Suomalaisten ikäihmisten kohtelusta laitoshoidossa liikkuu kauhutarkinoita, joita tosin tasapainottavat rempseät tarinat arvokkaasta ja vireästä ikäihmisten yhteistoiminnasta. Millä tolalla ikäihmisten palvelut oikeastaan ovat?
Teksti Eliisa Alatalo, kuva Libero
Kaksi vuotta sitten vanhusten olot alkoivat olla enemmän tapetilla. Lääninhallitusten raportit vanhustenhoidon tilasta paljastivat lukuisia puutteita. Vanhusten ihmisoikeuksia rikottiin muun muassa sitomalla heitä sänkyihinsä ja estämällä liikkumista. Raporteista lausunnon koonnut eduskunnan oikeusasiamies kommentoi, että ymmärsi toimet vanhusten turvallisuuden takaamiseksi, mutta niillä ei saisi korvata sitä, että henkilökuntaa on liian vähän.
Karu luku on, että Suomessa käytetään vanhustenhoidossa kolme kertaa enemmän psyykelääkkeitä kuin vaikkapa Ruotsissa tai Tanskassa, vaikkei aiempaa psyykkistä sairautta vanhuksella olisikaan. Medikalisaatio on arkipäivää. Lääkkeitä annetaan nimenomaan vanhusten rauhoittamiseen.
Kiire on todellista
Suomessa vanhusten palveluita järjestävät sekä julkiset että yksityiset tahot.
Mikäli vanhus haluaa asua kotonaan, mahdollistetaan se, jos oma tai lähimmäisen kunto niin sallii. Toinen vaihtoehto on palveluasuminen. Kaikkein sairaimmille tarjotaan hoito vuodeosastolla.
Räikeimmät puutteet vanhusten hoivassa näyttävät olevan juuri kuntien vuodeosastoilla.
Professori Erkki Vauramon mukaan (Vanhustenhuollon uudet tuulet 6/2011) suomalainen vanhustenhuolto on jämähtänyt »vaivaishoitoajatteluun», jonka myötä järjestelmä on tehdas, joka tuottaa vuodepotilaita.
»Suomessa vanhukset on pantu koppeihin. Heidät pakotetaan viettämään pääosa ajastaan sängyssä. Tästä johtuen vanhusten lihaskunto heikkenee nopeasti. Tämän jälkeen liikkuminen nen vähenee, eikä hän voi osallistua omaan hoitoonsa. Tästä kaikesta seuraa lisääntynyt tarve makuuttaa vanhuksia ja hoitohenkilökunnan tarve».
Nuoret sairaanhoitajat Lotta ja Rauni (nimet muutettu) ovat työskennelleet sekä vanhustenhuollon että psykiatrisen erikoissairaanhoidon puolella. Ero ihmisten kohtelussa on huomattava.
»Psykiatrian puolella ei sidota. Meillä on potilaalle oma vierihoitaja, joka ohjaa levottoman potilaan rauhallisempaan tilaan, jossa voi keskustella potilaan kanssa», Lotta kertoo.
Fyysisten rajoitteiden käyttö on yleistä vanhusten hoitopaikoissa, erityisesti terveyskeskuksissa ja yli 20 asiakaspaikan hoitoyksiköissä. Liikkumista rajoitetaan muun muassa nostamalla sängynlaidat ylös, apuvälineen, vaatteiden tai soittokellon pois ottamisella tai sillä, että kaikki liikkeet liittyvät vain hoitotoimenpiteisiin.
Rauni kertoo, että suurin syy vanhusten virtsanpidätyskyvyn huonontumiseen on se, ettei heitä käytetä vessassa vaan hoitajat käskevät tehdä tarpeet vaippaan.
»En laittaisi vanhempia vanhainkotiin», molemmat sairaanhoitajat sanovat.
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson kertoo, että palveluiden vaihteleva taso on tiedossa.
»Olen vieraillut useassa upeassa loistavaa hoitoa ja hoivaa tarjoavassa yksikössä, toisaalta on niitä paikkoja, joiden takia tekisi mieli itkeä. Omaisten yhteydenotot kertovat omaa karua kieltään siitä murheesta, joka seuraa riittämättömästä hoidosta. Hyvästä hoidosta harvemmin kerrotaan ainakaan meille poliitikoille», ministeri sanoo.
Sosiaalisuutta ja nuoria lisää!
Kannuksen Kotiranta-palvelutalossa työskennellyt ja eläkkeelle jäänyt ylihoitaja Risto Soini kertoo, että vanhusten palvelutalojen asukkaat ovat paljon huonokuntoisempia kuin ennen, koska kotona ollaan paljon pidempään.
»Kotirannassa keski-ikä oli 80-luvullla 75 vuotta, kun nyt se on yli 90. Olisimme voineet silloin järjestää vaikka juoksukilpailuita», hän vitsailee.
Kotona asuvalle vanhukselle haasteena on kuntoutuksen puute ja sisälle jääminen. On surullista, että Suomessa lähes joka toinen päivä joku seniori tekee itsemurhan. Joka kolmas yli 60-vuotias kärsii masennuksesta.
Risto Soini vaatii vanhustenpalveluihin lisää sosiaalista vuorovaikutusta, asui vanhus sitten kotonaan, palvelutalossa tai vuodeosastolla.
»Nuoriso voisi olla sosiaalisuuden tuoja. Esimerkiksi yläkoulun luokka voisi ottaa kummimummot ja -papat ja he voisivat puolin ja toisin seurata toistensa elämää. Näin lapset näkisivät vanhuksia enemmän.»
Soinin mielestä laitosympäristössä päivärytmiä pitäisi rakentaa muun kuin syömisen ja lääkkeiden ottamisen mukaan, esimerkiksi aamu-uutisten ja harrastusten mukaan.
Entinen ylihoitaja kertoo, kuinka Kotirannassa asukkaat olivat mukana ruoanlaitossa, lähiympäristöä viljeltiin ja kissoja paijailtiin. Laitosmaisesta pikkuhuoneista ja käytävistä haluttiin päästä eroon ja lisätä jokaisen äänen kuulumista ja lähiympäristön osallistumista palvelutalon toimintaan.
»Ideana oli yhteisöhoito ja pääasiana asukas. Koko henkilökunta laitettiin koulun penkille, koska Suomessa kellään ei ollut sellaisesta kokemusta», Soini muistelee.
Hän näkee nykyisen vanhustenhuollon ongelmina liian tarkkarajaiset toimenkuvat ja toimenpidekeskeisyyden: koska palvelutaloissa ei tehdä kovin erikoissairaanhoidollisia toimenpiteitä, voisivat kaikki tehdä vanhusten olot mukaviksi omalla tavallaan, vaikka vastuualueet onkin jaettava.
»Tämä on ammattiyhdistysten voimakkaasti ajama asia, että tehdään vain työt, eikä muuta. Vanhuksia piristäisi laulaminen ja runojen lausunta».
Vanhusten omien voimavarojen tukeminen edistää merkittävästi hyvinvointia.
»Toimintaterapeutit olisivat tärkeä lisä, sillä jos sukkapuikko ei enää pysy kädessä, keksittäisiin jotain, mihin kädentaitoja voi vielä käyttää. Vähintä olisi kuitenkin, että oltaisiin yhdessä ja saataisiin asukkaat hymyilemään.»
Takaako laki hoivan?
Vanhuspalvelulakia on puuhattu Suomeen jo vuosikymmen ja lakiluonnos syntyi viime keväänä. Vanhusten palveluita ovat ohjanneet tähän saakka vain ikäihmisten palvelujen laatusuositus.
Peruspalveluministeri Guzenina-Richardson haluaa laista mahdollisimman vaikuttavan ja sitovan. Siinä tulisi olla muun muassa henkilöstömitoitus ympärivuorokautisen hoidossa sekä sanktiot, jotka seuraavat, jos epäkohtia ei korjata.
»Kotihoidon suhteen henkilöstömitoitussuosituksia on vaikeampi määritellä. Itse asiassa Suomessa ei ole edes tehty kartoitusta kotihoidon henkilöstön riittävästä määrästä. Tämä kartoitus on nyt tarkoitus tehdä mahdollisimman nopealla aikataululla», Guzenina-Richardson kertoo.
Risto Soinin mukaan mitoituksien määrittely on vaikeaa, koska vanhusten kunto saattaa muuttua lyhyenkin ajan sisällä: toinen piristyy ja kuntoutuu samalla, kun jonkun toisen romahtaa ja hän tarvitseekin kaksi hoitajaa noutamaan sängystä ylös.
Sanktioiden jakaminen jo nykyiselläänkin on vaikeaa: sosiaali- ja terveysalan työntekijöillä on velvollisuus ilmoittaa puutteista ja epäkohdista, joita työpaikoillaan huomaavat, mutta ilmoituksia jätetään tekemättä monista syistä: jos keikkatyöläinen tuo esiin ongelmia, voi olla, ettei häntä välttämättä palkata uudelleen.
»Pitäisi puhua ennemminkin hoitoyhteisöstä, jossa vanhusten kanssa yhdessä käsitellään asioita», Risto Soini esittää.
Lukemista:
Sirkka-Liisa Kivelä, Sari Vaapio
Vanhana tänään
Suomen Senioriliike ry 2011
Tämä juttu on julkaistu vanhuusteemaisessa Liberossa 3/2011
