Ensin muuttuvat asenteet, sitten rikoslaki.
Teksti ja kuvat Niko Peltokangas
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaaren ei tarvitse pähkäillä, mikä on kansan oikeustaju ja ovatko oikeuslaitoksen langettamat rangaistukset sen mielestä liian lieviä. ”Maalaisjärki riittää”, hän totesi eilen Lakimiesliiton paneelikeskustelussa Porissa, kun muut panelistit valittelivat kansan laajuutta ja mielipiteiden kirjoa.
Maalaisjärjellä Huhtasaari tietää, että rangaistukset ovat liian lieviä – erityisesti seksuaali- ja muissa väkivaltarikoksissa. Jos ne olisivat kovempia, rikolliset olisivat pidempään vankilassa tekemästä pahojaan. Myös uhrit saisivat näin oikeutta.
Huhtasaaren tapa asettaa itsensä yleisen oikeustajun edustajaksi on osittain oikein. Kansanedustajana hänellä on yksi 200:sta vaalilla valitusta oikeustajusta, joiden mukaan säädetään lakeja. Kuitenkin hän on vain yksi 200:sta, puoli prosenttia. Lisäksi hänen oikeustajuunsa yritetään vaikuttaa oikeusoppineiden mielipiteillä.
”Politiikka on pitkälti mielipiteitä” eikä perussuomalaisedustaja tunnu antavan oikeustieteen asiantuntijoille sen enempää arvoa kuin kenelle tahansa mielipiteen esittäjälle. Hänestä on jopa lainsäätäjien tontille astumista, kun tullaan yliopistosta julkisuuteen kertomaan mielipiteitä vaikkapa hallitusohjelman perustuslakiongelmista.
Eilisessä keskustelussa oikeustieteilijöitä edusti Turun yliopiston rikosoikeuden professori Jussi Tapani. Hän korosti sitä, kuinka vapauden riistäminen on voimakkain lainsäädännön tuntema rangaistus. Laki, joka antaa mahdollisuuden vankeusrangaistukseen, tulee siksi säätää harkiten.
Huhtasaari on harkinnut ja todennut, että törkeän raiskauksen rangaistusasteikon tulisi olla 8–10 vuotta eikä 2–10.
Rangaistusten lievyydestä ja kovuudesta keskusteleminen ei ole helppoa. Ensin pitää selvittää, puhutaanko kaikista rikoksista vai erityisesti esimerkiksi juuri seksuaalirikoksista. Toiseksi on hyvä tietää, miksi lakia sovelletaan nyt niin kuin sovelletaan. Kolmas näkökulma voisi olla vaikka sen yleisen oikeustajun selvittäminen, joka siis on perussuomalaisten kansanedustajalle hyvinkin selvä.
Jos lait ja rangaistukset eivät kohtaa ihmisten oikeustajua, nämä voivat alkaa itse rangaista toisiaan. Tästä vaarasta muistutti paneelissa Ylen oikeustoimittaja Päivi Happonen. On luultavaa, että rangaistukset ovat Suomen kaltaisissa demokratioissa jonkinlainen keskiarvo kansalaisten oikeustajuista.
Aina lienee lakeja, jotka ovat jonkun mielestä kohtuuttomia tai lepsuja. Sama ihminen saattaa toivoa lapsiin sekaantumisesta kovempia tuomioita ja ihmetellä tekijänoikeusrikkomusten jättisakkoja.
Happonen hoksautti, että huumetuomiot annetaan usein asteikon yläpäästä vaikka muissa rikoslajeissa suositaan alapäätä. Tuomioihin vaikuttaakin vakiintunut oikeuskäytäntö, selitti lainkäyttäjiä paneelissa edustanut Satakunnan käräjäoikeuden laamanni Martti Juntikka. Käsillä olevaa rikosta yksityiskohtineen verrataan toisaalta lain määräyksiin, toisaalta aiemmin annettuihin tuomioihin. Kovinta tuomioita ei anneta, jos ei ajatella, että kyseessä on rikoslajin kovin rikos.
Tämä tuo mieleen Suomessa tapahtuneet massamurhat: kouluampumiset. Niiden kohdalla rangaistusasteikkoa ei ole päästy koettelemaan, koska tekijät ovat surmanneet itsensä.
Nykyiset lait ovat aikanaan todennäköisesti vastanneet sitä kuuluisaa yleistä oikeustajua. Asenteet muuttuvat ja lainsäädäntö vanhenee. Tämän näkökulman Lakimiesliiton tilaisuuteen toi Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson kysymällä, olisiko ihmisten asenne ruumiillista koskemattomuutta kohtaan muuttunut niin paljon, että raiskaustuomiot koetaan siksi niin vähäisiksi.
Professori Jussi Tapani muisteli vankiloiden olleen vielä 1950-luvulla täynnä omaisuusrikosten tekijöitä. Tässä hän näkee yhteyden asenteisiin. Ruotsissa lainsäädännössä on näkynyt selvä muutos asennoitumisessa fyysiseen koskemattomuuteen – jyrkempään suuntaan.
Kiihtyvän keskustelun perusteella aika näyttää ajaneen väkivalta- ja seksuaalirikoksista annettavien rangaistusten ohi. Asenteet ovat muuttuneet luonnollisesti lakeja nopeammin. Esimerkiksi vielä 1990-luvun alussa avioliitossa tapahtunut raiskaus ei ollut yhtä tuomittavaa kuin sen ulkopuolella.
Kun yleistä oikeustajua mitataan esimerkiksi kyselyillä, Anderssonin mielestä on luonnollista, että ihmiset haluavat elää turvassa ja sulkea turvattomuuden luojat vankilaan. Päättäjien on kuitenkin arvioitava yhteiskunnan kokonaisetua ja kaikkien yhdenvertaisuutta lain edessä, hän muistutti.
Tuomioiden riittävyydestä puhuminen voi myös tuntua uhrin kärsimysten vähättelyltä. Pahimmassa tapauksessa uhri kärsii rikoksen seurauksista koko loppuelämänsä.
Andersson sanoi rikoslain tehtäväksi viestittää kansalaisille, millaisia tekoja yhteisö pitää väärinä ja rangaista niistä. Huhtasaari kertoi pitävänsä rangaistuksia pelotteena, uusimista ehkäisevänä vankeuden ajan sekä uhrin tapana saada oikeutta.
Jos ohittaa Huhtasaaren ajattelun muut ongelmat, kova rangaistus uhrin oikeutena kuulostaa väärältä ja tavalliselta samaan aikaan. Silmä silmästä -ajattelu ja tuomion näkeminen yhteskunnallisena kostona istuvat monen mielessä, vaikka rangaistusmäärittelymme ei sille perustukaan.
Uhrin kärsimystä ei poista mikään rangaistus. Huhtasaari korosti, ettei uhria ja rikoksen tekijää voi asettaa samalla viivalle, ja asetti heidät samalle viivalle vertaamalla uhrin kärsimysten kestoa rangaistuksen kestoon. Andersson taas peräänkuulutti toisenlaista oikeutta uhrille: parempia palveluja ja auttamisjärjestelyjä kärsimyksen lievittämiseksi.
Vaikka vapausrangaistus on jo itsessään ankara, moni haluaa lisätä sen kärsimystä, oikeustoimittaja Happonen totesi, kun Huhtasaari esitti pakkotyön teettämistä vangeilla, ettei vankilassa olisi liian hyvät oltavat. ”Kansainvälisenä ihmisenä” hän voisi ulkoistaa vankeinhoidon Viroon, samasta syystä. Tässä vaiheessa Jussi Tapani muistutti vangeillekin kuuluvista perus- ja ihmisoikeuksista.
Rangaistusten riittävyys ei ole helppo aihe, koska se liittyy tunteisiin ja pakottaa pohtimaan ihmisenä olemisen sekä muiden kohtelemisen perimmäisiä kysymyksiä. Mahdoton keskustelunaihe se ei ole, koska lait on kuitenkin säädettävä ja rangaistuksetkin jotenkin määriteltävä.
Käräjäoikeuden laamanni Martti Juntikka muisteli päätöksiä, joita maallikkotuomarit eli kunnanvaltuustojen valitsemat lautamiehet ovat oikeudenkäynneissä tehneet. Äänestyspäätöksiä tuomion kovuudesta on tarvittu ani harvoin.
Professori Tapani totesi, että tarvittaessa oikeuskäytäntö muuttuu. Sitä muutetaan korkeimman oikeuden päätöksellä, mutta toivottavinta on, että eduskunta muuttaa lainsäädäntöä. Koska Suomessa lain soveltajia ei valita vaaleilla kuten joissakin maissa, yhteiskunnan muuttuneita asenteita heijastelevan rikoslain päivittäminen hoituu demokraattisimmin vaalien, eduskuntalaitoksen ja huolellisen valmistelun kautta.
Libero raportoi tällä viikolla MTV3:n ja Porin kaupungin järjestämästä SuomiAreena-tapahtumasta.