Teksti: Mikko Pihkoluoma – Kuva: Saana Kotila
Tänä kesänä Sodankylän elokuvajuhlille kokoontui ennätysmäärä kävijöitä, ja poikkeuksellisesti Mike Leigh’n vetämä aamukeskustelu myös televisioitiin. Festivaalijohtaja Peter von Baghin kuolema jätti kuitenkin isot saappaat täytettäväksi. Niihin kokeiltiin aamukeskustelujen ajaksi eri ihmisiä, joiden nimet eivät ole tuttuja suurelle yleisölle, koska Suomessa elokuvakulttuuri elää pysyvästi marginaalissa. Yksi osoitus von Baghin vahvuudesta oli se, että hän nousi tunnetuksi nimeksi tästä huolimatta.
Suomessa tehdään lähes joka vuosi persoonallisia elokuvia, joiden toivoisi nousevan palstamillimetreillä mitattuna samalla tavalla osaksi kulttuuria kuin monet näytelmäsensaatiot. Q-teatterin näytelmään pohjaava Häiriötekijä voisi olla tällainen elokuva, sillä festivaalin kovasta tasosta huolimatta se nousi yhdeksi ehdottomaksi huippuhetkeksi.
Ohjaaja Aleksi Salmenperälle kyseessä on ensimmäinen muiden tekstiin pohjaava elokuva, mikä tuntui vapauttaneen tekijää entisestään. Absurdista komediasta on syntynyt varsin elokuvallinen sovitus, jossa näkyy kekseliään ryhmätyön energia.
Festivaalin ainut naisvieras oli tänä vuonna Berliinissä palkittu Malgorzata Szumowska (Libero 1/2015), jonka mukaan Puolassa kärsitään myös meille tutuista ongelmista. Monet puolalaisfilmit kohdennetaan kotimaan markkinoille, eivätkä ne yritä olla taiteellisia, joten suuresta suosiostaan huolimatta niiden leviäminen on kansainvälisesti mahdotonta.
Szumowska puhui lehdistölle myös siitä, etteivät nuoret tekijät pääse harjoittamaan ammattiaan tarpeeksi nuorena ja usein.
“Nyt voin sanoa, että tiedän jotakin elokuvien tekemisestä”, kuusi elokuvaa tehnyt Szumowska sanoi.
Pohjolan Cannes
Sodankylässä on vuodesta toiseen ainutlaatuinen kattaus erikoisempia uusia elokuvia, jotka vetävät Lapinsuun elokuvateatterin täyteen. Tänä vuonna Miguel Gomesin kolmeosainen ja yhteensä yli kuusituntinen elokuva Arabian Nights ja Jean-Luc Godardin kokeellinen 3D-elokuva Goodbye to Language olivat osa tätä tinkimätöntä linjaa. Molemmat Cannesissa mielipiteitä jakaneet elokuvat ansaitsisivat tulla nähdyksi muillakin kotimaisilla elokuvafestivaaleilla.
Gomes oli itse paikalla esittelemässä elokuvaansa, mutta keskittyi lähinnä mukavaan tarinointiin hänen ja Peter von Baghin festivaalitapaamisista.
“Vaikka katsoimme huonoa elokuvaa, hän teki silti koko ajan muistiinpanoja. Kysyin näytöksen jälkeen, että piditkö siitä. ‘En helvetissä! Kirjoitin ihan muista aiheista’, hän vastasi. Silloin tiesin, että hän oli nero”, Gomes kertoi.
Tuhannen ja yhden yön tarinoihin epämääräisesti viittaava Arabian Nights ei ole sovitus kirjasta, vaan Gomesin runollinen yhdistelmä hauskoja tarinoita ja dokumentaarista kuvaa laman vaivaamasta Portugalista. Gomes asettuu elokuvallaan vahvasti EU:n talouskuripolitiikkaa vastaan.
Yksi elokuvan törkeimmistä tarinoista kuvaa diplomaatteja, jotka saavat Portugalin vierailullaan pysyvän seisokin. Kuutta tuntia on mahdoton tiivistää tyhjentävästi – etenkin, kun toisesta osasta jätin osan katsomatta Whit Stillman -haastattelun vuoksi – joten tyydyn toteamaan, että Gomesin näkemys on äärimmäisen kunnianhimoinen ja viihdyttävä poliittisesti kantaaottava kokonaisuus.
Amerikkalainen Pariisissa
Päävieraana olleen brittiläisen Mike Leigh’n hienojen työväenluokan kuvauksien ohella Sodankylä tarjoili vähemmän tunnetun amerikkalaisen Whit Stillmanin särmikkäitä komedioita etuoikeutetuista piireistä. Stillmanin isä oli John F. Kennedyn kampanjapäällikkö, joten suurta harppausta oikealle ei Whitkään tarjoa.
Stillman on viettänyt pitkiä aikoja Euroopassa, koska New Yorkissa asuminen tuntui liian kalliilta.
“Menetin asuntoni Manhattanilla sillä viikolla, kun Last Days of Disco (1998) tuli teattereihin. Vaimoni halusi muuttaa Pariisiin”, Stillman kertoi hotelli Sodankylässä. Muuttoa seurasi pitkä jakso ilman toteutuneita elokuvia.
Vaikeuksien kautta kulkenut Stillman on kuitenkin päässyt takaisin jaloilleen, joten hänen nimensä kannattaa painaa mieleen. Sodankylässä näytetty pariisilaistuneista amerikkalaisista kertova Cosmopolitans-sarjan pilottijakso oli lupaava ja häneltä on tulossa ensi vuonna Jane Austenin romaanin filmatisointi.
Juhlavuosi
Sodiksen juhlavuosi näkyi niin monipuolisissa ohjaajavieraissa kuin hienoissa 70mm:n erikoisesityksissä. Kauttaaltaan festivaalin kattaus oli upea, mutta ehkä von Baghin menetys näkyi vanhempien elokuvien ohjelmistossa, joka herätti jonkin verran kritiikkiä Luostolla majoittuneiden elokuvaharrastelijoiden keskuudessa. Mutta edistystäkin on tapahtunut, sillä Sodiksen ruokatarjonta on hieman monipuolistunut vuodesta 2011, jolloin kävin Lapissa viimeksi.
Kaiken järjen mukaan Sam Huberin vetämä leffakaraoke Princen Purple Rainistä ei olisi pitänyt olla ohjelmanumero, jota muisteltaisiin osoituksena Sodankylän tuoreudesta ja kyvystä villitä nuorisoa, mutta toisin kävi. Yli tuhat ihmistä rynni elokuvan päätteeksi teltan etuosaan ja kiekui nimibiisin aikana. Tunnelma oli niin huikea, ettei sitä oikein pystynyt näytöksen ulkopuolelle jääneille selittämään.
Samalla tavalla Sodankylän elokuvajuhlia on vaikea selittää niille, jotka eivät siellä käy. Koko yön sokaiseva auringonpaiste ja elokuvanäytökset on jokaisen koettava itse.