Teksti: Mikko Pihkoluoma
Mad Max: Fury Road (2015) on jo neljäs Mad Max -elokuva, mutta toisin kuin muut aikamme jatko-osat, sitä ei ole herätetty eloon rahan vuoksi. Fury Road sijoittuu samaan maailmaan, jonka australialainen ohjaaja George Miller loi elokuvillaan 1970–80-luvuilla. Nyt jo 70-vuotias Miller on myös uusimman Mad Maxin ohjaaja.
Alkuperäisessä Mad Maxissä (1979) yhteiskunta on sortumassa, mutta sen rippeet ovat edelleen pystyssä. Max on hurjapäinen tiepoliisi, jonka vaimon moottoripyöräjengi murhaa elokuvan lopussa. Tämän trauman päälle rakentuu Maxin hahmo, mutta jokainen sen jälkeinen elokuva on ehyt oma kokonaisuutensa, ja ne muistuttavatkin enemmän toisiaan kuin alkuperäistä elokuvaa. Asfalttisoturi (Mad Max 2, 1981) oli niin suosittu, että sen vanavedessä syntyi kokonainen uusi postapokalyptisen elokuvan lajityyppi. Tähän aavikkomaisemaan nojaa vahvasti myös Fury Road.
Vuonna 2060 Immortan Joe (Hugh Keays-Byrne) hallitsee tyrannin elkein kansaa säännöstelemällä vettä ja pumppaamalla verta kaappaamistaan vangeista. Max (Tom Hardy) joutuu Joelle uskollisten sotapoikien veripussiksi ja lopulta vapauduttuaan hän liittoutuu Furiosan (Charlize Theron) kanssa, joka on kaapannut Joen viisi vaimoa (Rosie Huntington-Whiteley, Riley Keough, Zoë Kravitz, Abbey Lee ja Courtney Eaton) vapauttaakseen heidät. Tästä seuraa lähes taukoamatonta takaa-ajoa keskellä aavikkoa.
Juoni ei tosin ole elokuvassa kuin viitekehys, jonka päälle Miller on rakentanut visuaalisen ja idearikkaan maailmansa. Fury Road on kuin yhdistelmä musiikkivideota ja Buster Keatonin mykkäelokuvaa, jossa toiminta ja kuvien liike hallitsevat. Sanoja on verrattain vähän, mutta vimmattua taistelua ajoneuvojen kyydissä on sitäkin enemmän.
Furiosa nousee elokuvan varsinaiseksi päähenkilöksi ja tämä päätös on ehtinyt aiheuttaa kuohuntaa elokuvan feministisen sanoman ympärillä. En tiedä miten miesasian kannattajat ovat aiempia Mad Max -elokuvia katselleet, mutta totuus on kuitenkin se, että jo ensimmäisen osan huippuhetkiin lukeutuu haulikkoa osoittava peloton mummo ja kolmannessa osassa (1985) Tina Turner tekee sinänsä kehnossa elokuvassa hyvän roolisuorituksen vahvana hallitsijana. Millerin maailmankatsomus ei ole muuttunut lainkaan, sillä alkuperäisessä Mad Maxissä miesten naisiin kohdistama julmuus näytetään varoituksena sivilisaation luisumisesta barbarismiin.
Vaikka Fury Roadin erityisiin vahvuuksiin ei muutoin kuulu näyttelijätyö, onneksi Charlize Theron luo Uma Thurmaniakin uskottavamman toimintasankarin, joka kannattelee elokuvaa. Theron ei äijäile, flirttaile tai käytä yliluonnollisia kykyjä selviytyäkseen. Tämä jo itsessään on Hollywoodin rahoittamassa elokuvassa vallankumouksellista, minkä elokuvan herättämä kohu osoittaa. Milleriä on järjetöntä kritisoida feminismistä — pikemminkin siitä, ettei sitä ole tarpeeksi. 70-vuotiaan miehen luomuksessa naisten näyttämä paljas pinta on suunnilleen sama kuin Tina Turnerilla 30 vuotta sitten. Joka tapauksessa elokuvan saama valtava arvostus on askel kohti monimuotoisempaa elokuvaa.
Elokuvan muihin teemoihin lukeutuu kuivuus, joka vaivaa niin Australiaa kuin Kaliforniaakin. Elokuva kuvattiin Namibiassa, mutta Mad Maxin maailmassa ovat olleet aina vahvasti läsnä Australiaa koskevat teemat. Millerin mielikuvitusmaailmoihin on aina lukeutunut muistutuksia tai varoituksia siitä, mistä voimme tulevaisuudessa kärsiä. Australialaisena Miller on ehkä ollut erityisen herkkä ilmastonmuutoksen herättämille uhkakuville. Myös bensiinin niukka saatavuus on ollut mukana jo toisesta osasta lähtien.
Fury Road on ensisijaisesti vauhdikas ja uraauurtava viihde-elokuva, jonka vahvuus on sen elokuvallisuudessa. Intensiivinen kerronta sisältää henkeäsalpaavan yhdistelmän stuntteja, ylilyöviä tietokone-efektejä ja alkuperäisten Mad Maxien estetiikkaa. Valitettavasti joudumme vielä odottamaan sitä päivää, ettei synny kohua, kun Max ojentaa aseen Furiosalle