Teksti: Kukka-Maria Ahokas – Kuva: Noora Geagea
Kom-teatteri on tehnyt kulttuuriteon tarttumalla Daniil Harmsin Sattumia-teokseen. Lauri Maijala on ohjannut neuvostokirjailijan absurdista teoksesta vähintäänkin yhtä absurdin näytelmän.
Myös kirjan uusintapainos on hiljattain julkaistu pokkariversiona, joka on sekin erinomaista, sillä kulttikirjojen maineessa olevia Harmsin teoksia on viime vuosina ollut vaikea saada käsiinsä.
Mahdollisimman monen soisi tutustuvan kirjailijan tuotantoon. Harms on neuvostoavantgarden isä, vähintäänkin yhtä merkittävä kuin Franz Kafka on lännessä.
Sosialistinen realismi (joka on eri asia kuin reaalisosialismi) oli ainoa Neuvostoliitossa virallisesti hyväksytty taiteen tyylisuuntaus. Sen tarkoituksena oli edistää sosialismin päämääriä esittävän taiteen keinoin: maalaustaiteessa kuvattiin punaposkisia työläisiä viljapelloilla, kirjallisuudessa kuvattiin suurta isänmaallista aatetta.
Harms oli kaikkea muuta.
Daniil Ivanovitš Juvatšov (1905–1942) eli Daniil Harms oli pietarilaissyntyinen kirjailija, joka teokset nousivat maailmanmaineeseen vasta hänen kuolemansa jälkeen. Harms kuului OBERIU-taiteilijaryhmään (Objedinenije realnogo iskusstva, ”Todellisen taiteen yhdistys”), joka vaati oikeutusta muillekin taidesuuntauksille kuin sosialistiselle realismille.
OBERIU toteutti erilaisia paheksuttuja taideperformansseja, joissa yhdisteltiin kirjallisuutta, kuvataidetta ja musiikkia. Ryhmää syytettiin ”kirjallisesta huliganismista”, ja sen toiminta kiellettiin lopulta kokonaan.
Kirjailijoiden tuli kuulua Proletaarikirjailijoiden liittoon, mikäli he eivät halunneet tulla julistetuiksi ”valtiolle vihamielisiksi”. Sensuuri tiukkeni erityisesti 1920- ja 1930-luvuilla, Harmsin tuotteliaimmalla kaudella.
Harmsin persoonasta tiedetään varsin vähän juuri siksi, että hän oli valtion epäsuosiossa. Hänen kerrotaan vältelleen ihmisiä ja eläneen äärimmäisessä köyhyydessä. Ilmeisesti Harms näki myös nälkää. Toisaalta häntä kuvataan keikariksi, joka käytti kalosseja ja tekoviiksiä ja otti ravintolaan mennessään omat pöytähopeat mukaan kirjekuoressa.
Harmsin kirjoitukset levisivät maanalaisina painoksina, ja postuumisti julkaistut teokset kootiin erilaisista epävirallisista julkaisuista ja kirjailijan huoneesta löytyneistä paperilapuista.
Tähän mennessä Harmsin tuotannosta on suomennettu vain kolme tarinakokoelmaa. Kuten muutkaan Harmsin teokset, myöskään Sattumia ei ole varsinainen novellikokoelma, vaan kokoelma eriskummallisia minitarinoita. Niistä muodostuu kuitenkin kokonaisuus, jonka ainoa yhdistävä tekijä on harmsilainen, epälooginen maailma, jossa mitä tahansa voi tapahtua.
Harmsin kielenkäyttö on näennäisen kaoottista ja sattumanvaraista, jossa toisiinsa yhteenkuulumattomien asioiden välille luodaan merkityksiä. Kassaneitikin sylkäisee suustaan vasaran, ellei satu olemaan kuollut.
”Minulle sattui merkillinen tapaus: unohdin yhtäkkiä kumpi tulee ensin, 7 vai 8.
Menin naapureiden luo ja kysyin heiltä, mitä mieltä he olivat asiasta.
Kuinka suuri olikaan hämmästyksemme,
[—] kun he yhtäkkiä huomasivat, etteivät hekään pystyneet muistamaan järjestystä:
1, 2, 3, 4, 5, 6 heillä oli muistissa, mutta ei yhtään enempää.”
Propagandasta ja sensuurista huolimatta monet taiteilijat olivat tietoisia lännen tapahtumista ja taidesuuntauksista. Neuvostoliitossa vallitsi kaksi todellisuutta: virallinen ja salainen.
Monet taiteilijat lukivat salakuljetetuja kirjoja. Esimerkiksi Raamattuja tuotiin rajan yli salaa, ja ateistiseksi julistetussa valtiossa käytiin maanalaisissa jumalanpalveluksissa.
Länsimuodista kiinnostuneet maksoivat sukkahousuista suuria summia mustassa pörssissä, bermudashortsit yritettiin ostaa kadulla kävelevän länsituristin päältä väkisin.
Jos jokin leimasi neuvostokansalaisen elämään, niin surrealismi. Tästä harmsilainen maailma kumpuaakin.
Harms joutui kuitenkin pidätetyksi liiallisen radikalisminsa vuoksi; hänen väitettiin ”lietsoneen tappiomielialaa”. Hän kuoli vuonna 1942 Leningradin vankilan psykiatrisella osastolla.
”Silloin minussa naksahti jokin ja voitte katsoa,
että siitä lähtien minua ei enää ollut olemassa.”
Kom-teatterin Harms-tulkinta on varsin raflaava. Näytelmässä on huutoa, natseja, strobovaloja, räjähdyksiä, ruumiineritteitä, seksiä ja summittaista väkivaltaa.
Harmsin toteava kerrontatyyli olisi mahdollistanut myös rauhallisemman esityksen. Harms toki kirjoitti väkivallasta – etenkin lapsia kohtaan harjoitetusta – seksistä ja kuolemasta, mutta myös tuiki tavallisista oudoista sattumuksista, jotka nyt hukkuvat näytelmän ryskeeseen ja paukkeeseen.
On epäselvää, onko Sattumia-tarinakokoelmalla mitään kovaa ydintä, jonka näytelmässä olisi voinut kiteyttää, mutta katsoja jää esityksen katsottuaan kauhistuksen valtaan. Mikäli tämä on ollut näytelmän tarkoitus, ohjaaja on onnistunut pyrkimyksissään.
Kiitosta ohjaus ansaitsee kuitenkin epäsovinnaisen interaktiivisuutensa vuoksi. Katsojille varoituksen sana: saatatte joutua osallisiksi esitykseen.
Tällaisenaan näytelmä ei lunasta niitä odotuksia, joita kirja sille asettaa, mutta Sattumia on joka tapauksessa merkittävin teatteritapahtuma aikoihin.
Lainaukset ovat Daniil Harmsin Sattumia-teoksesta. WSOY 2015, 3. painos. Suomentanut Katja Losowitch.
Sattumia Kom-teatterissa 29.5.2015 saakka.
Ohjaus ja sovitus: Lauri Maijala.
Lavastus: Janne Vasama.
Puvut: Niina Pasanen.
Valot: Kari Vehkonen ja Max Wikström.
Maskeeraus: Leila Mäkynen.
Äänisuunnittelu: Jani Rapo.
Rooleissa: Laura Malmivaara, Vilma Melasniemi, Eeva Soivio, Arttu Kapulainen (vier.), Niko Saarela ja Pekka Valkeejärvi.