (siis sosialistiksi), mutta nyt se näyttää voivan olla jopa eduksi. Monelle amerikkalaiselle sosialismi merkitsee Amerikkalaisen Unelman™ uutta muotoilua, mutta silti on paljon vanhempien sukupolvien edustajia, jotka ajattelevat edelleen sosialismin tarkoittavan tasapäistävää köyhyyttä, vapauksien riistoa ja keskitysleirejä.
Yhdysvaltalaisen uusliberalismin vapauden retoriikka vetoaa äitiini. Humanistina olen taipuvainen ajattelemaan, että taustalla on hänen koulutuksensa kauppatieteissä. Äitini valmistui Helsingin kauppakorkeakoulusta 70-luvun loppupuolella ja sai mukaansa asiaankuuluvan ideologian. Läpi nuoruuteni hän on tehnyt selväksi, kuinka paljon halveksii vasemmistolaista talouspolitiikkaa, ja vaikka uskoikin pitkään ilmastonmuutokseen, ei hän ole koskaan hyväksynyt ”autoritaarisia” ratkaisuja. Ongelma on hänestä ilmeisesti ratkaistavissa kuluttajien ostovalinnoilla tai jotain. Kun ”Sleepy Joe” Biden hänen mukaansa ehdotti kerrostaloasumisen suosimista omakotitalojen kustannuksella, olivat yksilönvapaudet uhattuna.
Kauppakorkeakoulun häneen istuttama ajattelutapa on johtanut hänet vastaavaan tilanteeseen kuin amerikkalaiset ikätoverinsa. Nyt, kun koulun linjan tuottamat tulokset ovat alkaneet näyttää epäilyttäviltä ja alkaa olla yleisesti hyväksyttävää kritisoida status quota ja jopa liberalismia, on vasemmistopolitiikan pois sulkeneiden täytynyt turvautua Donald Trumpiin ja salaliittoteorioihin, jotta maailmasta voisi saada mitään selkoa. Sen sijaan, että ongelmia alettaisiin purkamaan ympäristöpolitiikalla ja taloudellisilla uudistuksilla, syytetään eliittiä saatananpalvonnasta, väestön myrkyttämisestä ja kulttuurin rappeuttamisesta. Heitä ei haluta verottaa, vaan heidät halutaan paljastaa demoneiksi. ”Paha kapitalisti” ei ole luonnollinen sanapari vaan oksymoron, jonka mahdottomuus on todistettava yliluonnollisilla tai vähintäänkin epätodennäköisillä selityksillä.
Perinteisen perhemallin ja poikasi perikato
Äidin uskomuksissa minua vaivaa erityisesti niihin erottamattomasti kuuluva vähemmistöjen viha. Livahdettuani hienovaraisesti kaapista ulos äiti ei osoittanut minkäänlaista vahvaa tunnereaktiota, kuten osasin odottaa. Homoseksuaalisuus on perheessämme aina ollut hyväksyttävää. Eihän meidän sentään ole tarvinnut omaksua kristittyjen lietsomaa vihaa.
Kristinuskon ja konservatismin sävelessä kehittyvät salaliittoteoriat vaativat kutenkin taustalleen homofobiaa, koska homous sotii perinteistä perhemallia vastaan ja on Jumalan tahdon vastaista. Homous ei myöskään tuota sotilaita ja synnyttäjiä isänmaalle.
Äiti on lähettänyt minulle artikkelin, jossa mustamaalaamalla avataan vihervasemmiston kommunistisia suunnitelmia tasapäistää kaikki, tuhota yksilönvapaudet ja yksityisyys sekä tappaa vauvoja ja tuhota perinteinen perhemalli. Vasta artikkelia silmäillessäni tajuan konkreettisesti, että oma äitini on niiden puolella, jotka haluaisivat tilaisuuden tullen lähettää minut keskitysleirille – useammastakin syystä. Hyökkäys seksuaalisuuttani kohtaan tuntuu muuta henkilökohtaisemmalta, koska se on asia, johon en voi vaikuttaa. Äiti tietää minun olevan homo ja on silti päättänyt jakaa artikkelin. Tuohdun ja hetken päästä itken ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Tunnen itseni petetyksi. Petetyksi siksi, että äiti on aina tehnyt oloni turvalliseksi ja rakastetuksi. Hän on aina antanut ymmärtää, että hyväksyy minut sellaisena kuin olen, homoiluineni kaikkineni. Nyt hän on kuitenkin päättänyt jakaa artikkelin, jossa kokonainen kappale tuomitsee syntistä elämääni ja valaisee sitä, kuinka se kuuluu valtaeliitin tuhoisiin suunnitelmiin.
Jään miettimään, mitä äidin aikaisempi avomielisyys seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan on todellisuudessa merkinnyt, ja tajuan pian siinäkin olevan jotain hämärää. New age -perinteissä ei yleisesti ottaen sanota meidän olevan sairaita, mutta niissä kuitenkin annetaan ymmärtää, että meissä on jotakin vikaa. Olemme sieluja väärässä ruumiissa tai edellisten elämien traumoja potevia rikkinäisiä sieluja. Kymmenkunta vuotta sitten luovuttiin lääketieteessä ajatuksesta, että homoseksuaalisuus olisi mielisairaus, mutta hengellisissä tieteissä meidän ajatellaan edelleen olevan sielunvikaisia. En tiedä, mikä on mielen ja sielun ero, mutta jos sieluja on olemassa, en haluaisi omani olevan rikki, ongelmallinen tai vajanainen. Ainoa esoteerinen kirja, jonka olen lukenut kokonaisuudessaan (mikäli Paulo Coelhon Alkemistia ei ihan lasketa) on Shirley MacLainen The Camino. Se puhuu Platonin Pitojen huumorintäyteisintä osaa seuraten sukupuolista selkeänä binäärinä, jonka kummallakin puoliskolla on tarkoitus ihmisen henkisessä heräämisessä. Rakkaus tekee ihmisestä kokonaisen, mutta vain silloin, kun se on rakkautta vastakkaiseen sukupuoleen. Parhaassakin tapauksessa me homot olemme siis este ihmiskunnan henkiselle heräämiselle. Olemme puolikkaita ihmisiä, jotka eivät voi rakastamalla koskaan saavuttaa eheyttä.
Ideologian materialistinen sinetti
Äidin kanssa puhumisesta tulee tuskallista, koska en voi tietää, mistä hän alkaa puhua seuraavaksi. Välttelen soittelua enkä edes vastaa viesteihin, jos kyseessä ei ole suora kysymys. En ole tainnut vieläkään saada häntä vakuutetuksi edes siitä, etten itse usko salaliittoihin, vaikken taloudellisten eliittien vallasta välitäkään. Ehkä se on vaikeaa juuri siksi, että uskomuksissamme on periaatteessa paljonkin samaa, vaikka niistä vetämämme johtopäätökset ovat täysin vastakkaiset.
Seuraava käymämme keskustelu tapahtuu puhelimen välityksellä, kun koen, etten voi enää vältellä häntä. Puhumme pitkään mukavia, ja unohdan melkein kaiken negatiivisen. Uskallan ehkä jopa epäillä äidin hylänneen uudet uskomuksensa, mutta sitten hän alkaa puhua niin sanotusta Great Resetistä, joka on äskettäin esitelty World Economic Forumissa. Itse en ole kuullut koko asiasta – varmaankin siksi, että suunnitelma kuulostaa foorumin vuotuiselta nykykapitalismille uskolliselta tekno-optimismilta, joka vakuuttaa vapaamarkkinapolitiikan ratkaisevan vielä kaikki ongelmamme. Vaikka suuri resetointi tuskin aikoo toteuttaa sitä, mitä kuulostaa haluavansa, on ajatus mielestäni hyvä: hyödynnetään poikkeustilaa tilaisuutena uudistaa luonnolle ja ihmiskunnalle haitallista maailmanjärjestystä. Äidin mukaan maailman eliitit ovat avoimesti myöntäneet haluavansa uuden maailmanjärjestyksen. ”Vihdoinkin!” huudahdan keventääkseni tunnelmaa, mutta äitiä ei naurata. Luvassa on hänen mukaansa taloudellinen uudelleenjärjestely, joka lupaa lisää rahaa rikkaille ja uusia tapoja paimentaa massoja. Ehkä myös eliitin eksklusiivisia illalliskutsuja, joissa ulkoavaruuden lisko-olennot nauravat kultahipuilla ja vastasyntyneiden verellä höystetyn samppanjan äärellä piirroselokuvan pahiksen makeaa naurua. Haluaisin ajatella, ettei oma äitini usko salaliittoteorioiden hulluimpiin piirteisiin, mutta hulluuden rajaa on vaikea vetää.
Vaikka tiedän äitini olevan kaikkea muuta kuin antikapitalisti, on minun huomautettava, että hänen esittämänsä kauhukuva pienestä eliitistä, jonka varallisuus kasvaa ihmiskunnan pohjasakan köyhtyessä entisestään, ei ole mikään salaliittoteoria vaan yleisesti hyväksytty todellisuutemme. ”Sen nimi on nykykapitalismi”, sanon, ”eikä niin sanottujen eliittien tarvitse muuttaa yhtään mitään. He ovat jo naurettavan rikkaita. Miksi he haluaisivat mullistaa valta-asemastaan yhtään mitään?” Olemme jo kertaalleen käyneet kommunismi versus kapitalismi -keskustelun, joten äiti nyrpistää nenäänsä ja tuhauttaa argumenttini pois pelistä.
Äiti ei tiedä, kannattaisiko hänen myydä sijoitusasuntonsa vai pitää siitä kiinni. Onko todennäköisempää, että raha pysyy pankissa vai että asuntomarkkinat romahtavat, kun suuri mullistus tapahtuu. Tämä tuntuu sinetöivän tilanteen vakavuuden, sillä vaikka äiti on aina uskonut erikoisiin asioihin kuten tarot-ennustuksiin ja onnenkiviin, on hänen taloudellinen aivopuoliskonsa aina toiminut erillisenä, kuin toisessa, esoterialle vastakkaisessa, kovan materialistisessa ulottuvuudessa. Hän todella uskoo maailman olevan murroksessa ja suunnittelee jopa omaa tulevaisuuttaan uskomustensa perusteella. Sanon vain, että tuskin kannattaa tehdä hätiköityjä päätöksiä.
Aivan kuten sosiaalisen median syötteistä, ei äidiltänikään asia lopu. En ymmärrä, miksi hän edelleen tyrkyttää käsityksiään minulle. Enkö ole vastustanut niitä tarpeeksi? Olenko liian kiltti, vai yrittääkö hän aggressiivisesti käännyttää minua? Vai onko hän vain yksinäinen? Rokotevastaisuuskin on vihdoin saavuttanut vanhan luonnonparantajan. En rohkene kysyä sisältävätkö uudet rokotteet vain vettä, myrkkyä, mikrosirun vai 5G:tä. Oli syy mikä tahansa, ei hänen mukaansa kukaan täysjärkinen ihminen ota rokotetta. Puhuessaan äiti katsoo minua videon välityksellä kirkkain silmin. Hänen maailmassaan ei ole mahdollista, etten luottaisi häneen, että ajattelisin toisin. Hänen maailmassaan hän vain opettaa poikaansa, kuten viisivuotiasta opetetaan olemaan ottamatta vastaan karkkia tuntemattomilta sediltä. Vain omassa mielessäni kehkeytyvässä kohtauksessa äiti anoo kyyneleet silmissään, etten ottaisi rokotetta, koska olen pannut hänet ymmärtämään, etten usko hänen horinoitaan.
*
Yhdysvaltojen presidentinvaalit ja niiden jälkimainingit tuntuvat jo yhtä etäisiltä kuin pandemian alku, ja kansalaisten rokottaminen virusta vastaan on loppusuoralla. Äidin mukaan rokotteeseen on kuollut lukemattomia ihmisiä, mutta minusta tuntuu siltä kuin kriisi olisi laantumassa. Maailma kiitää edelleen pysähtyneisyyden tilassaan kohti ilmastokatastrofia, ehkä Great Resetiä.
Tuntemani, rakastamani äiti ei ole tulossa takaisin. Asia on selvä, koska hän on edelleen Facebookissa ja kuluttaa samaa roskamediaa kuin ennen. Tuntuu siltä kuin hän ei voisi enää tehdä pahaa, mutta hän on peloissaan. Olen hänen kanssaan tekemisissä entistä vähemmän, mikä tuntuu yhtä aikaa luovuttamiselta ja välttämättömältä omalle mielenterveydelleni. Tuntuu kuin äiti olisi hukkumassa juoksuhiekkaan, joka koostuu miljardeista pienistä ja toivottomista Q-kirjaimista. Aurinko paistaa vielä kesän jäljiltä yllämme, mutta tuntemattomaksi tullut äitini ui päättäväisesti kohti kuopan pimeää pohjaa. Nautin harvinaisista hetkistä yhdessä hänen kanssaan kuin hetkistä nautitaan aivan uusien tuttavuuksien kanssa. Äiti ei ehdi ottaa puheeksi politiikkaa, ja minä nautin erityisesti meitä vielä yhdistävästä hiljaisuudesta.
Esseen joitakin yksityiskohtia on muutettu ja tapahtumia yhdistetty, mutta mikään ei ole täyttä fiktiota. Myös tekstissä esiintyvät artikkelien otsikot ja Facebook-ryhmien nimet ovat kuvitteellisia, mutta ne ovat hengeltään ja kieleltään todellisuutta jäljitteleviä.
Julkaistu Liberossa 3/2021