Juha-Pekka ”JP” Väisänen valittiin viime keväänä Suomen kommunistisen puolueen johtoon puoluetta vuodesta 1990 asti johtaneen Yrjö Hakasen seuraajaksi. Ennen valintaansa Väisänen toimi SKP:n pääsihteerinä, ja hän on ammatiltaan käsitetaitelija. Hän onkin toiminut muun muassa PAND – Taiteilijat rauhan puolesta -järjestön puheenjohtajana ja on intohimoinen rauhanpuolustaja. Juttu on julkaistu aiemmin Glasnostissa, joka on Etelä-Suomen Vasemmistonuorten piirijulkaisu.
teksti ja kuva Sophia Leppä
Miltä SKP:n puheenjohtajan tehtävään valinta tuntui, oliko se henkilökohtaisesti merkittävä askel?
Minut valittiin SKP:n puheenjohtajaksi tilanteessa, jossa edeltäjäni Yrjö Hakanen oli johtanut puoluetta putkeen parikymmentä vuotta. Minulle valinta kapitalismin vastaisen joukkoliikkeen johtoon on merkittävä askel, mutta valinta ei ollut minulle kuitenkaan dramaattinen muutos aikaisempaan työhöni puolueen kakkosmiehenä eli pääsihteerinä, mitä työtä ehdin tehdä kolme vuotta.
Väitän, että valintani kertoo siitä, että markkinavoimia vastaan tänään taistelee perinteisen työväenluokan määritelmää laajempi joukko; luovien alojen duunarit, taitelijat, tutkijat, toimihenkilöt ja hurja joukko pätkätöiden tekijöitä. Olen saanut kiitosta myös siitä, että vähemmistöjen kuten sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen, maahanmuuttajien, ja esimerkiksi romanien ja saamelaisten asiat ovat tulleet nyt kauttani entistä paremmin esille.
Luin Helsingin Sanomien kesäkuun haastattelusta, että kiinnostuksesi politiikkaan heräsi Meksikossa roskakuskien lakon myötä. Oliko politiikkaan lähteminen tuolloin selkeä valinta?
Meksikossa opiskellessani julkista taidetta minun piti taiteentutkimuksellisten syiden vuoksi asua slummissa. Kotona Cuautitlán Izcallissa, siellä missä maailman suurin kaupunki Ciudad de México työnsi maaseutua, lehmiä, lampaita ja kaktuspeltoja etäämmälle, sähköt katkesivat joka päivä, oli jatkuvasti vesikatkoja ja roskakuskit eivät noutaneet roskia, miehet olivat töissä Bacardi-tehtaassa ja minä opintojeni ohella suunnittelin naisten kanssa parempia peruspalveluja ja miekkareita. Minä en valinnut politiikkaan lähtemistä vaan löysin itseni keskeltä peruspalvelujen kamppailua ja politiikan ydintä.
Mitkä ovat tällä hetkellä SKP:n tärkeimpiä haasteita?
Elämme yhteiskunnassa, jossa kansanedustajat, vasemmistopuolueet mukaan lukien, ovat luovuttaneet päätösvaltaa Euroopan komissiolle, pankeille ja bisnekselle. Entistä harvempi kokee voivansa vaikuttaa enää vaaleissa, vaikka samaan aikaan olemme tilanteessa, jossa EU:n kurjistamispolitiikka vaikuttaa konkreettisesti meidän suomalaisilla kotinurkilla. Koskaan ei rauhan ajan Euroopassa ole koettu nykymääräistä massatyöttömyyttä. Nykymeno on saanut aikaan sen, että ihmisten mahdollisuus vaikuttaa heitä itseään koskettaviin asioihin on karannut käsistä. Meillä on sietämätön demokratiavaje.
SKP:n politiikan kärki on yhteistyössä. Muutos kohti yhteiskuntaa, jossa ihmisiä ja luontoa ei hyväksikäytetä tehdään yhdessä muiden muutosta haluavien kanssa. Tämä on haastava ja aikaa vievä prosessi, mutta toisaalta esimerkiksi radikaalin vasemmiston kehitys Latinalaisessa Amerikassa on ollut vauhdikasta. Pelkkä menestyminen porvarillisen systeemin luomissa vaaleissa ei kuitenkaan ole ainoa menestymisen mittari. Latinalaisessa Amerikassa esimerkiksi sosiaalifoorumit ja vähemmistöjen, kuten alkuperäiskulttuurien kysymykset, ovat olleet vasemmiston kasvulle merkittäviä.
SKP:n mielestä tänään Suomeen tarvitaan rehellinen punavihreä radikaali yhteistyön rintama lopettamaan Kataisen hallituksen harjoittaman leikkauspolitiikan ja tekemään kunnon irtioton uusliberalistisen EU:n kurisopimuksiin. Suomalaiset duunarit, opiskelijat ja eläkeläiset ansaitsevat uuden radikaalin vasemmistolaisen voiman ja vaihtoehdon, joka erottautuu selkeästi uusliberalistisista oikeistovoimien ja suurpääoman politiikasta, laittaa lopun yritysten veroalelle ja kääntää politiikan suuntaa kokonaan eli sanoo Kataiselle ja sen kavereille: goodbyet rasismille, militarismille ja köyhien kyykyttämiselle! Tätä varten SKP on lähtenyt valtakunnalliselle Porvaripeli poikki -kiertueelle ja kutsuu eri kaupungeissa matalan kynnyksen puhujalavoille kaikkia niitä muutosvoimia, jotka haluavat Suomeen politiikkaa, jossa ihminen tulee ennen taloutta ja joka ei perustu yhteistyöhön, lehmänkauppoihin ja ministerisalkkujakoihin oikeiston kanssa.
Millaisena näet SKP:n tulevaisuuden?
SKP:llä on paljon tulevaisuutta. Meidän pitää kuitenkin tulla vielä paljon enemmän ja paremmin näkyväksi. Porvarimediassa näkymiselle on tehtävä töitä. Vaihtoehtoja on saatava esille muissakin kuin omissa medioissa. Samoin on kannustettava tovereita puhumaan enemmän myrskyn silmästä eli omasta perspektiivistä. On uskottavaa kun luokkatietoisuudelle annetaan Marxin ja Leninin lisäksi puhujan oma nimi – työmiehen sanat, ote ja tuoksu. Meille keskeistä yhteistyötä ei voi tehdä, jos kumppaneiksi hakeutuu vain täysin samanlaisia porukoita. Meidän on kehitettävä omaa ideologista selkärankaa, luettava paljon enemmän teoriaa, innostuttava vaalien tarjoamasta poliittisesta voimistelusta ja haastettava koko väärä maailma keskusteluun ja muutokseen.
Mitkä ovat sinulle henkilökohtaisesti tärkeimpiä haasteita, joihin haluaisit tarttua?
Minulla ei ole puolueen linjasta poikkeavia henkilökohtaisesti tärkeämpiä haasteita, sillä löydän itseni hyvin meidän puolueohjelmasta. Olemme Suomessa ainoa puolue, joka nostaa esille työn ja pääoman ristiriidan, joka leikkaamisen sijaan haluaa kehittää kunnallisia peruspalveluja ja joka ohjelmallaan pyrkii kumoamaan kapitalismin.
SKP:n radikaalia ohjelmaa aletaan päivittää ja sen muutokset hyväksyttänee seuraavassa edustajakokouksessa. On helppo innostua viime edustajakokouksen päätöksistä kuten siitä, että jokaisen toverin erikoisosaamista ja aloitteita tulee tukea.
Politiikan tekeminen on kestävyyslaji. Olen aikoinani puoliammattilaisesti harjoitellut pikaluistelua. Nyt olen huomannut, että samanlaisia intervalli-, kestävyys- ja nopeusharjoituksia tarvitaan politiikassakin, ja siksi olen alkanut taas urheilla. Käyn viisi kertaa viikossa salilla, vaikka politiikan kisat käydäänkin toisenlaisilla kentillä.
Olet ollut eduskuntavaaleissa 1999 Vasemmistoliiton ehdokas. Mitä terveisiä tai kehittämisideoita haluaisit lähettää Vasemmistoliitolle?
Ruohonjuuritasolla vasemmistoliiton toverit ovat olleet saumattomasti mukana radikaalissa yhteiskunnan muutoksen työssä ja heille, rakkaille yhteistyön kumppaneille lähetän tietenkin toverillisia terveisiä ja toivon, että voimme entisestään voimistaa yhteistyötä ja rakentaa tähän maahan rehellisen vasemmistolaisen vaihtoehdon leikkauspolitiikkaa ja EU-kurjistamista vastaan.
Mikä on suhtautumisesi perustuloon?
Minusta on hyvä, että vihreillä ja vasemmistoliitolla on omat aloitteet toimeentulolle. Niitä on helppo ”tykätä”. SKP:n ratkaisu on toinen. Me ajattelemme, että työ luo hyvinvointia. Jos ihminen ei pysty elämäntilanteestaan esim. että opiskelee tai on vaikka eläkkeellä, johtuen palkkatyöllään luomaan riittävää hyvinvointia tulee yhteiskunnan taata 1200 euron perusturva kuukaudessa jokaiselle sitä tarvitsevalle täysi-ikäiselle. Uudistus toteutetaan SKP:n esityksen mukaan asteittain. Siihen liittyy myös aloite 1 800 euron minimipalkasta kuukaudessa ja esitys verotuksen muuttamisesta oikeudenmukaisemmaksi.
Minkä kirjan olet viimeksi lukenut tai olet tällä hetkellä lukemassa?
Luen paljon runoja. Olen juuri tilannut netistä Shaikh Abdurraheem Muslim Dostin kokoaman teoksen, jossa 17 Guantánamon vankia saa äänen. Aioin tuoda nämä runot jotenkin performanssien kautta suomalaisille kaduille ja Yhdysvaltojen suurlähetystön nurkille. Kesällä luin Petteri Pietikäisen Hulluuden historian. Suosittelen kirjaa. Poliitikot yrittävä aina perustella asioita järkiratkaisuilla, vaikka ovatkin itse sairastuneet hullun maailman syndroomaan, kärsivät poliittisesta pakkotanssista ja elävät vahvassa harhassa, että lopulta kaiken voisi myydä.