Teksti: Janne Löppönen
Kuvitus: Frans Nybacka
Luen antropologiaa samasta syystä kuin monet lukevat scifiä. On vapauttavaa huomata, ettei nykyinen yhteiskuntajärjestys ole ainoa kuviteltavissa oleva. Mutta siinä missä scifi tyypillisesti sijoittuu ulkoavaruuteen ja kaukaiseen tulevaisuuteen, antropologia tutkii yhteiskuntia, jotka elävät maapallolla tälläkin hetkellä, eräänlaisissa rinnakkaistodellisuuksissa. Vasemmistolaisittain ajattelevalle on suorastaan tajunnanräjäyttävää tulla ensi kertaa kosketuksiin sen kanssa, että on olemassa yhteiskuntia, joiden käsitys rahasta, omaisuudesta, valtiosta tai sukupuolirooleista on radikaalisti erilainen kuin moderneissa kapitalistisissa kansallisvaltioissa. Ei liene sattumaa, että lempiscifikirjailijani Ursula LeGuin oli antropologin tytär!
Antropologia (kreik. ánthrōpos ’ihminen’) tarkoittaa ihmisyyden tieteellistä tutkimusta. Yleisimmin antropologialla tarkoitetaan nimenomaan sosiaali- ja kulttuuriantropologiaa, jossa vertaillaan inhimillisten kulttuurien ja yhteiskuntarakenteiden eroja. Muita antropologian osa-alueita ovat esimerkiksi biologinen antropologia, joka tutkii ihmisen käytöstä evoluution näkökulmasta, ja kielitieteellinen antropologia, joka tarkastelee kieltä sen sosiaalisessa ja kulttuurisessa kontekstissa.
Moderni antropologia syntyi 1800-luvun puolivälin paikkeilla, ja jo alusta asti se kiinnosti poliittista vasemmistoa. Varhaiset kansatieteelliset tutkimukset innoittivat niin Friedrich Engelsiä, jonka teos Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä (1884) ammensi irokeesinaisten asemaa käsittelevistä tutkimuksista, kuin anarkisti Pjotr Kropotkinia, jonka teos Mutual Aid (1902) kritisoi sosiaalidarwinismia ja korosti yhteistyön merkitystä lajien ja yhteiskuntien kehityksessä.
Myös monet antropologit ovat tunnettuja vasemmistolaisista mielipiteistään. Esimerkiksi Radical Anthropology Group on Isossa-Britanniassa vuodesta 1984 lähtien toiminut antropologien yhteenliittymä, jonka jäseniä yhdistää kiinnostus tieteenalansa radikaaleja poliittisia ulottuvuuksia kohtaan. Ryhmä ei sinänsä ole poliittinen organisaatio, mutta monet sen jäsenet ovat osallistuneet antikapitalistisiin sekä ympäristöä ja alkuperäiskansoja puolustaviin liikkeisiin.
Make Anthropology Sexy Again
Nykypäivän tunnetuin vasemmistolainen antropologi on tietenkin David Graeber (1960–2020), Occupy Wall Streetissä ja vuosituhannen vaihteen globalisaatioliikkeessä vaikuttanut anarkisti. Graeberin viimeiseksi teokseksi jäi yhdessä arkeologi David Wengrown kanssa kirjoitettu Alussa oli… : ihmiskunnan uusi historia (The Dawn of Everything: A New History of Humanity, 2021, suom. 2022). Teoksen saama valtaisa huomio johtunee siitä, että laajamittaiset opukset ihmisyyden perimmäisestä olemuksesta ovat viime vuosina olleet erittäin suosittuja – ja ihmekös tuo, kun tulevaisuus näyttää niin epävarmalta. Alussa oli… liittyy tältä osin Jared Diamondin, Yuval Noah Hararin, Stephen Pinkerin, Francis Fukuyaman ja Rutger Bregmanin bestsellerien joukkoon.
Alussa oli… osallistuu näissä teoksissa käytyyn keskusteluun ihmiskunnan historiasta ja eriarvoisuuden lisääntymisestä. Graeber ja Wengrow eivät kuitenkaan kysy, mikä on eriarvoisuuden alkuperä, vaan kuinka me jäimme ”jumiin” tiettyihin hierarkoihin. Kirjoittajat väittävät, että historia on paljon vähemmän deterministinen kuin vakiintuneet narratiivit esittävät. Heidän mukaansa vaihtelu erilaisten yhteiskuntamallien välillä on ollut suurempaa, kuin olemme tottuneet ajattelemaan.
Alussa oli… on saanut myös Suomessa paljon huomiota, erityisesti vasemmistolaisissa piireissä – teos on arvioitu myös käsillä olevassa julkaisussa (Libero 1/2023). Vastaanotto on ollut pääosin positiivista, jopa ylistävää, mutta kunnollinen kritiikki on nähdäkseni jäänyt puuttumaan. Teos on kuitenkin saanut kansainvälisesti myös runsaasti arvostelua osakseen varsinkin toisilta antropologeilta. Näiden kritiikkien mukaan teos kysyy tärkeitä kysymyksiä, mutta sen antamat vastaukset ovat epäselviä, harhaanjohtavia tai suorastaan vääriä. Lisäksi teoksen vasemmalta tulevassa kritiikissä on harmiteltu, että se tarjoaa vasemmistolle huonoja työkaluja historian, eriarvoisuuden ja yhteiskunnallisen muutoksen ymmärtämiseen.
Käyn tässä kirjoituksessa läpi tätä kritiikkiä, mutta helposti lähestyttävänä johdantona voin suositella myös What is Politics? -YouTube-kanavan videoesseitä aiheesta. Kanavaa pitää antropologitaustainen juristi Daniel Bitton.
Ihmisen vallankumous
Ensinnäkin Graeberin ja Wengrown teosta on kritisoitu siitä, ettei siinä käsitellä lainkaan ihmisen varhaisvaiheita eikä ihmislajin evoluutiota. Alussa oli... alkaa myöhäispaleoliittiselta kaudelta noin 40 000 vuotta sitten, mutta Homo sapiens on ollut olemassa ainakin 200 000 vuotta. Radical Anthropology Groupin perustajajäseniin kuuluva Chris Knight onkin letkauttanut, että teoksen nimen pitäisi olla The Teatime of Everything. Graeber ja Wengrow perustelevat ratkaisuaan sillä, että varhaisemmalta ajalta ei ole luotettavaa tietoa, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Kädellistutkimuksen, arkeologian ja nykyisiä metsästäjä-keräilijöitä koskevan tutkimuksen perusteella voidaan päätellä jotain siitä, miten varhaisimmat nykyihmiset elivät.
Metsästäjä-keräilijöihin erikoistunut Christopher Boehm on esittänyt, että ihmiselle ominainen sosiaalisuus on seurausta lajimme kehityksessä tapahtuneesta ”ihmisen vallankumouksesta” (human revolution). Teoksessaan Hierarchy in the Forest (1999) Boehm toteaa, että verrattuna simpanssien ja gorillojen kaltaisiin lähisukulaisiimme, joiden yhteisöt ovat jyrkän hierarkkisia, ihmisellä ei ”poliittisena eläimenä” ole yhtä selkeää lajiolemusta. Meillä on taipumusta itsekkyyteen, dominanssiin ja väkivaltaan, mutta kykenemme myös yhteistyöhön ja inhoamme pomotetuksi tulemista. Monella tapaa kuitenkin juuri egalitaarisuus teki meistä ihmisiä, ja se näkyy jo ihmisen anatomiassa. Toisin kuin alfaurosten johtamilla simpansseilla ja paviaaneilla, meillä ei ole isoja poskihampaita. Ja vaikka ihmisurokset ovat keskimäärin hieman naaraita suurempia, ero on paljon pienempi kuin useimmilla kädellisillä.
Boehmin mukaan esivanhempamme hankkiutuivat alfauroksista eroon liittoutumalla öykkäreitä vastaan – joukkovoima on ihmisyyden kovaa ydintä! Tärkeä käännekohta saattoi olla myös ampuma-aseiden, kuten jousten, heittokeihäiden ja puhallusputkien keksiminen, koska niiden ansiosta fyysinen koko ei enää ollut ratkaisevaa konfliktitilanteissa.
Antropologi ja kädellistutkija Sarah Hrdy taas esittää teoksessaan Mothers and Others (2009), että monet ihmiselle tyypilliset sosiaalisuuden muodot ovat seurausta lastenhoitokäytännöistä. Toisin kuin muut kädelliset, ihmisnaaraat antavat muiden lauman jäsenten hoitaa lapsiaan. Ihmisnaaraat voivat myös elää pitkään menopaussin jälkeen, mikä viittaa siihen, että isoäideillä on aina ollut tärkeä rooli jälkeläisten hoidossa. Yhteisöllisen lastenhoidon puolesta puhuu myös ihmisen pitkä lapsuusikä ja aivojen suuri koko: ihmisaivot tarvitsevat kehittyessään niin paljon ravintoa, ettei äiti yksin kykenisi hankkimaan sitä. Graeber ja Wengrow kyllä mainitsevat Hrdyn teoksessaan, mutta sivuuttavat hänen ajatuksensa ”feministisinä teorioina”.
Tosielämän alkukommunistit
Toinen Graeberin ja Wengrown teoksen suuri epäkohta on kriitikoiden mukaan se, että se sivuuttaa suuren osan metsästäjä-keräilijöitä koskevasta tutkimuksesta. Tämä pätee erityisesti niin sanottuihin välittömän tuoton metsästäjä-keräilijöihin (immediate return hunter-gatherers), jotka elävät pienissä, liikkuvissa ryhmissä (nomadic bands) ja kuluttavat kaiken hankkimansa ravinnon lähes välittömästi niin, ettei varastoitavaa ylijäämää kerry. Näiden kansojen poissaolo on outoa varsinkin siksi, että ne ovat kaikkein egalitaarisimpia tunnettuja yhteiskuntia. Ryhmillä ei ole johtajia, kaikki päätökset tehdään yhdessä, sukupuolten välillä vallitsee tasa-arvo, ja jäsenillä on paljon henkilökohtaista vapautta. Ryhmien välillä ei ole juurikaan kilpailua resursseista eikä sodankäyntiä, koska ne liikkuvat laajalla alueella, ja yksilöiden on myös helppo siirtyä ryhmästä toiseen.
Välittömän tuoton metsästäjä-keräilijät ovat radikaalin tasa-arvoisia: kaikki on yhteistä, ja kaikki jaetaan. Hierarkioiden syntymistä ehkäistään lukuisilla antiautoritaarisilla strategioilla, kuten vähättely, öykkäreitä vastaan liittoutuminen, karkotus tai jopa teloitus. Yksilöillä on itsekkäitä impulsseja, kuten kaikissa yhteisöissä, mutta voimakas ryhmäpaine pitää huolen, etteivät ne pääse valloilleen. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että metsästäjä-keräilijät saattavat olla jopa verrokkiryhmien jäseniä itsekkäämpiä, jos he luulevat, ettei kukaan ole näkemässä. Kun tutkija antoi Keski-Afrikassa elävän baka-kansan jäsenelle julkisesti palan tomaattia, tämä leikkasi sen kuuteentoista pieneen palaseen ja jakoi ne muiden kanssa. Mutta kun tutkija toisti kokeen ollessaan kahden kesken koehenkilön kanssa, tämä söi tomaatinpalan yksin.
Myös muunlaisia metsästäjä-keräilijöitä tunnetaan. Graeber ja Wengrow käsittelevät esimerkiksi Pohjois-Amerikan luoteisrannikon kwakiutleja, joka ovat paikallaan pysyviä (sedentary) kalastajia. Heidän yhteiskuntaansa hallitsevat harvat mahtisuvut, ja heidät tunnetaan näyttävästä taiteestaan ja tuhlailevista potlatch-juhlista. Toimeentulostrategioilla (modes of subsistence) on vahva yhteys sosiaalisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin. Siinä missä välittömän tuoton metsästäjä-keräilijät ovat tyypillisesti hyperegalitaarisia, paikallaan pysyvät kalastajakansat ovat yleensä hyvin hierarkkisia, sillä kala-apajat ovat keskittyneitä tiettyjen vesistöjen varrelle.
Miksi Graeber ja Wengrow sivuuttavat kaikkein egalitaarisimmat metsästäjä-keräilijät, jotka elävät käytännössä anarko-kommunismissa? Ehkä siksi, että ne muistuttavat liikaa rousseaulaista satua viattomasta luonnontilasta tai Engelsin teoriaa ”alkukommunismista”. Vastahakoisuus liittyy kuitenkin myös laajempaan ongelmaan teoksessa, nimittäin sen liialliseen idealismiin.
Idealismi vs. materialismi
Yksi Graeberin ja Wengrown keskeisistä väitteistä on, että ihmiset ovat paljon vapaampia valitsemaan yhteiskuntamuotonsa, kuin olemme tottuneet ajattelemaan. Todisteena tästä he esittelevät esimerkkejä yhteiskunnista, jotka kausittain siirtyvät hierarkkisemmista rakenteista vähemmän hierarkisiin ja päinvastoin. Esimerkiksi inuiitit hajaantuvat kesäisin pieniksi perhekunniksi metsästämään karibuja ja kalastamaan. Perheet ovat patriarkaalisia, ja yksityisomaisuuden suoja on vahva. Talvisin he taas kerääntyvät asumaan egalitaarisissa kylissä ja metsästävät mursuja. Omaisuus on jaettua, ja jopa puolisoita vaihdetaan.
Kirjoittajat spekuloivat, että tämän vaihtelun seurauksena inuiiteille olisi syntynyt jonkinlainen ”poliittinen tietoisuus”, mutta eivät kerro, mitä inuiitit tällä tietoisuudella tekivät. Kehittivätkö he jonkin kolmannen yhteiskuntamuodon? Eivät, koska kausivaihtelu on tulosta sopeutumisesta ekologisiin olosuhteisiin, erityisesti inuiittien metsästämien eläinten muuttoliikkeisiin. Myös sosiaalisten rakenteiden vaihtelu selittyy pitkälti olosuhteiden vaihtelulla. Kuten Daniel Bitton huomauttaa, inuiittien talvikylät ovat egalitaarisempia, koska naisilla on käytettävissään laajempi sukulaisten ja ystävien tukiverkosto, eivätkä ole aviomiestensä armoilla kuten kesäisin.
Graeber ja Wengrow tuntuvat välttelevän ajatusta, että ekologia tai muut materiaaliset olosuhteet vaikuttaisivat yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Antropologian historiasta löytyy toki ylilyöntejä ekologisen determinismin suhteen. Esimerkiksi pahamaineisten kulttuurimaterialistien koulukuntaan kuulunut Marvin Harris väitti 1970-luvulla, että asteekit uhrasivat ihmisiä saadakseen proteiinia. Alussa oli… sen sijaan hyppää toiseen ääripäähän ja väittää idealistisesti, että ihmiset päättävät ihan huvin vuoksi – tai leikillään, karnevalistisesti – kokeilla erilaisia yhteiskuntamuotoja. Tarvitaan vain vähän poliittista mielikuvitusta! Mitä tänään syötäisiin, anarkismia vai teokratiaa?
Kuten Nancy Lindisfarne ja Jonathan Neale huomauttavat, tällainen ajattelu myös esittää yhteiskunnat monoliitteina ja piilottaa luokkakonfliktit. Jos sen sijaan tarkastellaan yhteiskuntien materiaalisia olosuhteita ja valtatasapainoa, voidaan nähdä, miten tietyt olosuhteet ovat otollisempia hierarkioiden syntymiselle tai purkamiselle.
Oikeat kysymykset, väärät vastaukset
Materiaalisten selitysten karsastaminen saa Graeberin ja Wengrown vetämään outoja johtopäätöksiä. Vastaukseksi kysymykseen ”Kuinka jäimme jumiin?” he ehdottavat jotain sen tapaista, että jossain vaiheessa emme enää osanneet tehdä eroa julmuuden ja hoivan välillä – mikä kuulostaa maallikonkin korvaan aika höttöiseltä. Kuten todettua, kysymystä eriarvoisuuden alkuperästä väistetään jo teoksen alkumetreillä, ja muidenkin ilmiöiden alkuperää hämärretään läpi teoksen. Yksityisomaisuudella ei kirjoittajien mukaan ole alkuperää, koska kaikissa kulttuureissa on käsitys pyhästä jonain erillisenä ja rajattuna. Esimerkiksi vain shamaaneilla tai papeilla on oikeus käyttää tiettyjä seremoniallisia esineitä. Graeber ja Wengrow kertovat myös Amazonin alkuperäiskansoista, jotka ajattelevat, että kaikki heidän ympärillään – puut, joet, eläimet – on jonkin henkiolennon omaisuutta. Mutta kuten Chris Knight huomauttaa, eikö tämä ole yksityisomaisuuden vastakohta? Jos metsä kuuluu hengille, se tarkoittaa, ettei sitä voi kukaan ihminen vaatia itselleen.
Knightin mukaan vastausta kysymykseen ”Kuinka jäimme jumiin?” kannattaa mieluummin etsiä vaikkapa avioliitto-instituution vakiintumisesta ja patrilokaalisesta asuinjärjestelystä, jossa morsian muuttaa miehensä suvun luokse ja joutuu eristyksiin tukiverkostostaan. Valitettavasti Graeberilla ja Wengrowlla ei ole juurikaan sanottavaa sukulaisuudesta tai sukupuolten välisestä epätasa-arvosta.
Graeber ja Wengrow tuntuvat karttavan materialistisia selityksiä niiden determinismin takia. Sisimmässään he pelkäävät, että vakiintunut kertomus ihmiskunnan historiasta on totta, että maanviljelys ja kaupungistuminen ovat tuominneet meidät eriarvoisuuteen – että olemme ikuisesti jumissa. Heidän teostaan vasemmalta kritisoivat antropologit eivät kuitenkaan ajattele näin. Monet heistä uskovat, että radikaalisti tasa-arvoisempi yhteiskunta on mahdollista saavuttaa myös teollistuneessa maailmassa. Meidän ei tarvitse ruveta primitivisteiksi oppiaksemme metsästäjä-keräilijöiden sofistikoituneista poliittisista rakenteista.
Jos sen sijaan pidämme hierarkioita ja yksityisomaisuutta ikuisina, annamme syötön oikeiston lapaan. Vastapuoli kiittää myös, kun kirjoittajat toteavat, että ”ihmiskunnan historian kohtalonkysymys ei koske aineellisten resurssien (maan, kalorien, tuotantovälineiden) tasa-arvoista jakautumista, – – vaan yhtäläistä kykyämme osallistua päätöksentekoon siitä, kuinka elää yhdessä”.
Antropologian opetukset
Jokaisen vasemmistolaisen olisi hyvä tietää ainakin jotain antropologiasta. Se opettaa meille, ettei radikaali tasa-arvo ole ihmisluonnon vastaista, vaan päinvastoin se, mitä kutsumme ihmisluonnoksi, on kehittynyt egalitaarisissa yhteisöissä. Ja toisin kuin kylmän sodan ajalta periytyvä antikommunistinen retoriikka uskottelee, tasa-arvo ja vapaus eivät sulje toisiaan pois.
Viime aikoina vasemmistossa on peräänkuulutettu poliittista mielikuvitusta ja utopioita, mutta antropologia muistuttaa, ettei mielikuvitus yksin riitä. Tarvitaan vanhaa kunnon materiaalista analyysiä siitä, minkälaiset olosuhteet – mukaan lukien valtasuhteet – tekevät muutoksesta mahdollisen. Ja planetaaristen ympäristökatastrofien aikana on myös mietittävä, miten muuttuva ympäristö vaikuttaa poliittiseen toimintaympäristöön.
Marxin kuuluisan toteamuksen mukaan ihmiset luovat itse historiaansa, mutteivät itse valitsemissaan olosuhteissa. Ironista kyllä, myös Graeber ja Wengrow siteeraavat tätä lausahdusta. He tosin tuntuvat uskovan, että voimme itse valita olosuhteemme. Älkäämme tehkö sitä virhettä.
Kirjallisuus:
Boehm, Christopher: Hierarchy in the Forest: The Evolution of Egalitarian Behaviour. Harvard University Press 1999.
Graeber, David & Wengrow, David: Alussa oli… : ihmiskunnan uusi historia. Suomentanut Anna Tuomikoski. Teos 2022.
Knight, Chris: ”Wrong About (Almost) Everything”. Libcom: https://libcom.org/article/wrong-about-almost-everything-review-dawn-everything-david-graeber-david-wengrow.
Lindisfarne, Nancy & Neale, Jonathan: ”All Things Being Equal”. The Ecologist: https://theecologist.org/2021/dec/17/all-things-being-equal.
Power, Camilla: ”Gender egalitarianism made us human: A response to David Graeber & David Wengrow’s ’How to change the course of human history’”. Libcom: https://libcom.org/article/gender-egalitarianism-made-us-human-response-david-graeber-david-wengrows-how-change-course
What Is Politics?: ”The Dawn of Everything” critique: https://www.youtube.com/watch?v=oJIHWk_M398&list=PLU4FEuj4v9eBWP22ujafheoEejbQhPAdl.
