RAUHANAATTEEN kannattajakin voi tunnustaa, että joskus ihmisten on tehtävä vastarintaa vaikka aseet kädessä saavuttaakseen vapautensa. Tällä hetkellä maailman huomio on kiinnittynyt Kurdistaniin, jossa kurdikansa taistelee ISIS-fanaatikkojärjestöä vastaan.
Konflikteissa on tietenkin aina harmaan sävynsä, mutta tällä kertaa harmaan eri sävyt näyttävät erehdyttävän paljon vanhalta kunnon mustalta ja valkoiselta. Toisella puolella on uskonnollinen fasistijärjestö, joka alistaa naisia, uskonnollisia vähemmistöjä ja oikeastaan kaikkia muitakin. Toisaalla on pitkään sorrettu kansa, joka pyrkii rakentamaan aivan uudenlaista, vasemmistolaisiin arvoihin pohjaavaa järjestystä Etelä-Kurdistaniin Rojavan alueelle, joka oli taisteluiden keskiössä.
Tietenkin sotatilanteessa kaikki tieto on värittynyttä. Etelä-Kurdistanin kurdit ovat kansallismielisiä, joten monia on arveluttanut, mikä vähemmistöjen asema tulisi olemaan alueella. On kuitenkin selvää, että Rojava edustaa yhtä harvoista vasemmistolaisuuteen tunnustautuvista valonpilkahduksista Lähi-idässä. Lisäksi Rojavan vastarinta on paljastanut, että ISIS on lopulta paperitiikeri, kaikesta ärjynnästään ja taitavasta median hyödyntämisestään huolimatta.
Miksi vasemmistolaisuus ei ole ollut Lähi-idässä suosiossa? Kun katsomme historiaan, monissa Lähi-idän maissa on ollut vahvoja sosialistisia puolueita ja työväenpuolueita. Yksi kerrallaan ne on kuitenkin murskattu – joskus vanhan vallan edustajien ja joskus kansallisten liikkeiden toimesta.
Vahvana myötävaikuttajana oli tietenkin länsiliittouma, joka suhtautui Neuvostoliiton pelossaan lähes hysteerisesti kaikkeen vasemmistolaisuuteen öljyntuotantoalueellaan. Liittouman tiedustelujärjestöt tarjosivat avokätisesti apuaan vasemmiston murskaamiseen.
Vasemmiston puuttuminen on selittänyt myös islamismin nousun. Kun kansalliset vapautusliikkeet korruptoituivat ja mukautuivat kapitalismiin ja vasemmisto oli jäänyt rautakoron alle, ainoaksi kansanliikkeeksi jäivät islamistit. Moskeijoissa saarnattaviin asioihin niin sotilasdiktaattorit kuin kuninkaatkin olivat yleensä haluttomia puuttumaan. Myötävaikutusta antoivat sunnimuslimien maissa myös Saudi-Arabian ja Pakistanin kaltaiset länsivaltojen liittolaismaat.
Toistuuko sama kaava myös Lähi-idässä? Tällä hetkellä Yhdysvallat pommittaa ISIS-järjestöä, mikä on onnistunut lievittämään kurdien tilannetta. Samalla kysymykset Turkin roolista voimistuvat. Miksi islamistitaistelijoita pääsee niin helposti Turkin rajan yli? Mikä on Turkkia johtavan Recep Tayyip Erdoganin hallinnon kytkös alueen tapahtumiin? Ja aikooko NATO, tuo »liberaali, demokraattinen arvoyhteisö», tehdä jotain selvittääkseen tärkeän jäsenvaltionsa tekoset?
Tatu Ahponen