Omaa luokkaa -podcastin Taija Roiha kyllästyy Tärkeiden Miesten puheista ja kehottaa toimimaan keskeneräisyydestä huolimatta. Haastattelu on julkaistu Liberossa 2/2018.
teksti Jenni Lindvall
Miten Omaa luokkaa -podcast syntyi?
Jaoimme Mian (Haglund) kanssa saman työhuoneen alkuvuodesta 2017. Taukojen aikana jutustelumme laajenivat usein pitkiksi keskusteluiksi, jotka sisälsivät mielestämme sen verran kelvollisia pointteja, että niitä voisi hyvin jakaa muillekin ihmisille. Olimme molemmat kuunnelleet podcasteja aikaisemmin, joten saimme idean ihan vain lähteä kokeilemaan. Meitä molempia oli vaivannut jo jonkin aikaa se, että sen hetkiset toiminnan tavat eivät tuntuneet aina kovin mielekkäiltä, ja kaipasimme uudenlaista toimintamuotoa.
Millä tavoin rajasitte podcastinne aiheen, ja onko se mielestäsi toiminut hyvin?
Rajaus on meille jatkuva projekti. Hommaa lähdettiin tekemään tyylillä ”puhutaan mistä huvittaa”, ja välillä se on johtanut aikamoiseen rönsyilyyn. Radio Helsinki -yhteistyön myötä rajausta jouduttiin miettimään tarkemmin, mikä on ollut hyvä juttu. Meille on tärkeää toimia siten, että sisältö on helposti lähestyttävää muillekin kuin niille, jotka ovat jutuissa todella syvällisesti mukana. Näin päästään keskusteluissa syvemmälle.
Podcastia itsenäisesti tuottaessa on vapaa esimerkiksi radio-ohjelmien ajallisista ja sisällöllisistä vaatimuksista. Miten tekemisen vapaus on näyttäytynyt sinulle?
Minulle se näyttäytyy siten, ettei tarvitse olla kaikessa niin huoliteltu ja valmis, jolloin uusien juttujen kokeilu tulee mahdolliseksi. Se on minulle todella tärkeää. Tällainen on helpompaa juuri äänityössä, koska kuulija voi äänen sävyistä ja painotuksista päätellä joissain tilanteissa enemmän kuin tekstistä. On vapauttavaa, että saan hakea sanoja tai käyttää vaikkapa täytesanoja eikä kukaan tule sanomaan minulle, että puhun jotenkin ”väärin”.
Vapauteen voi liittyä myös valtavirran äänien haastaminen. Omaa luokkaa -podcastissa kaksi naista keskustelee muun muassa politiikasta, joka on usein ollut kovin miehinen keskustelun kenttä. Miten koet podcastien vapauttavan potentiaalin tästä näkökulmasta?
Minusta tässä on todella suurta potentiaalia. Olen hieman kyllästynyt kuuntelemaan Tärkeiden Miesten puhetta milloin mistäkin asiasta. Se on siinä mielessä huono juttu, että ne Tärkeät Miehet puhuvat usein merkittävistä asioista. Luulen että se, että meidän kaltaisemme tyypit puhuvat siitä mistä me puhumme, voi toimia parhaimmillaan esimerkkinä myös muille sellaisille tyypeille, jotka ovat aina ajatelleet etteivät koe jotakin kenttää omakseen, koska eivät samastu kentällä yleensä toimiviin henkilöihin.
Samalla pitää kuitenkin todeta, että minä ja Mia olemme monessa muussa suhteessa juuri niitä, joiden ääntä usein kuullaan: korkeasti koulutettuja, pitkään poliittisesti toimineita, valkoisia, cis-sukupuolisia… Näkemyksemme on useassa suhteessa kapeasta positiosta kerrottu. Pyrimmekin aktiivisesti lukemaan muiden kuin kaltaistemme ihmisten tekstejä, viittaamaan niihin ja kutsumaan ihmisiä vieraiksi jaksoihimme. Kannustamme myös ihmisiä antamaan meille palautetta, ja olemme avoimia myös meitä haastaville näkökulmille. Niiden kautta myös me opimme.
Mitä mieltä olet podcast-kentän ammattimaistumisesta: koetko sen uhkana vai mahdollisuutena?
Se on molempia. Itseäni tietynlainen DIY-meininki kiehtoo ja inspiroi. Ammattimaistuminen varmasti nostaa tasoa ja lisää kilpailua, jolloin aloittamiselle on korkeampi kynnys. Toisaalta se tuo myös podcasteille lisää näkyvyyttä ja kuulijoita – tällä hetkellähän Suomessa kuunnellaan podcasteja vielä aika vähän. Toivon, ettei liika ammattimaistuminen johda siihen, että jotkut hylkäävät ajatuksen podcastin aloittamisesta, koska eivät ole ”tarpeeksi hyviä”. Tekemällä oppii, ja usein mielenkiintoinen sisältö on tärkeämpää kuin ammattimainen ulkokuori.
Entä podcastien potentiaali kaupallisena mediana: näetkö sen positiivisena vai negatiivisena tekijänä?
Ajattelen, että se on molempia. Olen yhteistöille avoin niin kauan kun saamme itse päättää, mitä mieltä tuotteista olemme. Parhaimmillaan promootiot voivat laventaa sitä mistä puhumme, koska saatamme tarttua silloin johonkin, mistä emme muuten olisi puhuneet.
Kaupallisuuteen liittyy tietenkin myös haasteita. Miten säilytetään itsenäisyys ja oma päätösvalta? Vaikka meillä olisikin ”lupa” olla kriittisiä jotakin sellaista juttua kohtaan, jonka olemme saaneet podcastin kautta, niin ohjaisiko sosiaalinen paine kuitenkin hiljentämään kritiikin? Ohjaisiko se liikaa sitä, mistä puhutaan ja mitä suositellaan? Nämä ovat hankalia rajanvetoja.
Onko sinulla vinkkejä omasta podcastista haaveilevalle?
Aloita vain jostain! Jos aiot tehdä podcastia jonkun toisen ihmisen kanssa, kannattaa valita sellainen tyyppi, jonka kanssa oikeasti synkkaa. Mieti podcastillesi konsepti –kuulijoita helpottaa, jos jonkinlainen kehys on olemassa. Ole avoin palautteelle ja kiitä ihmisiä siitä ajasta ja vaivannäöstä, jonka he podcastillesi antavat.
Vinkkaa vielä lukijoille oma suosikkipodcastisi!
Voi, näitä on niin paljon! Tämänhetkinen suosikkini on kuitenkin Laurie ja Eleanor Pennyn The Sisterhood -podcast. Se on samaan aikaan todella hauska, älykäs sekä poliittisesti skarppi ja ajankohtainen.
Omaa luokkaa on Mia Haglundin ja Taija Roihan (kuvassa oikealla) luotsaama podcast yhteiskunnasta, kulttuurista ja feminismistä. Podcastia tuotetaan yhteistyössä Radio Helsingin kanssa.