Julkaistu Liberossa 4/2013
Aloin miettiä, mitä todella tiedän islamista. Aika vähän.
Harva luterilaisuuden läpihuuhteleman peruskoulun käyneistä, syntymässä kirkkoon lupaa kysymättä liitetyistä, tietää islamista, tai maista, joissa islam on valtauskonto, paljon mitään. Paitsi Turkista ja Egyptistä, koska semi-diktatuurissa on kiva käydä rantalomalla ottamassa vähän rusketusta ja ostamassa halpaa kultaa.
Opin koulussa islamista suurinpiirtein yhtä paljon kuin taolaisuudesta tai hindulaisuudesta. Kristinusko-osuuden vedin tarkoituksella niin lekkeriksi kuin kaikkitietävä 14-vuotias palavasieluinen ateisti vain voi. Jos minua tässä hetkessä alettaisiin tentata varoittamatta sanasta ja sakramenteista, menisin todennäköisesti aika puihin. Veikkaan, että yhtä pihalla olisi myös moni ”Käyn kauneimmissa joululauluissa ja tahdon kirkkohäät”-riviluterilainen.
Silti yleinen odotus tuntuu olevan, että muslimi saa aina selittää itseään. Miksi hän tekee asioita, tai eikö uskonto nyt jotenkin, edes ihan vähän, vaik(e)uta hänen elämäänsä. Kaikesta pitäisi muka voida kysyä, eikä mistään saisi loukkaantua, koska hänen eksoottinen uskontonsahan on julkista omaisuutta silloin, kun me emme tiedä siitä riittävästi.
Ihan näin vinkkinä, kattokaa urpot googlesta. Kenenkään tavallisen riviuskovan tehtävä ei ole olla uskontonsa suurlähettiläs. Hengellisiä kysymyksiä varten on tietysti erikseen omat hengenhenkilönsä, mutta esimerkiksi opettaja, joka olettaa peruskoululaisen tietävän kaiken uskonnostaan, osoittaa lähinnä itse kaipaavansa opetusta. Googlen kautta löytää esimerkiksi mahtavaan suomenkieliseen Black Female Experience -blogiin.
Tietämättömyys on poliittinen kysymys, sillä tieto todellakin on valtaa. Tähän valtakysymykseen ei tosin vastata A2:n Islam-illan tyyppisellä ”keskusteluohjelmalla”, joka alkoi kehittävästi ja kunnioittavasti terroristivideoilla ja tuntui sisällöltään olevan syvästi uskonnollisten ihmisten asettamista vastakkain heitä karsastavien kiihkoisänmaallisten kanssa.
Odotan innolla YLE:n A2 Kristinusko-iltaa, joka alkaa Yhdysvalloissa kuvatuilla aborttiklinikkapommituksilla ja Daavidin oksa-lahkon tukikohdan piirityksellä. Tämän jälkeen joltain savolaisen pikkukylän pastorilta tivataan, että tämäkö nyt on teidän uskonnon idea? Lisäksi pitää tietysti muistuttaa, miten taantumuksellisesti kristityt ovat suhtautuneet esimerkiksi erään kuuluisan muusikon heittoon siitä, että hänen bändinsä on suositumpi kuin Jeesus.
Jostain syystä meillä elää vahvasti käsitys siitä, että vähemmistössä olevalla uskonnolla on oltava yhteinen mielipide siitä, miten asioihin on suhtauduttava. Kun puhutaan suomalaisesta luterilaisuudesta, muistutetaan aina, että kirkossa on tilaa moninaisuudelle ja erilaisille äänille. Miksi tämä puhetapa ei koske kaikkia uskontoja? Miksi maallistunut kristitty on normi, mutta maallistunut muslimi on erikoisuus?
Sini Savolainen
Kirjoittaja ei enää koskaan sano voivansa kirjoittaa ongelmitta aiheesta kuin aiheesta.
