Miksi äärioikeistosta pitää kirjoittaa, Li Andersson ja Dan Koivulaakso?
teksti Niko Peltokangas
”Me koettiin, että kukaan ei ole tarkastellut eri liikkeitä ja niiden yhteyksiä toisiinsa,” Li Andersson kuvailee kirjaidean syntyä. Perussuomalaisten ja maahanmuuttokritiikin nousun lisäksi kirjoittajat halusivat piirtää kokonaiskuvaa äärioikeistosta poliittisena liikkeenä.
”Jos ei ymmärrä, mitä ne edustavat, ei voi käydä poliittista kamppailua niiden kanssa,” Dan Koivulaakso lisää. Hänen mielestään aihe on erityisen ajankohtainen, sillä hän uskoo perussuomalaisten lisäävän valtaansa kunnallisvaaleissa. Heidän mukanaan myös ääriainesten toimintatila kasvaa.
Koska keskustelun äärioikeistolaisuudesta tai fasismista on voinut pitkään väistää kieltämällä olevansa rasisti, tarvitaan Anderssonin mielestä analyysiä siitä, mitä kaikkea äärioikeisto on ja millaisia poliittisia tavoitteita ja strategioita sillä on.
Kirjassa äärioikeistoa kuvaillaan kahden päähaaran kautta. Perinteisen uusnatsismin rinnalla on islamofobinen ja monikulttuurisuuskriittinen liike, joka saattaa suhtautua esimerkiksi Israeliin tai seksuaalivähemmistöihin korostetun myönteisesti. Tähän siipeen kuuluvat suosiotaan kasvattaneet populistipuolueet.
Suuntaukset eivät ole toisistaan täysin erillisiä. Populistisen oikeiston riveissä on natsitaustaisia toimijoita. Lisäksi Koivulaakson mukaan pitkään aikaan ensimmäinen uusnatsien väkivaltainen katuryhmä perustettiin samoihin aikoihin, kun maahanmuuttokriittisyys alkoi vahvistua poliittisessa keskustelussa.
Maahanmuuttopuheiden koventuminen ei ole sattumaa. Andersson kertoo kirjoittajien haastatelleen kirjaa varten kansallismielisen Suomen Sisun perustajiin kuuluvaa Teemu Lahtista, joka valotti järjestön strategiaa: Se halusi koota yhteen maahanmuuton vastustajat ja kohota heidän edustajakseen myös ulkopuolisten silmissä. Ennen kaikkea Suomen Sisun tavoitteena oli tehdä maahanmuutosta julkinen keskustelunaihe ja luoda kuva sitä vastustavasta yleisestä mielipiteestä. Keinoina käytettiin ahkeraa nettikirjoittelua ja -kommentointia sekä Perussuomalaisissa vaikuttamista.
Eikö natseista ja äärioikeistosta puhuminen anna marginaalisille ryhmille turhaa huomiota – tai tee niistä jopa merkittävämpiä ryhmiä kuin ne oikeasti ovat ja siten vahvista niitä?
”Eivät ne siitä vahvistu, kun analysoidaan, miten ne ovat äärioikeistolaisia. Esimerkiksi islamofobinen puhe on pitkään ollut määritelmien ulkopuolella,” Andersson vastaa.
”Me esitetään asiat niin kuin he itse ne esittävät. Tuskin se, että analysoidaan heidän omaa suhtautumistaan liikkeen historiaan, johtaa niiden kannatuksen nousuun,” Koivulaakso jatkaa.
Äärioikeistolaisten liikkeiden marginaalisuudesta Koivulaakso toteaa, ettei yhteiskunnassa esiintyvä rasismi ole vain jotain yleistä vihapuhetta. Kirjan tarkoituksena on helpottaa äärioikeistosta, rasismista ja muista ilmiöistä keskustelemista.
Li Andersson on Vasemmistonuorten puheenjohtaja, Dan Koivulaakso entinen sellainen. Kirjan kirjoittajiin kuuluu myös Mikael Brunila.
