Kun piratismi ei tuottanutkaan kommunismia vaan Spotifyn, nettiaktivistit kaivautuvat krypto-tunneleihin.
teksti Mikael Brunila & Pontus Purokuru kuvitus Pirjo Hakonen
Viisitoista vuotta sitten “kyber” viittasi nettiseksiin. “Wanna cyber”, netissä kyseltiin. Sittemmin käsite on militarisoitunut ja politisoitunut. Puhutaan kybersodankäynnistä, kyberrikollisuudesta ja kyberterrorismista.
Nettiä ovat viime vuosina politisoineet erityisesti Edward Snowdenin paljastukset Yhdysvaltojen ja Britannian tiedusteluvirastojen urkinnasta, Kiinan kaltaisten valtioiden nettisensuuri, piraattisivustot sekä internet-operaattoreiden ja viihdekonsernien yhteinen painostus neutraalin tiedonsiirron rikkomiseksi ja maksetun sisällön etuoikeuttamiseksi.
Suomessa keskustelu nettipolitiikasta on pyörinyt pitkälti kansallisen turvallisuuden, nettifoorumeiden kauhistelun ja tekijänoikeuksien ympärillä. Välineitä parempaan analyysiin voi hakea Ruotsista, jossa on 2000-luvulla edetty kaiken kiihdyttämisen piraattipolitiikasta tunnelipolitiikan käytäntöihin.
Kommunismin sijaan: Spotify
Ruotsissa yksi varhaisen piraattiskenen iskulauseista oli “hyvinvointi alkaa 100 megabitin nopeudessa”. Monet piraatit halusivat kiihdyttää kapitalistisia haluja ja himoa viihteeseen ja puskea järjestelmän läpi kommunismiin tunnuksenaan Marxin ja Engelsin kuvaus kapitalismista: “kaikki säätyperäinen ja pysyväinen haihtuu pois”.
Piraattien mielestä vallankumouksen subjekti ei löytynyt kapitalismin marginaalista vaan sen keskeltä, ikuisesti tyytymättömän kuluttajan hahmosta. Todellisuudessa tämän kiihdytysopin (“accelerationism”) päätepiste ei ollut nettikommunismi, vaan Spotify.
Spotify ja sen talousmallin omaksuneet yritykset vastasivat loputtoman viihteen kysyntään ja onnistuivat tekemään sillä rahaa (joskin Spotifyn liikevaihto on riippuvaista sijoittajien sille jatkuvasti syöttämästä spekulatiivisesta pääomasta). Sosiaalisen median ekshibitionismissa ja viihdesyötteiden virrassa halu suurempaan vapauteen on kahlittu ikuisesti pakenevaan nykyhetkeen ja jatkuvien ärsykkeiden metsästykseen.
Kiihdyttämiselle ja avaamiselle vastakkainen nettistrategia on eskaloiminen eli konfliktin kärjistäminen ja rintamalinjojen vahvistaminen. Internetissä eskalationismin toinen nimi on tunnelipolitiikka.
Aggressiivisten oikeudenkäyntien, nettisensuurin ja sulkemistoimien rajoittaessa avoimia P2P-palveluita suljettujen ja suojattujen jakeluverkojen merkitys kasvaa. Kun Google louhii henkilökohtaista dataamme suunnatakseen meille mainoksia, osa meistä haluaa kaivautua pois yrityksen näköpiiristä. Kun NSA valvoo jokaista liikettämme, haluamme panssaroitua kryptografisilla ratkaisuilla, suojata datamme ja kätkeä sijantimme.
Kyberavaruudesta kryptoavaruuteen
Christopher Kullenbergin mukaan ajatus internetistä yhtenä avoimena tilana, “kyberavaruutena”, romahti 2000-luvulla. 2010-luku on kyberavaruuden sijaan “kryptoavaruuden” vuosikymmen.
Internet on aina ollut “internets”, kuten George W. Bush kerran sanoi oivaltamatta typerää nerokkuuttaan. Internet on siis aina ollut verkkojen verkko, mutta tunnelipolitiikka vahvistaa tätä. Haktivistit kaivavat tunneleita verkon alta ja sen läpi sekä erottavat siitä strategisesti omia ekosysteemejä, kuten Silk Roadin tapaisia markkinapaikkoja, tai henkilökohtaisia kulkureittejä, kuten VPN-tunneleita ja PGP-kryptattuja sähköposteja.
Verkon käyttäjien kannalta 2010-luku voi merkitä osittaista paluuta 1990-luvulle. Käyttäjäkunta jakautuu kahtia: yhtäällä ovat appeja ja helppoja rajapintoja hyödyntävät maallikot, toisaalla koodaajat ja kryptotunneleita louhivat hackerit.
Kun Snowden avasi NSA:n salatut tiedostot, hän joutui ensin kaivautumaan tietojensa kanssa ulos erilaisilla kryptografisilla ratkaisuilla suojattuna. Vain näin hän kykeni toimittamaan tietonsa maailmalle ja journalisteille, jotka “avasivat” tietoja ja kontekstualisoivat niitä. 2010-luvulla avoimuus löytyy vasta tunnelin toisesta päästä.
Luettavaa
Mikael Brunila & Kimmo Kallio (toim.): Verkko suljettu. Into 2014.
Dmytri Kleiner: The Telekommunist Manifesto.
Christopher Kullenberg: Det nätpolitiska manifestet. Ink 2010.
Hanna Nikkanen: Verkko ja vapaus. Into 2012.
