Vasemmistonuoret valitsivat viime viikonloppuna uuden puheenjohtajistonsa Kajaanissa Vasemmistonuorten 30. liittokokouksessa. Puheenjohtajaksi valittiin Liban Sheikh Vasemmistonuorten Hämeen piiristä. Puheenjohtajan valintaa koskien toteutettiin jo ennen liittokokousta neuvoa antava, sähköinen jäsenäänestys. Liitokokouksen kannanotossaan Vasemmistonuoret vaativat huomiota kehitysvammaisten työoikeuksille.
Tampereelta kotoisin oleva Sheikh pyrkii kehittämään Vasemmistonuorten järjestökulttuuria helposti lähestyttävämmäksi sekä tukemaan entistä enemmän sen jäsenistöä. ”Jäsenpohjan moniäänisyyden lisääminen on tärkeää. Kaikenlaisten nuorten tulee kokea Vasemmistonuoret sellaisena paikkana, jonne on helppo tulla. Haluan vahvistaa myös alueellista yhteistyötämme.”
Vasemmistonuorten poliittinen suunta ja imago ovat tulevaisuudessa Sheikhin mukaan selkeämpi. ”Olemme nuorisoliike, joka on vahvasti vasemmalla ja ekologinen. Edustamme johdonmukaisella talouspolitiikalla sekä ilmastopoliittisella aktivismilla.” Sheikh haluaa, että vasemmistolaisuuteen ei liity painolastia. ”On tärkeää kääntää arkiymmärrys punavihreämmäksi. Imagoomme yhdistyy tulevaisuudessa vahva medianäkyvyys ja moniäänisyys. Ravistelemme rakenteita solidaarisemmaksi lukuisten yhteiskunnallisesti vaikuttavien nuorten kautta, joita järjestö tukee.”
Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi Vasemmistonuoret valitsi Mari Ikosen Lapin piiristä. ”On ihanaa olla luotsaamassa vasemmisto uudelle vuosikymmenelle”, totesi Ikonen kiitospuheessaan. Sheikhin tavoin Ikonen toivoo Vasemmistonuorten lisäävän tulevalla liittokokouskaudellaan saavutettavuuttaan toiminnallaan. Toiseksi puheenjohtajaksi valittiin Christian Karau Hämeen piiristä. ”Haluan parantaa Vasemmistonuorten suhteita ammattiyhdistysliikkeissä toimiviin nuoriin, jotka eivät koe kuitenkaan Vasemmistonuoria tällä hetkellä poliittiseksi kodikseen.”
Liittokokouksen kannanotossaan Vasemmistonuoret vaati kehitysvammaisille palkkaa työstä. Vasemmistonuoret haluavat turvata kehitysvammaisten työoikeudet ja satsata kehitysvammaisten työhönvalmennukseen.
“On järkyttävää, että vain 3 % kehitysvammaisista on tällä hetkellä Suomessa palkkatöissä. Esimerkiksi Kanadassa työikäisistä kehitysvammaisista ihmisistä 26 % on palkkatöissä”, muistutti vastavalittu puheenjohtaja Sheikh.
Vasemmistonuorten mukaan kehitysvammaisten asemasta työmarkkinoilla tekee eriarvoisen kuntien sosiaalitoimen järjestämä työtoiminta, josta saatava korvaus on työsuhteessa tehtävään työhön verrattuna minimaalinen. Työtoiminta ei myöskään tuo kehitysvammaisille palkkasuhteen tuomia työsuhde-etuja ja työturvaa, eikä tämä kerrytä kehitysvammaisille eläkettä tai vuosilomaa.
Vasemmistonuoret viittasivat kannattavansa kannanotossaan Ihmisoikeusliiton ja Kehitysvammaliiton Palkkaa työstä -kampanjaa. Kampanja on vaatinut työtoiminnan kokonaisvaltaista uudistamista