Juuso Aromaa on heiluttanut lavalla sirppiä ja vasaraa ja kaipaa feminismiä rautateille.
Teksti Niko Peltokangas, kuva Eliisa Alatalo
Kun Vasemmistonaiset myönsi Pro feminismi -palkinnon Juuso Aromaalle, perusteluissa mainittiin hänen ehdotuksensa katuväkivaltaa vastustavasta Jätkämarssista. Vaikka ajatus on jatkoa naisten kohtaamaa väkivaltaa vastustaneelle Lutkamarssille, täytyy kysyä mieheltä itseltään, mitä tekemistä sillä oikein on feminismin kanssa.
»Feminismissä pyritään ratkomaan tasa-arvo-ongelmia. Miehet ovat epäta-arvoisessa asemassa, ja Jätkämarssi tarttuu pääsääntöisesti kännipäissään tapahtuvaan alfaurosmaiseen kukkoiluun. Jengi hyväksyy sen, että viidakon lait hallitsee yhtäkkiä, kun kello lyö kaksitoista.»
Kaikki väkivalta on toki tuomittavaa, mutta ongelmiin voi tarttua niiden sukupuolittuneisuuden kautta. Aromaa kertoo saaneensa kommentteja, ettei väkivalta ole hyväksyttävää ilman hyvää syytä. Valitettavasti riittäväksi syyksi katsotaan usein se, että »katoit mun muijaa».
Oikeistovihreästä punavihreäksi
Politiikkaan Juuso Aromaa heräsi ympäristökysymysten kautta. Lukiolaisen ajatteluun vaikutti myös »patakokoomuslainen» yhteiskuntaopin opettaja, ja nuori mies kuvaileekin olleensa »jonkinlainen oikeistovihreä».
»Armeijan jälkeen varastohommissa tuli tämä punavihreyden punainen puoli ja työntekijöiden oikeudet. Sitä katteli, kun porukkaa tuli vuokrafirmojen kautta, ja ne saattoivat lähteä samana päivänä, kun pomo sanoi, ettei sua enää tarvita.»
Lukiossa syttyi innostus myös teatteriin. Kun itsenäisyyspäivän juhlaan piti tehdä näytelmä itsenäisyydestä, kirjoitti Aromaa työryhmälle tarinan, jossa eri valtiot esitettiin saippuasarjan hahmoina. Itselleen käsikirjoittaja varasi Neuvostoliiton roolin.
»Juhlaan piti olla tulossa arvokkaita sotaveteraaneja, mutta ei tullut, sillä lavalla laulettiin Kansainvälistä ja heiluteltiin sirppiä ja vasaraa.»
Muiden hommien lisääntyessä näytteleminen vähenee, mutta ensi vuonna mies haluaisi yhdistää harrastuksen työhön Juhani Ahon Rautatie-näytelmän kautta. Näytelmä tullaan esittämään Hyvinkään rautatiemuseon pihapiirissä rautateiden 150-vuotisjuhlan kunniaksi.
Feminismiä liikennesuunnitteluun
Helsingin seudun lähiliikenteessä konduktöörinä työskentelevä Aromaa näkee tarvetta feminismille joukkoliikenteen suunnittelussa. Kaksi kolmasosaa käyttäjistä on naisia, mutta liikennepolitiikkaa ei nähdä tasa-arvoasiana. Käyttäjämäärät kasvaisivat ja liikenne muuttuisi ympäristöystävällisemmäksi, jos miehetkin saataisiin
joukkoliikenteen piiriin. Hänestä asiaan tarvitaan feministinäkökulmaa.
F-sana tulee palkitun feministin suusta vaivatta. Hänelle se tarkoittaa sukupuolten ja seksuaali-identiteettien eri muotojen tasa-arvoa. Yliopiston väliin jättäneelle duunarille feminismi ei kumpua teorioista vaan käytännön asioista kuten juuri joukkoliikenteestä ja katuväkivallasta.
»Se on työtä, jota tarvitaan jatkuvasti. Tasa-arvoon liittyviä kysymyksiä on aina eivätkä ne ole heti ratkaistavissa. Feminismi ei ole niin kuin sosialidemokraattinen puolue, joka muuttuu turhaksi, kun sosiaalidemokratia saavutetaan.»
Puhelahjat oikeassa käytössä
Juuso Aromaan kanssa Vasemmistonuorissa työskentelevä kuvailee varapuheenjohtajaa »hyvän tyypin ruumiillistumaksi». Puhelahjat, luovuus ja ennakkoluuloton asenne silottavat tietä politiikassa. Kommentoija muistelee erityisesti rehellistä ja positiivista palautetta, jota Juusolta on saanut.
Työkaveri VR:llä puolestaan tuntee punavihreän konduktöörin terävänä heikompien puolustajana. Kaikkia »poliitikkotyyppi» ei tietysti miellytä.
»Juuso pistää kärkkäitä vastaheittoja, kun tulee sellaisia arkisia taukohuonekeskusteluja kuin somalipummit tai ’kreikkalaiset kuppaajat’. Syrjäytyneitä ja narkomaaneja dissataan myös paljon. Se, että käyttäytyy hivenen omituisesti tai haisee pahalle, koska ei ole kotia ja ei voi käydä suihkussa, ei vielä riitä syyksi heittää junasta pihalle. Juuso on siis se, joka uskaltaa sanoa ääneen, ettei hyväksy ihmisten luokittelua ’arvokkaisiin’ ja ’arvottomiin’.»
Juuso Aromaa -fakta
…syntynyt Helsingissä 1986
…asuu Hyvinkäällä
…työskentelee VR:llä lähiliikenteen konduktöörinä
…haastatteluhetkellä Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja, Hyvinkään seudun vasemmistonuorten pj sekä Etelä-Suomen vasemmistonuorten piiritoimikunnan jäsen