Lauri Lahikainen tutkii ilmastonmuutosta filosofisena ongelmana. Voiko ilmastonmuutoksen pysäyttää ajattelemalla?
teksti ja kuvat Laura Happo
En omista autoa, olen suurin piirtein kasvissyöjä, ostan miltei kaiken käytettynä ja lajittelen biojätteeni. Olen mielestäni tehnyt lähes kaikkeni, jotta ilmastonmuutos ei etenisi. Kun pyydän ilmastonmuutosta filosofisena ongelmana tutkivalta Lauri Lahikaiselta synninpäästöä, hän kohottaa mietteliäästi kulmiaan, pitää pienen tauon eikä näytä vakuuttuneelta. Lahikainen toteaa tyynesti, että ”tässä asiassa on kaksi puolta”, kuten hän on vastannut melkein jokaiseen kysymykseeni. Ellei näkökulmia ole kolme tai neljä. Ilmastonmuutos on filosofinen ongelma.
Hörpimme kahvia kertakäyttömukeista lippakioskin terassilla, Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan vieressä Helsingissä. Hän kutsuu sitä tiedostamisprosessiksi. ”Kun ihminen kiinnostuu ympäristöasioista, hän alkaa kiinnittää huomiota esimerkiksi juuri kulutustottumuksiin. Ilmastonmuutos ei kuitenkaan ole sellainen ongelma, joka voitaisiin ratkaista yksilötasolla. Pitäisi pystyä vaikuttamaan maailmantalouden rakenteisiin. Ja se taas vaatisi sitä, että yksilöt löytäisivät keinoja vaikuttaa yhdessä muiden ihmisten kanssa.”
Lahikainen tekee parhaillaan väitöskirjaa Tampereen yliopistoon työnimellä Ilmastonmuutos ja filosofiset ihmiskäsitykset. Mutta mitä se käytännössä tarkoittaa?
”Ilmastonmuutokseen liittyy paljon ongelmia, jotka ovat luonteeltaan eettisiä ja filosofisia. Ne ihmiset, jotka todennäköisesti tulevat kärsimään kaikista eniten ilmastonmuutoksen seurauksista ovat kaikkein vähiten siitä vastuussa. Eli köyhät ihmiset. Eniten hiilijalanjäljen tuottamisesta hyötyvät kehittyneet länsimaat. Mikä on oikeudenmukaista ja kuka maksaa viulut?”
”Toisaalta ilmastonmuutos on ongelma koko filosofiselle ajattelulle, sillä tällä hetkellä olemassaolevat filosofiset käsitykset yhteiskunnasta eivät pysty kunnolla käsittelemään ilmastonmuutosta. Mitä merkitsee olla ihminen, mitä on oikeudenmukaisuus tai miten yhteiskunta pitäisi järjestää? Periaatteessa kaikkia noihin kysymyksiin vastaavia teorioita pitäsi arvoida uudestaan ilmastonmuutoksen kannalta.”
Kapitalisti muutti ilmaston
Yhdestä asiasta Lahikainen on yksimielinen: ilmasto muuttuu. On vain meistä kiinni, kuinka nopeasti ja kuinka katastrofaaliseen suuntaan. Mutta ketkä ovat me?
”Meistä ihmisistä on tullut yksi geologinen voima, mutta silti me emme tunnista vaikutusmahdollisuuksiamme. On kaksi eri asiaa, mihin ihmiset kollektiivisella toiminnalla ovat kykeneväisiä ja miten he vaikutusmahdollisuutensa kokevat. Näiden kahden asian välillä on jonkilainen ristiriita tai kuilu.”
”Yhteiskuntaan pitäisi pyrkiä löytämään tehokkaampia vaikutusmahdollisuuksia. Tavallisten ihmisten kansanliikeen täytyisi olla globaali toimiakseen. Nyt saattaa olla tärkeämpää pyrkiä vaikuttamaan yritysmaailmaan ja poliittiseen eliittiin. Niihin, jotka tällä hetkellä päättävät asioista. Poliittisessa vaikuttamisessa täytyy olla pitkän tähtäimen suunnitelmia ja lyhyen tähtäimen toimintaa. Kriisi on kuitenkin akuutti.”
Tällä hetkellä yhteiskuntamme perustuu ajatukselle koko ajan kasvasta kulutuksesta. Lahikaisen mielestä ilmastonmuutos on kapitalismin lapsi.
”Jos yhteiskuntamme ei olisi niin riippuvainen talouskasvusta, fossiilista polttoaineista ja halvasta energiasta, niin silloin ei ehkä puhuttasi koko ongelmasta. Sitä ei olisi tullut.”
”Kapitalismille tärkeintä on talouskasvu. Jos kysytään joltain taloustieteilijältä, että mikä mahdollistaa hyvinvointivaltion, niin se on aina talouskasvu. Silloin muut asiat jäävät toiselle sijalle, ja esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen radikaali vähentäminen on talouskavun kannalta haitallista. Nämä on tuttuja argumentteja ilmastokonferensseista.”
Kukaan ei ajattele lapsia
Kun ilmasto kerran muuttuu, meidän pitäisi löytää tapoja sopeutua ilmastonmuutokseen. Tässä kohtaa ilmastofilosofille on taas tarvetta. Yhteiskunta pitäisi ajatella uudelleen; sellaiseksi, joka huomioi myös ilmastonmuutoksen.
”Nykyiset järjestelmät ja käsitykset siitä, mikä on oikein ja väärin ei riittävästi ota huomioon tulevaisuuden ihmisiä ja tulevaisuuden sukupolvia. Meillä ei ole edustuksellisessa demokratiassa mitään instanssia, joka huolehtisi tulevien sukupolvien eduista ilmastonmuutoksen kannalta. Täytyy miettiä myös, miten tullaan toimeen radikaalisti erilaisen ilmaston kanssa, joka tarkoittaa luonnon ääri-ilmiöitä, pakolaisvirtaa, nälänhätää ja kuivuutta. Niihin on varauduttava yhteiskunnassa jotenkin. Emme myöskään saisi olla riippuvaisia fossiilista polttoaineista.”
Lahikainen korostaa myös kansalaisten roolia vastuullisessa yhteiskuntamallissa. ”Sen lisäksi, että filosofia on akateeminen oppiaine ja ajatteluperinne, jokainen ihminen on filosofi. Jokaisella on jonkilainen käsitys maailmasta. Millainen maailma on ja miten se toimii? Millainen olisi hyvä yhteiskunta? Yhtä lailla ilmastonmuutos on sellainen ongelma, jota pitäisi tarkastella myös arjen filosofisena ongelmana.”
Lahikaisen mielestä olemme harvinaisen ongelman edessä juuri siksi, ettemme välitä tulevien sukupolvien hyvinvoinnista. Olemmeko unohtaneet tulevaisuuden?
”Ilmastonmuutos koskettaa aika montaa filosofista kysymystä, jotka liittyvät unohtamiseen.
Pitkään on länsimaisen ajattelun historiassa korostettu sitä, että ihminen on irrallaan luonnosta. Filosofit ovat lähteneet selvittämään ihmisluontoa vertaamalla sitä eläimiin, tekemällä siitä vastakohdan. Mitä ihmisessä on sellasta, jota eläimillä, kivillä tai kasveilla ei ole?”
”Ihminen on erottanut itsensä luonnosta myös arjen toiminnalla. Ruoka tulee kaupasta ja siihen tarvitaan rahaa. Ihminen on riippuvaisempi työnantajasta kuin siitä, että tuleeko hyvä kasvukausi. Ihminen on erottanut luonnosta myös tuotantoeläimet. Kaikki ihmisen toiminta vaikuttaa luontoon, vaikka ajatellaan, että ihmisen luoma kulttuuri ja toiminta on luonnosta irrallista. Sitten tulee yllätyksenä, että tämä mitä me tehdään, vaikuttaa meidän elinympäristöön ja ilmastoon.”
On muuten harvinaisen lämmin syyskuun iltapäivä. Melkein t-paidassa tarkenisi. Kun kahvit on juotu, lähden kävelemään kohti rautatieasemaa. Ihmiset vaikuttavat huolettomilta. Eivät välttämättä läpeensä onnellisilta, mutta eivät myöskään siltä, että he miettisivät aktiivisesti ilmastonmuutosta. Ehkä siksi me tarvitsemme Lauri Lahikaisen kaltaisia ajattelijoita, jotka ovat vielä enemmän huolissaan kuin ne, jotka vain lajittelevat ja käyttävät julkisia.