Kaikkia koskettavan ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii rahaa, jota Sipilän hallitus leikkaa.
Teksti Mia Haglund – Kuva Griszka Niewiadomski
“Hallitus kiinnittää kansainvälisessä toiminnassaan erityistä huomiota ihmiskunnan suurten uhkien, kuten ilmastonmuutoksen, köyhyyden sekä ruoka-, vesi- ja energiapulan torjuntaan.”
Lause on poimittu Sipilän hallitusohjelmasta, jossa valtioneuvosto tunnustaa Suomen globaalin vastuun ja haluaa panostaa sekä ilmastonmuutoksen vastaiseen toimintaan että köyhyyden torjuntaan.
Ohjelman liitteistä käy kuitenkin ilmi, että panostusten sijaan hallitus leikkaa 300 miljoonaa kehitysyhteistyöstä. Tämän lisäksi valtioneuvosto on ohjaamassa Suomen päästökaupasta saatavat tulot kehitysyhteistyöstä teollisuudelle.
Voisi luulla, että kehitysyhteistyövaroilla lähinnä avustetaan maailman köyhiä ja globaalia etelää, eivätkä leikkaukset vaikuta ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön. Kehitysyhteistyövaroilla ja päästökauppatuloilla on kuitenkin vuosien ajan tehty runsaasti ilmastovaikuttamista.
Hallitusohjelman julkaisun jälkeen vihreiden entinen kansanedustaja, nykyään omaa ilmasto- ja ympäristöalan konsulttiyritystä pyörittävä Oras Tynkkynen analysoi blogissaan hallitusohjelman ilmastovaikutuksia. Hän arvioi, että kehitysyhteistyön rahoituksen rajut leikkaukset käyvät ilmastolle kalliiksi. Varoilla on rahoitettu päästöjä rajoittavia toimia kuten perhesuunnittelua, metsäkadon hillitsemistä ja uusiutuvan energian käyttöä.
Tynkkynen nostaa esille leikkausten mahdollisen vaikutuksen Suomen asemaan Pariisin ilmastoneuvotteluissa. Suomen kaltaisten rikkaiden maiden äkillinen pihistäminen köyhien auttamisesta voi aiheuttaa ilmastosovulle takapakkia, koska neuvottelujen suurimpia hidasteita on kehitys- ja teollisuusmaiden välinen epäluottamus.
Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Jonas Biström jakaa Tynkkysen näkemyksen.
“Ilmastoneuvotteluissa ilmastorahoitus on yksi tärkeimmistä kysymyksistä. Erityisesti köyhimmät maat vaativat rahoituslupauksia. Suomen suhtautuminen sopimuksen ilmastorahoitukseen on vielä epävarmaa, mikä saattaa antaa kolauksen Suomen maineelle, koska näytämme mahdollisesti vähemmän uskottavilta neuvottelukumppaneilta”, Biström kertoo.
Biström on erittäin huolissaan kehitysyhteistyön kautta tehtävän ilmastovaikuttamisen rahoituksesta.
“Suurin ongelma Suomen kehitysmaissa tekemässä ilmastotyössä on ennestäänkin ollut sen rahoitus. Ilmastorahoituksen kuuluisi olla uutta ja toimia kehitysyhteistyörahoituksen lisänä. Suomessa ollaan kuitenkin katsottu olemassa olevaa kehitysrahoitusta, valittu sieltä ilmastoon liittyviä rahoituskohteita ja nimetty ne ilmastorahoitukseksi. Kun tämän yhdistää siihen, että Suomen kehitysyhteistyön määrärahat eivät ole olleet 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta ja niitä leikataan, niin tilanne on surkea.”
Jaetaan rahoitus osiin
Ympäristöministeriön ylitarkastaja Maria Vuorelma ei pidä Suomen tilannetta ilmastoneuvotteluissa yhtä epätoivoisena kuin Biström ja Tynkkynen.
“Pariisissa neuvotellaan vuonna 2020 voimaan tulevasta sopimuksesta. Siellä ei sovita tarkkoja rahasummia, vaan keskustellaan rahoituksen periaatteista. Suomi teki sitoumuksen pre 2020 rahoituksesta viime vuonna ja on parhaillaan panemassa sitä täytäntöön. Rahoitus varataan päästökaupan huutokauppatuloista. Näistä syistä kehyleikkaukset eivät vaikuta uuden sopimuksen syntyyn tai neuvotteluasemiin”, Vuorelma sanoo.
Hän kuitenkin myöntää, että pitkällä aikavälillä luottamus Suomen rahoitukseen voi horjua. “Olemme allekirjoittaneet millenium-tavoitteet, joissa luvataan nostaa kehitysyhteistyörahoituksen taso 0,7 prosenttiin. Tällä hetkellä tämä ei kuitenkaan ole toteutumassa. Pariisissa monet maat tulevat tekemään uusia rahoituslupauksia luodakseen ”goodwillia” neuvotteluprosessin tueksi. Suomi ei ole yksi näistä maista. Viimevuotinen rahoituslupauksemme oli kuitenkin verrattaen hyvä, yksi korkeimmista asukasta kohden”, Vuorelma muistuttaa.
Vuorelma on yhtä mieltä siitä, että kehitysyhteistyöllä on keskeinen rooli Suomen ilmastovaikuttamisessa, vaikka hän myöntää rahoituksen olevan ongelma.
“Tavoitteena on, että ilmastonäkökulma olisi osa kaikkea kehitysyhteistyötä. Samalla kuitenkin peräänkuulutetaan rahoituksen läpinäkyvyyttä ja sitä, että ilmastorahoitus olisi lisänä muun kehitysyhteistyörahoituksen päälle. Nämä tavoitteet ovat osittain ristiriidassa. Rahoitus on aina vaikea kysymys, sillä siinä on niin erilaisia intressejä.”
Biström puolestaan korostaa, että ilmastorahoitusta ja kehitysyhteistyön määrärahoja tulisi nostaa. Rahoitus olisi myös tärkeää eritellä osiin: Ensimmäinen osa menisi ilmastonmuutoksen vastaiseen toimintaan, kuten fossiilisista energialähteistä luopumiseen. Toinen osa käytettäisiin sopeutumiseen sääolosuhteiden pysyviin muutoksiin. Kolmannella osalla kompensoitaisiin jo tapahtuvan muutoksen aiheuttamaa menetystä ja tuhoa, esimerkiksi Malediivien vajoamista merenpinnan alle. Koska ilmasto on jo lämpeämässä vähintään kaksi astetta, emme voi välttyä muutoksen seurauksilta. Tämän tulisi näkyä myös ilmastorahoituksessa.
Suurin kysymys on se, miten pystymme rakentamaan hyvinvointia grillaamatta planeettaa”, Biström tiivistää.