Vanhan työväenliikken aikana muodostuivat Suomessa työväenliikkeelle ominaiset rakenteet: ammattiyhdistysliike ja työväenpuolueet sekä niiden poliittinen ja järjestäytynyt toiminta. Vanha työväenliike oli dynaaminen, jatkuvasti uudistuva ja kehittyvä liike, joka loi itsensä uudelleen aina kohdatessaan vastoinkäymisiä. Monet sen ihanteista ovat vaikuttaneet siihen, millainen yhteiskuntamme on nykyään. Hyvä esimerkki tästä on pitkälle kehittynyt etujärjestötoiminta.
Teksti: aydin saiyar, kuva Forssan kokouksesta
Vanhan työväenliikkeen toiminta kaatui sen kyvyttömyyteen muodostaa omaa poliittista valtiovaltaa. Se ei pystynyt keskittämään tai organisoimaan valtaansa, vaan pikemminkin toimi usein tarpeen mukaan eli reaktiivisesti.
Varhainen työväenliike ei ollut nykyisen kaltainen, vaan koko elämää halkova yhtenäinen liike. Sitä määritteli pitkälti luokkaidentiteetti, joka syntyi yhteisissä taisteluissa porvaristoa vastaan. Identiteetti ei kuitenkaan riittänyt viemään eteenpäin suureksi kasvanutta liikettä, vaan se pirstoutui etu- ja pienjärjestöiksi ja etääntyi parlamentaristiseksi puolueeksi.
Porvarillinen sekä itsemääräytyvä työväenliike
Suomessa työväenliike syntyi aluksi porvarillisten tehtaanomistajien pyrkimyksistä kohentaa työläisten kurjia oloja. Ensimmäinen työväenyhdistys Suomessa perustettiin Helsinkiin 18. tammikuuta 1884, ja sen ensimmäinen edustajakokous pidettiin syksyllä 1893. Työläiset eivät haluneet liittyä suoraan työväenyhdistyksiin vaan mieluummin ammattiosastoihin, koska tuolloin paikalliset työväenyhdistykset olivat luonteeltaan porvarillisia.
Helsingin työväenyhdistyksen ensimmäisessä edustajakokouksessa vuonna 1893 asetettiin poliittisiksi tavoitteiksi tuolloin jo lainmukainen 10 tunnin työpäivä ja vaadittiin työläisten kunnallisen äänioikeuden estävien rajoitusten poistamista, äänioikeutta valtiollisissa vaaleissa ja ylitöiden korvaamista vastaavalla määrällä lomaa. Toinen edustajakokous vuonna 1896 vaati varallisuuteen perustuvan ääniasteikon poistamista. Tuolloin työväenyhdistys oli niin sanotusti nuorsuomalainen, ja ääinoikeuskysymyksestä olikin alustamassa tohtori K. J. Ståhlberg.
1890-luvulla itse työväestö alkoi politisoitua. Työväenliikkeen Työmies-lehteä alettiin painaa maaliskuussa 1895. Sen toimitus oli alusta asti kauttaaltaan työväenluokkaista, ja lehti tuki suoraan lakkoilua ja työläisten taisteluita olojensa ja oikeuksiensa kohentamiseksi.
Suomen työväenpuolue perustettiin Turussa vuonna 1899 ja Sosialidemokraattinen puolue vuonna 1903 Forssan kokouksessa. Vuoden 1903 Sosialidemokraattisen puolueen perustamiskokous jouduttiin pitämään Forssassa, koska bobrikovilainen sortokausi rajoitti työväenliikkeen toimintaa ja näkyvyyttä voimakkaasti Helsingissä. Sorto ilmeni nimenomaan työväen järjestötoiminnan rajoittamisena ja työväenlehdistön sensuurina. Forssan kokouksessa hyväksyttiin ohjelma, joka pyrki valtiovallan haltuunottoon ja vastusti porvarillisuutta, jossa kaikki yhteiskunnalliset rikkaudet ovat harvojen käsissä. Kokouksessa tuolloinen Sosialidemokraattinen puolue julistautui internationalistiseksi puolueeksi. Julistus yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden puolesta sekä sääty-yhteiskunnan hylkääminen nousivat puolueen päätavoitteiksi.
Äänioikeustaistelu ja marraskuun suurlakko 1905
Sosialidemokraattinen puolue aloitti kamppailun säätyjen harvainvaltaa vastaan. Puolueen tunnuksiksi nousivat iskulauseet: ”Alas matelijat! Kansanvalta on kansan turva! Alas luokkaedut! Pois laittomat olot!”
Äänioikeuden puolesta lakkoiltiin ja osoitettiin mieltä. Säätyjen ja porvareiden hallitsema senaatti ei kuitenkaan halunnut luoda tasa-arvoista äänioikeusjärjestelmää. Tämä selkeytti työväenluokan vastakkaista suhdetta porvareihin.
Suomalaisen työväenliikkeen toiminta, joka johti marraskuun suurlakkoon vuonna 1905, alkoi Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen tukilakkojen muodossa. Työväenliike asetti tavoitteekseen suurlakossa sortopolitiikan lopettamisen, parlamentarismin, paino- ja sananvapauden ja valtiollisen riippumattomuuden Venäjästä. Perustuslailliset ja porvarit vaativat sotatilassa olevan maan kurjien olojen parantamista ja pyrkivät sopimukseen tsaarin kanssa erikseen. Tsaarinvalta joutui kuitenkin nöyrtymään Venäjällä, mikä loi pohjan edustukselliselle demokratialle Suomessa.
Sosialidemokraattinen puolue oli osittain saavuttanut ensimmäisen tavoitteensa. Se oli puolustanut itseään taantumuksen kaudella ja voittanut äänioikeuskysymyksessä sekä kohentanut työläisten yhteiskunnallista ja sosiaalista asemaa.
Vaikka Sosialidemokraattinen puolue voitti ensimmäiset Suomessa pidetyt vaalit ja sai lähes 40 prosentin kannatuksen, työväenliike huomasi, ettei se kyennyt toteuttamaan tahtonsa mukaista politiikkaa porvarillisessa demokratiassa. Demokraattisten rakenteiden toteuttamiseksi ja kehittämiseksi sen ainoaksi aseeksi jäi työstä kieltäytyminen, eli lakkoilu ja suurlakkouhka.
Uusiksi vaatimuksiksi ennen vuoden 1918 sisällissotaa nousivat kahdeksantuntinen työpäivä, varallisuuden tasa-arvoisempi verotus, työttömyys- ja elintarvikekysymyksien ratkaiseminen ja torppareiden vapautus.
Kirjallisuutta:
Antti Hyvönen: Suomen vanhan työväenpuolueen historia
Tuure Lehén: Punaisten ja valkoisten sota
V.I. Lenin: Suomesta
Juttu on julkaistu Liberon numerossa 3/2010