Libero julkaisee yhden monologin elokuussa ensiesityksensä saaneista Vaginastooreista.
Teksti: Lempi Kirves
Yritän ottaa jatkuvasti selvää siitä, kuinka paljon koen itseäni naiseksi ja kuinka paljon mieheksi. Mä uskon, että jokaisessa meissä on sekä nainen että mies sisällämme. Mut on kasvatettu naisen muottiin, mut on opetettu käyttäytymään tietyllä tavalla. Mutta mitä enemmän mä matkustan, sitä enemmän opin näkemään, että naisellisuus on kulttuurisidonnaista. Jos kaikki kulttuurinormit sen ympäriltä riisuttaisiin, en tiedä paljonko naista mussa enää olisi.
Oon tiennyt jo monta vuotta, etten halua kuulua kenellekään enää. Olin viimeisen kerran monogamisessa suhteessa 21-vuotiaana eli kuusi vuotta sitten. Yritin mennä uudelleen 23-vuotiaana toiseen monosuhteeseen, mutta se ei enää toiminut. Olin liian itsenäinen siihen. En tarvitse ketään kumppania, joka olisi vain mua varten.
En halua loukata ketään, mutta voin paremmin, kun olen sellaisten ihmisten kanssa, joita ei kiinnosta olenko muidenkin kanssa. Kuvittelin jossain vaiheessa, ettei mulla voisi olla enää parisuhteita lainkaan, mutta sitten tapasin ihmisiä, jotka käytti termiä ”polyamorinen”. Tajusin, että tällainenkin parisuhteen muoto on mahdollinen. Se oli helpottava ajatus, oli muitakin ihmisiä, jotka ajatteli samalla tavalla.
Vähän ajan kuluttua tapasin pojan, jolla oli tyttöystävä. Me oltiin sitten kolmestaan vuoden verran suhteessa; mulla ja Danalla oli rakastajia, Felixillä oli kaksi tyttöystävää.
Monien suomalaisten kaverieni mielestä tämä olisi varmasti ollut inhottava ajatus, se olisi ollut heidän feminististä ajatusmalliaan vastaan. Meillä oli siinä sellainen ajatus, että me oltiin kaikki vapaita.
Monet kuvitteli, että suhteen kariuduttua olisin ruvennut taas monogamiseksi, mutta niin ei käynyt.
Mun mielestä se ei oo keltään pois, jos olen monen kanssa. Kukaan ei koskaan pysty tyydyttämään sun kaikkia tarpeita. Se on vähän sama kaverien kanssa; eri ihmiset ymmärtää sua eri tavalla. Ei kenenkään tarvitse olla täydellisen riittoisa kenellekään. Me asetetaan toisillemme suhteissa aivan mahdottomia odotuksia.
En oo kuitenkaan sitä, mieltä että polyamorisuus olisi kaikkia varten. Kaikkien pitää elää just sillä tavalla kuin heistä itsestään tuntuu hyvältä. En halua tuputtaa tätä ajatusta kenellekään, mutta olisi kuitenkin hyvä, jos sellainen ajatus hyväksyttäisiin yleisesti, että suhteessa voi olla useampi ihminen.
Otan edelleen selvää omasta seksuaalisuudestani, ihmisten pitäisi tehdä sitä koko elämänsä ajan. Seksuaalisuus voi muuttua elämän aikana useammankin kerran.
Olin ajatellut 22-vuotiaaksi asti, että olen hetero, mutta sitten yhtäkkiä rakastuin naiseen. Olen itse ollut aina kaikkia seksuaalivähemmistöjä kohtaan hyvin suvaitsevainen, mutta oli vaikeampaa olla suvaitsevainen itseään kohtaan.
Kaikki mun kumppanit on suhtautuneet todella hyväksyvästi polyamoriaa kohtaan, olen aina ollut avoin asiasta.
Monet mun vanhoista kavereista ajattelee, että tää on vaan joku vaihe, sellanen ohimenevä juttu. En ajattele että olisin jotenkin korkeammalla levelillä kuin muut, mutta olen ymmärtänyt, miksi haluan olla polyamorinen. Aiemmin halusin olla monogamisessa suhteessa vain siksi, etten halunnut olla yksin. Ihmiset pelkää yksin jäämistä. Jos mä päätän olla jonkun ihmisen kanssa, teen sen vain siksi, että haluan olla hänen kanssaan. Ei tee hyvää olla riippuvainen toisesta ihmisestä.
Mä aloin ymmärtää, mistä mun mustasukkaisuus kumpuaa. Se on loppujen lopuksi aika turha tunne. Mustasukkaisuus on usein pelkoa ja itsevarmuuden puutetta. Haluaisin sanoa kaikille, että jos on mitenkään mahdollista selvittää, mistä se johtuu niin se kannattaa tehdä, silloin se ei hallitse sua. Joku joskus sanoi, että ”tunteet ovat kuin aaltoja; ne tulevat ja menevät, mutta päätät itse millä surffaat”. Joskus on tietenkin vaikeaa olla antamatta valtaa epämiellyttäville tunteille, ymmärrän toki sen.
Olen kaikille niin hyvä kuin pystyn, ja jos se ei riitä niin meidän ei kuulu sitten olla yhdessä, sillä kukaan ei voi tehdä enempää kuin parhaansa. Ihmiset yrittää kontrolloida ja suunnitella elämäänsä liikaa, aina tapahtuu asioita joille ei voi mitään. Paha mieli tulee usein siitä, että on ollut suunnitelmia ja sitten ne eivät toteudukaan. Jos rakkaus on aitoa niin haluan, että rakastamani ihminen tekee juuri niitä asioita, joita hän itse haluaa tehdä.
Vaginastooreista yksinpuheluja
Aino Tuomi-Nikula keräsi vaginastooreja leviteltäväksi kaikelle kansalle.
Teksti Niko Peltokangas
Idea Vaginastooreihin oli keväänä, kun Helsingissä esitettiin Vaginamonologeja opiskelijatuotantona Eve Enslerin alkuperäistekstin pohjalta. Tuomi-Nikula löysi esiintyjät, tuottajan ja ohjaajan kavereistaan ja alkoi kerätä tarinoita.
”Tarinoiden kokoaminen oli helppoa. Ihmiset tuntuivat nauttivan siitä, kun saivat jakaa kokemuksiaan ja mielipiteitään sukupuolisuuteen, seksuaalisuuteen sekä vaginaan liittyen.”
Tuomi-Nikula kirjoitti oman vaginastoorinsa lisäksi muiden tarinat haastattelujen pohjalta. Kaksi kertojaa halusi kirjoittaa tarinansa itse.
Vaginastoorien ensiesitys tapahtui Helsingin Taiteiden yössä elokuussa. Tilaisuuden tuotto lahjoitettiin raiskauskriisikeskus Tukinaiselle, joka auttaa lapsuudessa seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneita. Esitykselle etsitään myös uusia tapahtumia ja tiloja, johin sen voisi viedä.