Media käyttää valtaa erityisesti niihin, joilla on vähemmän.
Teksti: Pontus Purokuru – Kuvitus: Pirjo Hakonen
Kansa haluaa leikkauksia ja veronkorotuksia, uutisoi Helsingin Sanomat (16.4.) eduskuntavaalien alla. Lehti oli teettänyt gallupin, jossa kysyttiin parasta tapaa sopeuttaa Suomen menoja. Gallupissa korostettiin, miten valtionvelka on ”100 miljardia euroa eli lähes puolet suhteessa bruttokansantuotteeseen”.
Tulos oli ennustettava: enemmistö vastaajista halusi leikkauksia ja vastusti lisävelan ottamista elvytystä varten.
Vuonna 2011 Voima-lehti teetti gallupin, jonka mukaan enemmistö suomalaisista hyväksyy, että yli 2500 euroa kuukaudessa tienaavien verotusta kiristetään hieman, jotta sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluista ei tarvitse leikata.
Kun teetetään kysely määrätyillä kysymyksenasetteluilla ja uutisoidaan siitä kansan tahtona, käytetään ronskisti valtaa. Julkista keskustelua eivät kuitenkaan hallitse Voiman gallupit. Sen sijaan HS:n uutisointi velkakauhisteluineen ja leikkausvaatimuksineen todennäköisesti vaikutti voimakkaasti vaaleihin. Se myös toisti suomalaisen eliitin talousnäkemyksiä.
Eliitin puudeli
Sanotaan, että media on vallan vahtikoira. Sanontaa voi tulkita niin, että media vahtii, ettei kukaan pääse horjuttamaan valtaa. Tiedotusvälineissä mieluummin puolustetaan vallitsevaa tilaa kuin pyritään muuttamaan sitä. Toimittajat päästävät ääneen eniten niitä, joilla on varallisuutta ja vaikutusvaltaa.
Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari julkaisi viime syksynä suomalaisen eliitin rakenteesta tutkimuksen, jonka mukaan maan joukkotiedotuseliitistä puolet kannattaa kokoomusta.
Maaliskuussa Media & viestintä -lehdessä julkaistiin tutkimus, jota varten analysoitiin tuhat eurokriisiä käsittelevää artikkelia valtavirran tiedotusvälineistä. Tutkimuksessa selvisi, että suomalainen lehdistö on käsitellyt kriisiä yksipuolisesti ja esitellyt lähinnä eliitin näkemyksiä.
Toimittajat käyttivät lähteenään lähinnä päätöksentekijöitä ja näitä myötäileviä ekonomisteja. Vaihtoehtoisia näkökulmia ei juuri esitetty tai edes etsitty.
Mediatutkija Sinikka Torkkola kirjoittaa tutkimuksessaan Vaaliraha ja lautakasa journalismissa, ettei journalistisessa julkisuudessa ole tapana pohtia journalismin omaa toimintaa, luonnetta tai vaihtoehtoja eikä arvioida journalismia instituutiona.
Mediaa olisikin kiinnostava arvioida nimenomaan instituutiona. Käyttääkö media luokkavaltaa? Ketkä ovat edustettuna mediassa ja millä tavalla? Miten yhteiskunnan hierarkiat määrittävät julkista keskustelua?
Keskiluokan media
Median vallankäytön alueita on helppo luetella.
Julkisessa keskustelussa vallitsee oletus siitä, että suomalaisilla on jaetut taustakokemukset ja että keskiluokkainen elämäntapa on tavoittelemisen arvoinen.
Keskittymällä viranomaisten sanomisiin kyseenalaistamatta toimittajat vahvistavat viranomaisten auktoriteettia ja oletusta, jonka mukaan nämä ajavat yhteistä etua.
Vähemmistöjä leimataan ja syrjäytetään mediassa. Vähemmistöön kuuluva yksilö laitetaan herkästi edustamaan koko vähemmistöä, toisin kuin enemmistöön kuuluva.
Siirtolaisia, seksityöläisiä tai työttömiä ei kuunnella eivätkä he itse juuri kirjoita medioihin, vaan heidät nähdään huolestuneen keskustelun ja kurinpidon kohteina.
Maahanmuuttokeskustelua hallitsevat vähemmistöille haitalliset myytit, metaforat, roolitukset ja rasistiset ajatuskuviot, joita toimittajat toistavat, koska niiden katsotaan edustavan merkittävää osaa suomalaisista.
Lähiöitä kauhistellaan. Samalla keskiluokkaiset toimittajat hakevat näiltä itse pahamaineisiksi leimaamiltaan alueilta ”rosoisuutta” ja väriä. Alueellisen eriytymisen ja asumisen kalleuden syyt jäävät vähemmälle huomiolle.
Poliittisten päättäjien käsittely on hampaatonta ja siinä kiinnitetään huomiota yksittäisiin asioihin.
Mistä löytyisi media, joka vallan suojelemisen sijaan kävisi sitä vastaan?