Hätkähdyttävä seksuaaliseikkailija nimeltä Annie Sprinkle ei suostu pysähtymään varttuneemmallakaan iällä. Päinvastoin, hän on yhdessä kumppaninsa Elizabeth Stephensin kanssa tullut kaapista ulos ”ekoseksuaalina”. Mitäs ihmettä?
Teksti Toni Hämäläinen, kuvat Julian Cash
»Ecosex oli alun perin treffi-ilmoituksissa käytetty termi, jolla tarkoitettiin ekoasioista kiinnostuneita ihmisiä. Kaappasimme termin ja annoimme sille lisämerkityksiä kuvailemaan ihmisiä, joiden mielenkiinto kohdistuu luonnon eroottiseen ja sensuaaliseen puoleen. Muutamme Bethin kanssa äiti-Maa-metaforaa niin, että Maasta tuleekin rakastaja.»
Joulukuussa päättyy tämän räväkän kaksikon seitsemän vuotta kestänyt Love Art Laboratory -projekti, jonka aikana on luotu perustukset uudelle »seksiekologialle» (sexecology), joka tutkii ekologian ja seksologian yhtymäkohtia. Seksiekologian nimissä he kehottavat rakastelemaan Maata: »Haistele häntä, maistele häntä, ui alasti hänen vesissään.»
Sprinklelle kyse on seksuaalisen identiteetin lisäksi ympäristöaktivismista. Anarkistisen CrimethInc.-kollektiivin tekstit mieleen tuovassa ekoseksuaalisuuden manifestissaan he uhoavat:
»Vailla häpeää halailemme puita, hieromme maata jaloillamme ja puhumme eroottisesti kasveille. – – Me pelastamme vuoret, vedet ja taivaat tavalla millä hyvänsä, erityisesti rakkauden, ilon ja viettelyksen kautta. Me pysäytämme Maan raiskauksen, hyväksikäytön ja myrkyttämisen.»
Seksistä sen tutkimiseen
Sprinkleä (57, syntymänimi Ellen Steinberg) voi hyvällä syyllä kutsua oman tien kulkijaksi, joskin seksuaalisuus näyttäytyy vahvana punaisena lankana hänen elämässään. Hän ajautui 70 -luvulla aikuisviihde-elokuvien pariin, oltuaan ensin stripparina ja prostituoituna.
»Tein pornoa, koska sain maksettua sen avulla laskuni ja koska minulla oli vahva ja luova impulssi tehdä niin. Seurasin kutsumustani – ja klitoristani», Sprinkle muistelee.
Hänen kuuluisin työnsä tältä saralta lienee elokuva Deep Inside Annie Sprinkle (1981), jossa hän yritti paitsi näyttää naisen tavanomaista aktiivisempana ja määräävämpänä osapuolena myös rikkoa katsojan ja elokuvan välisen muurin puhumalla suoraan kameralle ja esittelemällä vanhoja valokuviaan. Tuloksena on aikuisviihdefiktion ja dokumentin välillä taiteileva elokuva, johon mennessä Sprinkle oli jo alkanut luovia valtavirtapornon maailmasta kohti taiteen väljempiä, vapaampia vesiä.
Seksi ja seksuaalisuus olivat kuitenkin yhä visusti hänen mielessään ja raakamateriaalinaan. Performanssissa Public Cervix Announcement hän kutsui ihmiset »juhlistamaan naisvartaloa» tutkimalla hänen kohdunkaulaansa taskulampun ja spekulan (gynekologien käyttämä työkalu) avulla. Taidemaailman hän kertoo olleen hyvin vastaanottavainen.
Sprinkle näkee pornon ja taiteen välillä kaksi suurta eroavaisuutta (vaikka ne voivat myös yhtyä): niiden viitekehys ja yleisö. Pornolla on käytännöllisempi aspekti, se on tarkoitettu ihmisille, jotka haluavat »turn on and get off».
»Taiteen tekemisen tarkoitus oli kokeilla, dekonstruoida porno ja löytää tapoja ymmärtää seksiä paremmin ilman, että työn pitäisi olla eroottista ja kiihottaa ihmisiä. Taide oli niille ihmisille, joiden kuvittelin kaipaavan älyllistä ärsykettä, mielikuvituksen kiihottamista, vatsanpohjan kutittelua tai poliittista kipinää. Toisin sanoen, tekemäni taide oli kommentaaria seksistä. Tekemäni porno taas oli seksiä itseään.»
Rajat määrittelevät pornon
Ylipäätään Sprinkle näkee pornon eräänlaisena kansantaiteena, siinä missä varsinainen taide on yleensä tarkoitettu hieman koulutetummalle ja älyllisemmälle yleisölle. Tosin jo pornonkin maailmaan on jo ehtinyt muodostua oma ylä- ja alatasonsa: toisaalla on suurten tuottajien ja levittäjien hallitsema kaupallinen aikuisviihde (alalla liikkuu eritoten Yhdysvalloissa suuret rahat) ja toisaalla on taas ruohonjuuritason amatööriporno, jota tekevät ja jakavat katsojat itse, aivan kuten ennen pornoteollisuuden syntymistä.
Helsingin Sanomien sunnuntailiitteessä (11.9.) oli näyttävä juttu »ITE-pornosta», jossa kerrottiin kuinka suomalaiset miehet ja naiset ottavat itsestään kuvia, jotka liikkuvat pikkutuhmien taiteellisten poseerausten ja mielikuvituksettomien elinkuvien välillä, ja julkaisevat ne aikuisille tarkoitetulla nettifoorumilla. Tällaisen amatööripornon on yleensä katsottu olevan vastaisku valtavirtapornon tarjoamalle ja ahtaaksi koetulle nais- ja mieskuvalle.
Amatööripornon maailmassa kameran eteen pääsevät myös ylipainoiset ihmiset, eriparitissit ja pienet pippelit.
On mielenkiintoista, että tässä Helsingin Sanomienkin jutussa päädytään lopulta siihen, kuinka vaikeasti määriteltävä termi pornografia oikein on. Ja samalla ollaan väistämättä tekemisissä myös psyykeen kanssa.
Pornografian olemusta voi lähteä tutkiskelemaan vaikkapa Harri Kalhan toimittaman Pornoakatemia-kirjan avulla. Pornografia on aina määritelty aikansa moraalisten ja siveellisyyteen liittyvien (usein sanattomien tai hyvin tulkinnanvaraisten) rajanvetojen mukaan. Tällaisen rajan ylittäessään kuva tai teksti muuttuu pornografiaksi (epäsiveelliseksi). Nämä alati liikkeessä olevat rajat siis määrittelevät, mikä on pornoa ja mikä ei.
Tuhma tohtori
»Seksi on edelleen mysteeri, kuten pornokin. Monimutkainen ja valtava. Kuten elämä», Sprinkle sanoo, vaikka on jo 38 vuoden ajan ollut molempien kimpussa.
Yhteiskunnassamme seksikkyys on usein nuorten ihmisten yksinomaisuutta, ja juuri tätä Sprinkle haluaa nykyisin kyseenalaistaa
»Jatkan alastomana esiintymistä ja seksin harrastamista taideprojekteissani, koska mielestäni se on todella radikaalia, rajoja kokeilevaa ja provokatiivista. Se, että olet vanha pullukka ja harrastat seksiä julkisesti, on paljon selvemmin tabu kuin mikään fetissi, sadomasokismi tai joukkopano! Se on tabu, joka pitää rikkoa.»
Sprinkellä on sanansa sanottavanaan myös koulujen seksuaalivalistuksesta. »Amerikassa on kovin vähän käypää opetusta alle 18-vuotiaille. Kerrotaan biologiasta, kuinka sperma hedelmöittää munasolun. Toivoisin, että mukana olisi myös seksiin myönteisesti suhtautuvia ajatuksia ja kuinka sen avulla voidaan parantaa elämänlaatua.» Ideaalitilanteessa tieto olisi nuorten ulottuvilla kiinnostuksen eikä iän mukaan.
Monimuotoinen taiteilijantyö siivitti Sprinklen uraa seksuaalineuvojana ja luennoitsijana. Vuonna 2002 hän opiskeli ensimmäisenä pornotähtenä itsensä tohtoriksi asti.
Mitä rouva itse ajattelee kuluneista vuosista ja omasta elämästään, joka on kaukana tavanomaisesta?
»Olen ylittänyt villeimmätkin odotukseni», hän myöntää.
»Olen kiitollinen, että olen voinut elää näin pitkään, näin rikasta ja miellyttävää elämää.»
Jokaisella vuosikymmenellä on ollut hyvät sekä huonot puolensa, Sprinkle kertoo, ja laskee vanhenemisen hyväksi puoleksi juuri elämän näkemisen eli sen mitä ihmisille ja muotivillityksille tapahtuu ja kuinka jotkut onnistuvat jättämään nimensä historiaan.
»Toisaalta kamppailen painoni ja vaihdevuosien aiheuttaman emättimen kuivuuden kanssa, himot heikkenevät. Mutta minulla on paljon rakkautta ja turvaa elämässäni. Olen hyvin tyytyväinen.»
Toisenlaisia feministejä
Annie Sprinklestä tulee mieleen toinen pitkän linjan aikuisviihdetähti, Nina Hartley (52), eikä vahva liberaali vasemmistohenkisyys ole ainoa yhdistävä tekijä. Molempien ura pornoelokuvien parissa näyttää luontevalta osalta heidän omaa seksuaalista etsintäänsä. Ja tämä alalla, joka on surullisenkuuluisa hyväksikäyttötapauksistaan ja vähemmän mairittelevista ihmiskohtaloistaan. He ovat pikemminkin käyttäneet aikuisviihdebisnestä ja muokanneet sitä hieman omiin käyttötarkoituksiinsa.
»Työskentelen nykyään naisten kanssa, jotka ovat nuorempia kuin rinta-implanttini», hän lohkaisi viime vuonna vastaanottaessaan kunniatohtorin arvon San Franciscossa (Institute for Advanced Study of Human Sexuality, joka on sama opinahjo, josta Sprinkle nappasi tohtorinhattunsa).
Hän myös julkaisee videoita (»oppitunteja») kotisivuillaan ja on kirjoittanut kirjan Nina Hartley’s Guide to Total Sex (2006).
Sprinklen ja Hartleyn kaltaiset pornopioneerit ovat epäilemättä hyvää mainosta aikuisviihdealalle. Siitä huolimatta tai siitä johtuen he ovat samalla myös puhuneet avoimesti alan ongelmista. 80-luvulla molemmat olivat keskellä niin sanottuja »pornosotia», jolloin pornoa kritisoivat ja siihen myönteisesti suhtautuvat feministit ottivat yhteen.
Edellä mainituille pornoteollisuus näyttäytyi vain yhtenä patriarkaalisena tapana alistaa naisia miesten nautinnon tähden. Pornomyönteisten feministien mielestä taas pornossa piili naisten seksuaalisen vapautumisen avaimet.
Tämä juttu on julkaistu vanhuusteemaisessa Liberossa 3/2011
