Italialainen filosofi Diego Fusaro vastaa Rexhino Abazajn kirjoitukseen ja fasismisyytöksiin (Libero 4/2015).
Diego Fusaro
toimittanut Oskar Lindman
En ymmärrä Rexhino Abazajn artikkelin syytöstä monista eri syistä. Abazaj ei puhu minun töistäni ja minun argumenteistani, joita käytän esseissäni Antonio Gramscista ja Karl Marxista. Hänellä on vain yksi päämäärä – tuhota minun kantani. Hän haluaa säilyttää oikeaoppisen marxismin ja siksi väittää minun kannattavan moniarvoisuutta.
En ole marxisti, en ole poliitikko, olen filosofi – joten yritän ajatella itse. En ole myöskään puhdasoppinen, marxisti, fasisti tai liberaali. Minulle ei tarkoita mitään, jos sanot: ”et puhu valtiosta, joten olet fasisti.”
Lukeakseen Gramscia ei-oikeaoppisesti (hän on kuitenkin tärkein filosofi), väittää Rexhino Abazaj että on säilytettävä oikeaoppisuus. Gramsci kirjoituksissaan puhuu poliittisesta voimasta, hegemoniasta, joten jos minä olen fasisti, on myös Gramscin oltava fasisti.
Kyseessä on paradoksi. Gramsci laitettiin vankilaan sodassaan fasismia vastaan. Se oli oikea sota. Minä en ole fasisti. Jos olisin elänyt Gramscin aikana, luultavasti minä olisin fasisminvastainen. Mutta nykyään, kun onneksi ei ole enää fasismia, olen kapitalismia vastaan. Tänä päivänä ”fasisminvastaisuus” on veruke olla vastustamatta kapitalismia.
EU:ta täytyy vastustaa, koska EU on kapitalististen valtioiden unioni. On kyse sodasta työväkeä vastaan. En ymmärrä, miksi vasemmistopuolueiden pitäisi puolustaa unionia tänä päivänä. Unioni on kapitalismin päällysrakennetta. EU:n puolesta toimiminen tarkoittaa, että puolustaa rikkaiden sotaa työväenluokkaa vastaan.
Gramscia on ainoa marxisti, joka ymmärsi, että on lähdettävä kansallisista lähtökohdista. Kansallinen ei ole nationalismia, joka on patologia kansakunnasta. Fasismi on nationalismia, Gramsci ei ollut nationalisti, mutta oli valtioiden puolesta sen välittömässä, hegeliläisessä merkityksessä.
Työväen pitää ottaa valtio ja käyttää sitä puolustamaan työväen valtaa. Se tuottaa sosiaalista edistystä tehdäkseen politiikkaa alempien luokkien puolesta. Valtiolla gramscilaisessa merkityksessä ei ole tekemistä fasismin kanssa.
Olen puhunut kaikkien puolueiden kanssa, koska filosofien on puhuttava kaikkien kanssa. Joten olen puhunut eri ryhmien –vasemmistolaisten, oikeistolaisten, keskustalaisten – kanssa. Puhepyyntöjen torjuminen on kuin myöntäisi oman alemmuutensa.
Minulla ei ole mitään tekemistä Marie le Penin kanssa. Rexhino Abazajn argumentti on kuin polttaisi itsensä pesäpallossa lopettaakseen pelin. Hän sanoo, että Fusaro on fasisti, jotta hänellä olisi oikeus puhua. ”On outoa, että Fusaroa haastateltiin tähän julkaisuun, hänellä ei ole oikeutta puhua” on stalinistinen, klassisen fasistinen argumentti. Minua syytetään fasistiksi, mutta hän käyttää fasistisia argumentteja minua vastaan: sinulla ei ole oikeutta puhua, koska et ole oikeaoppinen.
En ole vasemmistolainen enkä oikeistolainen fasisti. Minulla ei ole mitään tekemistä fasismin kanssa, koska julistan oikeutta universaaliseen vapautukseen. Ihmisen universaalin vapautumisen pitää alkaa kansallisista näkökohdista, kuten Gramsci sanoi. Ei siksi, että kansa on toista kansaa vastaan. Jokainen kansa, jokainen väki on oikeutettu etsimään omaa vapautustaan.
Jokaisen kansan täytyy löytää oma tiensä, kommunismissa, oikeudessa yhteiskuntaan, jossa kaikki ovat vapaita. Tämä ei ole nationalismia.
Ei ole vaikea ymmärtää, että kansallinen ja universaali voivat elää yhtä aikaa. Kansallinen on lähtökohta – jokaisen kansan, jokaisen valtion täytyy olla kapitalismia vastaan ja etsiä universaali vapautusta, jossa jokainen kansa, väki, on vapaa.
Tämä on minun näkemykseni, eikä sillä ole mitään tekemistä fasismin kanssa, vaan se on gramscilainen näkökohta.
