Teksti: Juho Narsakka
Kuvitus: Arina Baranova
Fossiilienergiaa ja työvoimaa pohjattomaan kitaansa kaksin käsin mättävä kapitalismi aiheuttaa ihmisille ja luonnolle korvaamatonta vahinkoa. Maailmanjärjestelmän nettovaikutukset koko elonkehälle ovat negatiiviset. Viime vuosikymmenen aikana voimistunut marxilainen ekologia selittää kapitalismin tuhoisia vaikutuksia ihmisen ja muun luonnon väliseen suhteeseen.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Natalie Cubides-Bradyn kokeellinen lyhytelokuva The Veiled City (2023) on pinnalta katsoen tieteisfiktiota, jossa kertoja matkustaa ajassa 250 vuotta taaksepäin “selvittämään katastrofiin johtaneita syitä”. Arkistokuvalle perustuvan, hiilenmustaa ja savunharmaata rakeiseen valkoiseen yhdistelevän elokuvan tapahtumapaikka on vuoden 1952 Lontoo. Kaupungin savupiiput tupruttavat ilmaan saasteita, ja tehtaita käynnissä pitävä fossiilienergia lämmittää ilmastoa. Kertoja raportoi näkemästään läheiselleen:
”Tämä oli yksi menneiden aikojen suurkaupungeista. Tavaroiden ja kaupankäynnin maailmanvalta, joka sulki silmänsä murhenäytelmiltä, joita tavarat ja kaupankäynti aiheuttivat.” (suom. Leena Hyttinen)
Elokuvaa on inspiroinut todellinen tapahtuma, joka tunnetaan Lontoon suurena savusumuna. Lontoon ilma peittyi neljäksi vuorokaudeksi savusumuun, joka heikensi näkyvyyttä ja tunkeutui sisätiloihin. Ison-Britannian hallituksen tilaamien lääketieteellisten raporttien mukaan 4000 ihmistä kuoli suoraan sumun seurauksena. Tuoreimpien arvioiden mukaan kuolleita oli jopa yli 10 000. Lisäksi 100 000 ihmistä sairastui. Cubides-Bradyn elokuva on kuin pienoiskuva fossiilikapitalismista ja siihen kuuluvan logiikan aiheuttamista sosiaalis-ekologisista kärsimyksistä:
“Maanpinnalla muistin, miten sanoit, että savu on kuin työvoiman höyryä, pääoman höyryä. Että piiput ovat kuin myrkkypilviä, tehty kuolleiden miesten sieluista.”
Planetaarisessa mittakaavassa tämä tuho on kuitenkin useimmissa tapauksissa ulkoistettu Lontoon kaltaisista keskuksista kohti kapitalismin periferioita, jotka sijaitsevat globaalin pohjoisen sijaan etelässä. Ennen kuin syvennytään kapitalismin tuottamaan sosiaaliseen ja ekologiseen tuhoon palataan ajassa taaksepäin 1950-luvun Englannista vielä varhaisempaan aikaan.
Fossiilitalouden synty
Karl Marx kuvasi tunnetusti kapitalismin syntyä Englannissa, jonka pääkaupunki Lontoo pörsseineen oli pitkään yksi kapitalismin merkittävimmistä metropoleista. Myös ruotsalainen Andreas Malm käsittelee teollisuuskapitalismin syntyaikaa 1800-luvun Englannissa teoksessaan Fossil Capital: The Rise of Steam Power and the Roots of Global Warming (2016). Malm kiinnittää huomion fossiilienergian rooliin kapitalismin muodostumisessa: miksi kapitalistit valitsivat energianlähteekseen mieluummin fossiilisen hiili- ja höyryvoiman kuin saatavilla olevan vesivoiman?
Periaatteessa Malmin tekemä lisäys suhteessa Marxin muotoilemaan kapitalismin teoriaan on yksinkertainen. Marx mukaan kapitalismin ytimessä on pääoman kasvattaminen. Pääoma on arvoa, joka tuottaa työvoiman avulla lisää arvoa. Malm lisää työvoiman rinnalle fossiiliset polttoaineet sekä tuotetun tuotteen rinnalle hiilidioksidipäästöt. Fossiilikapitalismi siis kasvattaa samaan aikaan pääomaa ja lämmittää ilmastoa.
Marxin pohjalta muotoiltuna pääoman yleinen kaava näyttää tältä:
R (alkupääoma) – T (työvoima + tuotantovälineet –> tavaran tuotantoprosessi) – T’ (tuotettu tuote) – R’ (alkupääoma ja realisoitu lisäarvo). Lyhennettynä R–T(t+t→tp)–T’–R’.
Malm lisää mukaan fossiiliset polttoaineet ja tuotantoprosessissa niistä syntyvät hiilidioksidipäästöt. Näin saadaan fossiilipääoman yleinen kaava:
R (raha tai alkupääoma) – T (työvoima + tuotantovälineet + fossiiliset polttoaineet) → tavaran tuotantoprosessi (hiilidioksidipäästöt) → T’ (tuotettu tuote) – R’ (alkupääoma ja realisoitu lisäarvo). Lyhennettynä R–T(t+t+F→tp(CO2))→T’– R’.
Iso osa Malmin fossiilipääoman syntyä ja historiaa käsittelevästä kirjasta on tämän kaavamaisen kuvauksen elävöittämistä. Malm määrittelee fossiilikapitalismin yleisellä tasolla talousjärjestelmäksi, jossa on mukana kapitalismille ominainen pääoman jatkuvan kasvattamisen pakko ja jossa vähintään tietty määrä käytetystä energiasta on fossiilista. Fossiilitalouden määritelmäksi voidaan ottaa, että esimerkiksi puolet käytetystä energiasta on fossiilista. Perusajatus ei muutu, vaikka otettaisiin hiukan suurempi tai pienempi luku. Olennaista on, että näin voidaan määrittää jonkinlainen aste, jolloin talousjärjestelmä on määriteltävissä fossiiliseksi tai fossiilittomaksi. Tämä auttaa ymmärtämään milloin olemme siirtyneet fossiilitalouteen ja millä asteella tapahtuu siirtymä sitä seuraavaan jälkifossiiliseen talouteen.
Malmin pohjalta voidaan todeta, että kapitalismi on ollut viimeisimmät 200 vuotta nimenomaan fossiilikapitalismia. Sitä ei olisi nykymuodossaan ilman työvoimaa ja fossiilisia polttoaineita. Kuten asia Cubides-Bradyn elokuvassa muotoillaan runollisemmin: “savu on kuin työvoiman höyryä, pääoman höyryä”. Kapitalismiin kuuluva kasvupakko tarkoittaa fossiilikapitalismissa jatkuvasti lisääntyvää fossiilienergian käyttämistä eli jatkuvasti enemmän ilmastoa lämmittäviä hiilidioksidipäästöjä. Kapitalismin voittopakko tarkoittaa tietenkin myös monien muiden resurssien lisääntyvää kulutusta, mutta ilmastonmuutoksen näkökulmasta fossiilisten polttoaineiden rooli on keskeinen. Tämän takia Malm puhuu nimenomaan fossiilikapitalismista.
Malm kuvaa kirjassaan elävästi monenlaisia fossiilitalouden syntyyn liittyviä kehityskulkuja, kuten kaupungistumista, yhteismaiden yksityistämistä, palkkatyön syntyä ja työläisten poliittista järjestäytymistä. Kapitalismin muodostuessa kehittyy samaan aikaan työväenluokka, ja näiden kahden voiman välille muodostuu antagonistinen suhde. Tästä vihamielisyydestä löytyy Malmin mukaan myös syy sille, minkä takia teollistuva kapitalismi päätyy hyödyntämään uusiutuvien energialähteiden sijaan uusiutumatonta energiaa: kapinoivia työläisiä on helpompi hallita fossiilienergialla, jonka voi siirtää paikasta toiseen. Jokien ympärille perustetuissa teollisuuskylissä omistajat olivat riippuvaisempia tietystä työläisjoukosta, kun taas kaupungeissa oli jo valmiiksi saatavilla ylimääräistä työvoimaa. Tässä Malmin ajattelu muistuttaa autonomimarxilaista näkemystä, jonka mukaan työvoima on kapitalismissa dynaaminen voima, jota on vaikea hallita ja joka aktiivisuudellaan ja vastarinnallaan pakottaa pääoman kehittymään teknologisesti ja muilla tavoin. Työvoiman ja fossiilienergian suhteessa piilee potentiaalisesti monenlaisia vastarinnan paikkoja.
Häiriintynyt maailmanjärjestelmä
Immanuel Wallerstein on hahmotellut kapitalismia maailmanjärjestelmänä. Siinä missä Malm sijoittaa kapitalismin synnyn teollistumisen ajan Englantiin, Wallersteinin mukaan järjestelmä alkoi muodostua jo 1400-luvun lopulla, syveni 1800-luvun päättyessä ja kattaa nykymuodossaan koko planeetan.
Wallersteinin mukaan kapitalistinen maailmanjärjestelmä on jakautunut maantieteellisesti kolmenlaisiin alueisiin: keskuksiin, semiperiferioihin ja periferioihin. Hän sanoutuu irti kaikenlaisista modernismiin liittyvistä kehitysutopioista, joten termien tarkoitus ei ole sisältää moraalisia arvostelmia eikä kehitysoptimistisia historiakäsityksiä. Wallersteinin tausta on maantieteessä, ja sen sisällä käyty kriittinen keskustelu maailman alueiden eriaikaisesta ja epäoikeudenmukaista “kehityksestä” vaikutti hänen ajatteluunsa. Olennaista alueellisessa jaossa on Wallersteinin mukaan pääoman liikkeen suunta. Keskukset ovat alueita, joita kohti pääoma kulkee ja joihin se kasaantuu merkittävästi. Periferiat ovat siis alueita, jossa vauraus ei pysy, vaan se viedään keskuksiin. Semiperiferiat taas ovat jotain näiden väliltä. Jako vastaa jossain määrin kylmän sodan aikaista erottelua ensimmäiseen, toiseen ja kolmanteen maailmaan. Tällaisessa maailmanjärjestelmässä yhden alueen rikastuminen tarkoittaa käytännössä toisen alueen köyhtymistä.
Kapitalistisen maailmanjärjestelmän toisessa päässä tapahtuu ihmisten riistoa, ja toisessa voitot kasaantuvat, toisessa lisääntyy vauraus ja toisessa kurjuus. Japanilaisen Kohei Saiton kuvaus kapitalismista ammentaa suoraan Wallersteinin teoriasta. Saito pyrkii hahmottamaan nykyään globaaliksi pohjoiseksi ja eteläksi nimettyjen alueiden epäoikeudenmukaista suhdetta keskusten ja periferioiden kautta, mutta hän korostaa sosiaalisen rinnalla voimakkaasti järjestelmän ekologisia seurauksia.
Saito on tutkinut Marxin muistivihkojen luontoa käsitteleviä osuuksia, joiden pohjalta hän esittää Marxin ottaneen vanhoilla päivillään ympäristönäkökulman luultua vakavammin. Hänen julkaisi ensin aihetta käsittelevän kirjan Karl Marx’s Ecosocialism: Capital, Nature, and the Unfinished Critique of Political Economy (2017), mutta Marx-tutkijoita laajempaan piiriin Saito murtautui syksyllä 2020 japaniksi ilmestyneellä kirjalla Pääoma antroposeenissä. Kirjasta tuli niin Saiton itsensä kuin kustantajan yllätykseksi massiivinen bestseller, jonka erityisesti samana vuonna alkaneen koronapandemian ja Japanissa vuosikymmeniä harjoitetun oikeistopolitiikan rusikoimat nuoret ottivat omakseen. Avoimesti kapitalisminvastainen ja ekologista kommunismia ajava kirja myi puoli miljoonaa kappaletta. Listamenestyksen takia Saiton kansainvälinen maine alkoi kasvaa jo ennen kirjan englanninkielistä käännöstä, joka ilmestyi hiljattain nimellä Slow Down: How Degrowth Communism Can Save the Earth (2024).
Marxilaista ekologiaa on hahmoteltu kasvavissa määrin viimeisen vuosikymmenen aikana. Moni ammentaa vuosituhannen vaihteen pioneeritutkimuksesta, jonka joukkoon kuuluu Yhdysvalloissa Monthly Review -lehden ja -kustantamon ympärille ryhmittynyt joukko marxilaisuuden ja ekologian yhdistämisestä kiinnostuneita tutkijoita ja aktivisteja. Yksi heistä, John Bellamy Foster, julkaisi vuonna 1999 artikkelin “Marx’s Theory of Metabolic Rift: Classical Foundations for Environmental Sociology”, joka yhdessä hänen muiden tutkimustensa kanssa on vaikuttanut merkittävästi 2000-luvun marxilaiseen ekologiaan. Foster löytää Marxin kirjoituksista metabolisen repeämän käsitteen, jolla kuvataan yhteiskunnan ja muun luonnon välisen aineenvaihdunnan tai ekologisen suhteen häiriöitä.
Metabolisen repeämän lisäksi Saito kirjoittaa metabolisesta siirtymästä. Jälkimmäisellä selitetään kapitalismiin alusta alkaen kuulunutta logiikkaa, jossa sen tuottamat sosiaaliset ja ekologiset vahingot ulkoistetaan ja konkreettisesti siirretään muiden riesaksi aina kun se on mahdollista. Näin kapitalismi tuottaa aiemmin mainitut jakonsa keskuksiin ja periferioihin, joista valtaosa sijoittuu globaaliin etelään. Saito erottelee toisistaan kolme metabolisen siirtymän muotoa, jotka ovat teknologinen, tilallinen ja ajallinen. Esimerkiksi ilmastonmuutosta voidaan havainnollistaa ajallisen siirtymän kautta. Fossiilipolttoaineita hyödyntämällä yritys voi tehdä nopeasti voittoja, mutta sen negatiiviset vaikutukset siirtyvät tulevaisuuteen, koska ilmaston lämpeneminen näkyy vuosikymmenten viiveellä. Erilaisten “siirtymien” mukana kulkevat kielteiset vaikutukset eivät yleensä näy tuotteiden hinnassa, ja ne tulevat muiden kuin tuottajien maksettavaksi. Tuotanto- ja toimitusketjujen haitat kasaantuvat yhteiskuntaluokkien alempaan päähän. Maailmanlaajuisesti tämä luokkajako kulkee globaaliin pohjoisen ja etelän akselilla.
***
Cubides-Bradyn elokuvan maailmassa tulevaisuutta on kohdannut fossiilitalouden tuottama katastrofi. Kertoja kirjoittaa kirjettä kuolleelle ystävälleen, mutta tiedostaa, ettei kirje tule koskaan saapumaan perille. Hän elää maailmassa, jossa tulevaisuus on jo tuhottu. Enää voi todistaa edessä hitaasti levittäytyvää katastrofia:
”Idani, sinä viimeisenä päivänä taivas muuttui mustaksi. Kaasupilvi laskeutui, ja minä pyörryin. Makasin siinä seuraavaan aamuun asti. Luulin, että sinäkin nukuit yhä. Vasta kun lääkäri koputti ovelle, tajusin, että olet kylmä, tyhjentynyt, poissa. Täällä menneisyydessä maailma on jo haiseva ja synkkä. Mutta kuten omana aikanamme, yö on hiljainen ja maapallo pyörii yhä.”
The Veiled Cityn kuvaama, fossiiliteollisuuden tuottama tuhoisa savusumu on vasta alkusoittoa. Fossiilikapitalismin tuho on jo täällä, vaikka se näyttäytyy ja kätkeytyy eri tavoin ajassa ja tilassa. Sen aikajana leikkaa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden samanaikaisesti. Maapallon ilmakehä lämpenee nyt, koska menneet sukupolvet ovat polttaneet hiiltä ja muita fossiilisia polttoaineita. Se lämpenee myös tulevaisuudessa, koska hiilidioksidipäästöjä tuotetaan nyt enemmän kuin koskaan.
Tietoisuus ilmastonmuutoksesta sekä energiayritysten ja poliitikkojen kauniit puheet päästöjen vähentämisestä tekevät planetaarisesta ilmastorikoksesta kahta kauheampaa. Marxilaisen ekologian uudet tuulet auttavat ymmärtämään fossiilienergiaan kytketyn kapitalismin toimintaa luomalla uudenlaisia käsitteitä ja analyysia. Tästä on apua yhteiskunnallisille liikkeille ja muille poliittisille toimijoille, kun ilmastonmuutoksen sijaan pyritään voimistamaan järjestelmänmuutosta.
Kirjallisuutta
Natalie Cubides-Brady. The Veiled City. 2023.
John Bellamy Foster. “Marx’s Theory of Metabolic Rift: Classical Foundations for Environmental Sociology”. American Journal of Sociology. Volume 105, number 2, 1999.
Andrea Malm. Fossil Capital: The Rise of Steam Power and the Roots of Global Warming. Verso. 2016.
Kohei Saito. Karl Marx’s Ecosocialism: Capital, Nature, and the Unfinished Critique of Political Economy. Monthly Review Press. 2017
Kohei Saito. Slow Down. How Degrowth Communism Can Save the Earth. Weidenfeld & Nicolson. 2024
Immanuel Wallerstein. Historiallinen kapitalismi. Vastapaino. 1987.
