Nollatuntisopimuksessa työaika vaihtelee nollan ja neljänkymmenen välillä. Mitään taetta määrätylle työajalle ei anneta.
Teksti: Oskar Lindman – Kuva: Outi Neuvonen – Kuvitus: Tuuli Huovila
Operaatio Vakiduuni on kampanja, jonka tavoitteena on herättää kansanliike vakituisen työn puolesta.
Kampanjassa kerätään nimiä kansalaisaloitteeseen, jonka tavoitteena on kieltää lailla nollatuntisopimukset. Lakia halutaan uudistaa siten, että osa-aikatyöhön määritetään vähintään 18 tunnin viikkotyöaika ja työsopimuslain edellytyksiä työajan määritelmästä täsmennetään.
Tarkoituksena on parantaa osa-aikatyöntekijöiden työajan ja ansiotason ennustettavuutta sekä työsuhde- ja sosiaaliturvaa.
”Nollatuntisopimuksella ei saa kunnollista turvaa elämiseen, kun tuleva työmäärä on epävarma ja työnantajalla on täysi sanelu siihen, että milloin tulee töihin ja milloin ei”, Operaatio Vakiduunin -kampanja-aktiivi Sami Pusa sanoo.
Sen sijaan esimerkiksi opiskelijoiden solmimia nollasopimuksia ei pitäisi kieltää, sillä se olisi Pusan mukaan ammattiyhdistysliikkeeltä omaan jalkaan ampumista.
”Nollasopimukset sopivat sellaisille työntekijöille, jotka tarvitsevat elämäntilanteensa takia joustoa. Mutta tämän pitää lähteä työntekijän omasta aloitteesta”, Pusa sanoo.
Metalliteollisuuden kokoonpanossa työskentelevä Pusa näkee 50 000 kannattajan tavoitteen realistisena nykyisellä kasvuvauhdilla.
”Tulevia eduskuntavaaleja varten sitoutetaan myös kansanedustajaehdokkaita tukemaan kampanjaa.”
Toistaiseksi eduskuntapuolueista vain Vasemmistoliitto ja SDP ovat ottaneet aloitteen vaaliohjelmaansa.
Jussi Virkkunen tietää, millaista on olla töissä nollasopimuksella. Hän työskenteli yli kaksi vuotta nollasopimuksella suomalaisessa mediafirmassa.
Virkkunen aloitti puolen vuoden määräaikaisella sopimuksella. Sen jälkeen hänelle ilmoitettiin, että töitä pitää tehdä vuokratyöfirman kautta. Sopimus oli toistaiseksi voimassaoleva, mutta työtunteja oli 0–40 viikossa. Työpaikalla oli jo kymmenkunta työntekijää samalla statuksella.
”Vuokratyöfirman tarjoama sopimus oli mätä eli nollasoppari. Sopimuksessa on pirullisinta epävarmuus töistä, työn määrästä ja tuloista. Ei tiedä, riittävätkö rahat mihinkään”, Virkkunen kertoo.
Sopimuksessa luki, että kilpailijoille ei saa työskennellä ja omaehtoisesta erosta seuraisi karenssi. Vuokratyöfirman palkka oli kuitenkin hyvä, kesäloman sai pitää ja työterveyshuolto hoidettiin. Vuorolistassa luki, paljonko viikossa oli töitä.
”On hyvä kysymys, ottaisinko sopimuksen uudestaan. Jos nyt päättäisin, niin en laittaisi siihen nimeä”, Virkkunen sanoo.
Lopulta työnantaja ilmoitti, että kahden kuukauden jälkeen hän ei saisi enää työvuoroja. Nyt Virkkunen on allekirjoittanut kansalaisaloitteen nollatuntisopimusten kieltämiseksi.
”Nollasopimus on sanana helvetin kuvaava, koska sopimus on nollan arvoinen. Se ei takaa yhtään mitään, ainoastaan velvoittaa. On päässyt syntymään tilanne, että työnantaja pystyy käyttämään hyväkseen tällaista porsaanreikää. En pysty hyväksymään sitä.”
Elinkeinoelämän keskusliiton työlainsäädännön asiantuntija Mika Kärkkäinen näkee, että nollasopimuslaisia on ollut aina työmarkkinoilla. On vain käytetty eri nimityksiä: ekstraaja, kutsutyöläinen, tarvittaessa töihin kutsuttava tai reservityöntekijä.
»Nollasopimuksella työskentelevän asema on ihan sama kuin määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa. Jos työnantaja ketjuttaa sopimuksia useita peräkkäin ilman keskeytyksiä, ja jos tehdään samanlaista työtä, niin työvoiman tarve on ollut pysyvää. Silloin se on toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Tämä on keskeinen työsuhdeturvan muoto määräaikaisissa sopimuksissa. Työnantajalla on velvollisuus tarjota lisää työtä osa-aikaiselle työntekijälle», Kärkkäinen sanoo.
Hänen on vaikea kuvitella, että tietyillä aloilla pärjätään ilman nollatuntisopimuksia.
»Jos käy niin, että esimerkiksi ravintolan vakituinen työntekijä ilmoittaakin olevansa sairaana lyhyellä varoitusajalla, niin yrittäjä tarvitsee nopeasti jonkun tekemään työtä.»
Nollasopimuksella työskentelevä voi Kärkkäisen mukaan kieltäytyä työvuorosta käytännössä lähes aina. Tämä on toisin kuin vakituisella sopimuksella työskentelevillä, jotka tulevat työvuoroon aina sovittuun aikaan.
EK vastustaa kansalaisaloitteessa määrättyä 18 tunnin vähimmäistyöaikaa ja pitää sitä mielivaltaisesti asetettuna.
