Euroopan väitetään olevan historiansa pahimmassa velkaloukussa. Kansalaishankkeet ja ministerit varoittelevat valtion velkaantumisesta. Velkoihinsa kaatuneita pankkeja pelastetaan ja kotitalouksien velkaantuminen kiihtyy. Mitä velka oikeastaan on?
Teksti: Eliisa Alatalo ja Pontus Purokuru,
kuva: (CC) Vasemmistonuoret, Luisfi
Velka ei ole uusi ilmiö maailmantaloudessa. Aikaisemminkin valtiot ja yritykset velkaantuivat roimasti, mutta velaksi otettu pääoma sijoitettiin tuottamaan talouskasvua.
Esimerkiksi merentakaiset kauppamatkat 1600-luvulta lähtien sekä Euroopan ja Yhdysvaltojen valtaisat rautatiehankkeet toteutettiin velkarahalla. Ensimmäisessä maailmansodassa valtiot velkaantuivat rakennellessaan valtavia armeijoita, ja toisen maailmansodan jälkeen velalla rakennettiin sodassa tuhoutunutta infrastruktuuria.
Velkaa otettiin, koska yksittäisillä yrityksillä tai valtioilla ei ollut varaa jättiläismäisiin investointeihin, ja velaksi otettu pääoma sijoitettiin tuottavaan toimintaan. Nykyään velkaa käytetään kuitenkin yhä enemmän aikaisempien velkakuplien paikkaamiseen, ei talouskasvun tukemiseen.
Osana talousjärjestelmää
Kansalaishanke Velkakello.fi:n mukaan Suomen valtio on historiansa pahimmissa veloissa.
”Suomi velkaantuu nopeammin kuin koskaan ennen. Sinäkin olet velkaantuneempi kuin koskaan ennen. Suomen maksama korko nousee ennen pitkää – niin sinunkin lainojesi korko. Yhä suurempi osa veroistasi menee velan korkojen maksuun eikä enää hyvinvoinnin rakentamiseen”, sivustolla kerrotaan.
Liberon 3/2010 mennessä painoon velan määrä näytti 72 613 310 043,57 euroa. Velkaantumisesta eivät varoittele kiihkeästi pelkästään huolestuneet kansalaiset vaan myös valtiovarainministeri Jyrki Katainen.
Varoittelu on useiden talousasiantuntijoiden mukaan turhaa, sillä velka kuuluu keskeisesti nykyaikaiseen rahatalouteen.
Uutta rahaa eli uutta valtionvelkaa on luotava, jotta talouden pyörät pysyvät pyörimässä. Keskeinen kysymys on, millä tavalla velaksi otettu raha kulutetaan. Ja toisaalta: missä määrin tätä velkaa sitten lyhennetään, ja mitkä ylipäätään ovat velaksi antamisen ehdot?
”Valtionvelkaa ei olekaan tarkoitus kokonaan maksaa takaisin”, kommentoi Attacin edellinen puheenjohtaja ja Vasemmistoliiton poliittinen sihteeri Jussi Saramo.
Hänen mukaansa kotitalouksien ja valtion velkoja ei voi verrata toisiinsa. Valtio toimii samaan tapaan kuin yritys, joka pitää velkaa osana käytettävästä pääomasta, eli velka on osa tasetta. Suomella on velkojen lisäksi myös omaisuutta, jota ei kaikilla velkaantuneilla mailla ole. Kun Suomen valtion omaisuus ja velat lasketaan yhteen, saadaan viivan alle plussaa.
Tavanomaisella tavalla laskettaessa (velan osuus kaikista valtion tuloista) kestävä velkaantumisaste on valtion tasolla korkeintaan 60 prosenttia bruttokansantuotteesta (BKT).
Vuonna 2009 Suomen velka oli 41,4 prosenttia BKT:stä. Heinäkuun lopulla julkaistun valtion budjetin mukaan velkaa otetaan lisää ja velan määrä on jo lähes 50 prosenttia BKT:stä.
Eikö velkaantuva Suomi sittenkään ole ongelmissa? Pitäisikö huokaista helpotuksesta?
Mistä velka tulee?
Jotta velan luonne voitaisiin ymmärtää, olisi matkattava syvemmälle velan eli rahan syntypaikkaan, pankkiin. Bertolt Brecht kysyikin: ”Mitä on pankin ryöstäminen pankin perustamiseen verrattuna”.
Rahaa syntyy, kun keskuspankki tai muu rahoituslaitos lainaa sitä ulos liikepankille. Liikepankki taas lainaa rahansa eteenpäin esimerkiksi kuluttajalle, joka tallettaa saamansa rahan tililleen. Pankki pitää tuosta talletuksesta eli lainaajan velasta muutamia prosentteja reservissään eli kassavarannossaan ja lainaa muun rahan jälleen seuraavalle.
Ongelmana on pankin oikeus luoda huomattavasti enemmän ylimääräistä rahaa kuin mitä sillä on fyysisesti holveissaan. Asia havainnollistuu tämän kuvan avulla (kuva julkaistu Liberossa 3/2010).
Pankit ovat roistoja
Selvä. Pankit luovat rahaa tyhjästä ja sillä on oikea nimikin: luottolaajennus. Varsinaista kassavarantoa pitää olla eri lakien mukaan 0–12 prosenttia riippuen pankin asiakkaiden takaisinmaksukyvystä ja pankin maineesta. Onko siitä sitten jotain haittaa?
Keskuspankit ja rahoituslaitokset vastaavat rahan luomisesta ja sen hallinnoimisesta. Kovin usein ei tule kuitenkaan pantua merkille, että valtaosa näistä laitoksista on yksityisissä käsissä.
Talousdemokratia-järjestön aktiivi ja taloustieteiden opiskelija Lauri Taskinen selittää blogissaan, että vain noin pari prosenttia liikkeellä olevasta rahasta syntyy demokraattisesti hallinnoiduissa pankeissa.
Muut pankit ovat kansainvälisiä yrityksiä, joiden tavoitteena on tehdä voittoa omistajilleen. Pankkien voitot syntyvät erityisesti koron perimisestä.
Toinen bloginpitäjä, raumalainen Markus Jansson (kok.) tiivistää korko-tekijän näin: ”Jos joku tallettaa 100 euroa pankkiin, niin pankki lainaakin eteenpäin 600 euroa kovalla korolla eli tallettaja saa korkoa 100 eurosta mutta pankki saakin korkoa 600 eurosta! Jos vaikkapa minä painan kotonani rahaa tai lainaan rahaa enemmän kuin mitä minulla sitä on, sitä kutsutaan petokseksi.”
Lama on velkakriisi
Velka on myös kelpo myyntiartikkeli. Nykyisen maailmanlaajuisen laman välittömänä pääsyynä olivat monimutkaisiksi sijoituskohteiksi paketoidut yhdysvaltalaiset asuntolainojen velkakirjat. Lainojen takauksena oli asuntojen oletettu arvonnousu, mutta odotus ei pitänytkään paikkaansa: asuntojen hinnat laskivat eivätkä jo valmiiksi köyhät kotitaloudet voineet maksaa velkoja takaisin.
Velkakirjojen arvoa oli paisuteltu ja niiden avulla oli luotu ennätysmäärä uutta rahaa ja uusia sijoituspaketteja. Finanssikriisi alkoi varsinaisesti vasta, kun kaikki alkoivat myydä arvottomia velkakirjoja ja vetää talletuksiaan pois pankeista, joiden luottoluokitus putosi pois. Koska pankeilla ei ollut varaa maksaa kaikille tavallisille tallettajille heidän omaisuuttaan takaisin (sillä eihän niillä alunperinkään ollut sitä rahaa, jota lainasivat), tuli pankeista ja muista rahoituslaitoksista konkurssikypsiä. Kyse oli aivan tavanomaisesta finanssikapitalismista, johon uhkarohkea riskinotto kuuluu.
Tallettajilla ei sinänsä ole ollut hätää, sillä valtiot ovat tähän saakka tulleet väliin ja ostaneet konkurssipankkien velkakirjat itselleen.
Mistä sitten otettiin rahat ostamiseen? No pankeilta jälleen. Osa väliin tulleista valtioista on ottanut lainaa, mutta velanoton lisäksi on velkaantuneissa maissa, kuten Islannissa ja Kreikassa, leikattu reilusti erityisesti julkisen sektorin palveluja sekä annettu velanmaksun vakuudeksi kaikkien kansalaisten työpanos.
Vasemmisto käyttää näistä leikkauksista nimitystä velkojen sosialisointi. Ovelat pankkiirit taas ovat saaneet pitää keinottelulla keräämänsä osingot.
Talouden on pakko kasvaa
Suomen talousdemokratia ry puhuu velkataloudesta ja näkee velanmaksuun pakottamisen talouskasvuun pakottamisena. Velkaa ei heidän mukaansa voi koskaan maksaa takaisin, koska velkaan kuuluu jatkuvasti velan päälle laskettava korko. Velkaa tulee siis aina olemaan enemmän kuin varsinaista rahaa.
Vasemmistonuorten aktiivi Patrizio Lainá sanoo, että talouskasvupakko syntyy tyhjästä luotavan velan ja siihen liittyvän koron vuoksi.
”Korko-tekijä kuitenkin vaatii jatkuvasti lisää kokonaistaloudellista lainaamista. Jos kokonaislainaaminen ei lisäänny, aiheutuu niin sanottu deflaatiokierre. Tässä kierteessä käytössä olevan rahan määrä laskee velkojen takaisinmaksun seurauksena, mikä laskee hintoja, mikä puolestaan tekee olemassa olevien lainojen takaisinmaksamisesta entistä vaikeampaa”, Lainá selittää.
Toisin sanoen jos pankit eivät varovaisuuttaan edelleen myönnä lainoja, eivät lisäänny myöskään ostovoima, tuotanto ja kysyntä. Ilman niitä nykykapitalismissa syntyy työttömyyttä ja kurjistumista.
”Jotta talouskasvun pakko saadaan poistettua ja pystytään siirtymään nollakasvun tai hallitun talouslaskun degrowth-maailmaan, vaatii se myös velkadeflaatiokirteen syntymisen mahdollisuuksien poistamista. Edellä kuvattua kierrettä ei voi syntyä, jos kaikki raha on velatonta ja pysyvää rahaa”.
Uusi pankki?
Pankkien toimintatavat eivät vaivaa ainoastaan vasemmistoa. Kritiikkiä heitetään myös oikealta.
Kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi (kesk.) käytti viime kesäkuussa Kreikan pankkien tukemisesta koskevan puheenvuoron, jossa hän vaati, että euroalueen valtiot muodostaisivat yhdessä uuden pankin. Uusi keskuspankki voisi hänen mukaansa luoda rahaa suoraan tasetta nostamallala ja lainata Kreikalle rahaa.
”Jos me pidämme yksityisillä pankeilla ainoastaan tämän rahanluomisoikeuden, niin sitten me olemme markkinoiden armoilla. Silloin täällä saa ministeri Katainen ja muut pelottelijat olla, että nyt piti tehdä tämä ja tämä, etteivät markkinat hermostu. Jos meillä on itsellä tämä pankki hallussa, on se sitten euroalueen valtioiden tai Euroopan unionin maiden, niin tämmöistä ongelmaa ei ole”, Uuspaavalniemi sanoi täysistuntopuheenvuorossaan.
Poliittinen sihteeri Jussi Saramo esittää myös Euroopan rahaliiton purkamista. Se ei kuitenkaan ole hänen mielestään mahdollista, sillä poliitikot eivät uskalla tarttua toimeen.
”Todellisuudessa ollaan tilanteessa, jossa talouden rakenteille ei voida tehdä mitään ja kehityskulku vie yhä huonompaan suuntaan”.
Vasen vaihtoehto
Saramo muistuttaa, että olisi paljon pieniä hallinnointitoimia, joita voitaisiin ottaa käyttöön heti. Attac on esittänyt muun muassa finanssitransaktio-veron käyttöönottoa, joka tarkoittaa pankista pankkiin kulkevan rahaliikenteen verottamista sen läpinäkyvyyden takaamiseksi.
Vasemmistoliiton poliittiseen linjaan kuuluu vaatimus ylisuurten pankkien pilkkomisesta. Jättipankkia, eikä esimerkiksi edes hieman pienempää pohjoismaalaista pankkia, yksinkertaisesti voi asettaa konkurssiin, sillä se aiheuttaisi valtavat menetykset aivan tavallisille pankin asiakkaille, meille.
Vasemmistoliiton toinen varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne esitti, että mallia otettaisiin brasilialaisesta pankkijärjestelmästä. Siinä pankin johto suuria osakkeenomistajia myöten on henkilökohtaisesti vastuussa tappioista tarvittaessa koko omaisuudellaan usean vuoden ajan.
Talouden säätelyä ylipäänsä pitäisi Saramon mukaan lisätä.
”Saksa on kieltänyt vastikään alastoman shorttaamisen (LINKKI http://fi.wikipedia.org/wiki/Lyhyeksi_myynti). Tämän kaltaiset osakemarkkinat olivat yksi pääsyy Kreikan talouden kriisiytymiseen”.
Samaan aikaan Suomessa Katainen keskittyi syyttämään saksalaisia sisarpuolueensa poliitikkoja siitä, että he tekevät vain näennäisiä muutoksia ja ovat vastuuttomia.
”Suomi on ollut pahin jarruttaja. Virkamiehet eivät ole perehtyneet asioihin ollenkaan eivätkä poliitikot tajua taloudesta mitään”, Saramo puuskahtaa.
KOMMENTTI
Teksti Ville Vettenranta
Valtaosa politiikan ytimessä vaikuttavista ihmisistä on joko haluttomia tai kykenemättömiä ymmärtämään nykyisen talousjärjestelmän ongelmia tai sen roolia rahoitus- ja systeemikriisissä.
Osittain tämä johtuu puhtaasta oppikirjamaisuudesta ja liiasta luottamuksesta taloustieteen valtavirran auktoriteetteihin. Olemme tilanteessa, jossa vanhat opit eivät enää päde. Osittain kyse on näennäisestä monimutkaisuudesta, joka saa ihmiset turhan heppoisin perustein luopumaan yrityksistä sisäistää asiaa.
Vasemmistoliiton poliittinen sihteeri Jussi Saramo on ymmärtänyt vähimmäisvarantojärjestelmän ja velkaekspansion ongelmat väärin. Hänen kuvaamansa ehdotukset ovat nykyisen, perustavanlaatuisia ongelmia sisältävän järjestelmän hienosäätöä tilanteessa, jossa toimimaton järjestelmä vaatii täydellistä remonttia.
On totta, että yrityksessä velka on hyvä asia ja yksi tuotantopanoksista niin kauan, kun yritys pystyy tekemään korkomenoja enemmän rahaa. Valtiot eivät usein harjoita ”liikevaihtoonsa” nähden niin isoa liiketoimintaa, että nykyisenkaltaista velkaantumista voisi perustella tällä argumentilla.
On myös vasemmistolaisen moraalikäsityksen ja yleisen oikeudenmukaisuudentajun kannalta ongelma, että valtiot toimivat osin liikepankkien tyhjästä luomalla rahalla ja maksavat tästä korkoa, joka on poissa muista valtion menoista. Suomen korkomenot 2010 ovat 2,1 miljardia euroa. Se on suora tulonsiirto veronmaksajilta yksityisille pankeille, joiden myöntämästä velasta 95 – 99 prosenttia on luotu tyhjästä. Pohjimmiltaan kyse on siis siitä, kenelle kuuluu oikeus luoda rahaa tyhjästä: valtiolle vai yksityisille liikepankeille?
Rahaa luodessa syntyy aina myös riski inflaatiosta. Inflaatio toimii kuin tasavero, joka pienentää jokaisen ostovoimaa. Onko oikein, että liikepankeilla on mahdollisuus tasaverottaa valtioita, paikallishallintoa, yrityksiä ja kansalaisia?
Ongelmat nykyjärjestelmässä ovat käytännön sanelemia. Vähimmäisvarantojärjestelmä aiheuttaa pakottavan tarpeen kasvaa eksponentiaalisesti.
Jotta talous voisi kasvaa, on velan määrän kasvettava. Jos valtiot, yksityiset kuluttajat tai paikallishallinto merkittävästi lyhentävät velkaa, vähenee myös liikkeellä olevan rahan määrä, mikä johtaa talouden supistumiseen ja luottolamaan.
Koska velan määrää on korkomenojen vuoksi kasvatettava eksponentiaalisesti, on myös talouden kasvettava eksponentiaalisesti. Kolmen prosentin talouskasvua pidetään maltillisena, mutta todellisuudessa tällainen kasvu tuplaa talouden koon aina 24 vuoden välein. Tämä on rajallisella maapallolla kestämätöntä. Nykyinen järjestelmä ei kuitenkaan kestä nollakasvua tai edes lineaarista kasvua romahtamatta.
Parin vuoden sisällä maailman rahoitusjärjestelmä on ollut kaksi kertaa romahduksen partaalla, ensimmäisen kerran Lehman Brothersin kaaduttua ja toisen kerran Kreikan velkakriisin vuoksi. Vain äärimmäisen nopea ja koordinoitu valtioiden väliintulo esti täydellisen romahduksen.
Tämä on myönnetty Atlantin molemmin puolin ylintä keskuspankki- ja valtiojohtoa myöden. Nykykriisi syntyi, koska ei ole enää tahoja, jotka kykenisivät merkittävästi velkaantumaan. Länsimaiden kotitaloudet ovat velkaantuneempia kuin koskaan ja subprime-kriisi oli osoitus siitä, mitä tapahtuu, kun velkaa pyritään myöntämään myös tahoille, joiden velanhoitokyky on parhaimmillaankin arveluttava.
Velkadeflaatiota ja lamaa vastaan on yritetty taistella valtioiden harjoittamalla elvytyksellä, joka on johtamassa valtioiden ja paikallishallinnon ylivelkaantumiseen ja uhkaa sitä kautta koko nykyistä rahoitus- ja pankkijärjestelmää. Kalifornian osavaltio joutui heinäkuussa 2009 rahoittamaan menojaan useiden viikkojen ajan velkakirjoja painamalla, koska liikepankit eivät enää myöntäneet ylivelkaantuneelle osavaltiolle uusia lainoja.
Markus Janssonin esimerkki on periaatteeltaan oikea, mutta mittakaavaltaan väärä. Euroopan keskuspankin reservivaatimus tällä hetkellä on
0 – 2 prosenttia, mikä tarkoittaa, että jokaista keskuspankin liikkeelle laskemaa miljoonaa euroa kohden voivat liikepankit luoda tyhjästä vähintään 50 miljoonaa euroa ja pahimmillaan äärettömän määrän rahaa.
VASTINE KOMMENTTIIN
Teksti Jussi Saramo
Kiitos hienosti uusiutuneesta lehdestä! Pidin erityisesti taloutta käsittelevistä jutuista. Talouspoliittinen pohdinta jäi kuitenkin harmittavasti puoliväliin, kun aihetta käsiteltiin lähinnä velan näkökulmasta ilman laajaa globaalia ulottuvuutta.
Ville Vettenrannan kirjoitus herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia. En ymmärrä mihin Vettenranta viittaa, kun hän sanoo minun ”ymmärtäneen väärin” perustavanlaatuiset ongelmat ehdottaessani erilaisia talouden sääntelytoimia. Eiväthän pienemmät parannukset ole ristiriidassa suurempien muutosten kanssa. Olen samaa mieltä nykyisen rahapolitiikan perustavanlaatuisista ongelmista. Esitin haastattelussa myös Euroopan rahaliiton purkamista, jotta voitaisiin tehdä demokraattisesti johdettua rahapolitiikkaa.
Maailmantalouden tasapaino on muuttunut rajusti. Kiinan viralliset kasvuvaatimukset lähentelevät kymmentä prosenttia, vaikka maa pitää rahapolitiikkansa tiukasti omissa käsissään. Toisaalta Kiina ei elä velaksi monien länsimaiden tapaan vaan on yksi suurimmista luotottajista. Velan ja kasvun niputtaminen yhteen on ongelmallista, vaikka varmasti osin paikkansapitävää.
Moniongelmaisen globaalin kapitalismin nykytila syntyy monimutkaisesta kokoelmasta erilaisia järjestelmiä. Mielestäni sen akuutein ongelma on kilpailu kohti pohjaa. Sitä ja muita isoja asioita sivuttiin sääntelyä käsitelleessä artikkelissa ja niistä olisi mielenkiintoista lukea analyyttisempaa arviota.
Pääartikkelit on julkaistu Liberon numerossa 3/2010, vastine numerossa 4/2010
