Kuva: Eva Nilsson
Teksti: Eetu Kukila
Globaalien haasteiden parissa kamppailevat Afrikan maat tarvitsevat kattavaa resurssipohjaa vastatakseen kasvaviin haasteisiin. Kuitenkin laiton pääomapako yhdessä veroparatiisien kanssa estävät valtioita kerryttämästä resurssipohjaa. Monenkeskisen yhteistyön merkitys korostuu ongelmia ratkoessa.
Laiton pääomapako
IMF:n ja YK-yliopiston Wider-instituutin laskelmien mukaan Afrikka menetti noin 20 miljardia Yhdysvaltain dollaria yritysten verovälttelyn seurauksena vuonna 2014. Sen lisäksi yksityishenkilöiden verovälttelyn takia manner menetti 14 miljardia dollaria samaisena vuonna. Verovälttely on osa kehittyviä maita vaivaavaa pääomapakoa.
Pääomapaolla tarkoitetaan varallisuuden valumista ulkomaille. Global Financial Integrity -tutkimuslaitoksen mukaan yksityisten yritysten veronkierto on laittomasti pakenevan pääoman suurin aiheuttaja kehitysmaissa. Pääomapaon mahdollistaa globaalin markkinatalouden tilkitsemättömät valuviat.
Pääomapakoa voidaan kutsua laittomaksi, jos varallisuus on hankittu, siirretty tai sijoitettu jonkin maan lakien vastaisesti. Pääomapako voi toteutua myös laillisin keinoin, jos valtioiden korkeat veroprosentit karkottavat sijoitukset nollaverotuksen maihin. Teknisesti laillinen veronkierto voidaan kuitenkin asettaa moraalisesti kyseenalaiseksi.
Afrikan unionin mukaan pääomapako on vain kiihtynyt entisestään viime vuosien saatossa. Laiton pääomapako keskittyy usein muutamaan tiettyyn valtioon, ja esimerkiksi vuosien 2004–2013 välisellä tarkastelujaksolla 75 % Afrikan laittomasta pääomapaosta keskittyi kymmeneen resurssirikkaaseen valtioon.
Pääomapakoa luovat myös monikansallisten yritysten sisäiset rahansiirrot, korruptio ja kansainvälinen rikollisuus. Afrikan kontekstissa veroparatiisit tarjoavatkin monikansallisille yrityskonserneille keinon vältellä veroja ja siirtää toimintaansa matalan verotuksen maihin.
Veroparatiisit ja kauppalukujen vääristäminen verovälttelyn keinoina
Veroparatiisiksi luettava Mauritius toimii esimerkkinä maasta, joka tarjoaa matalia veroprosentteja ja verosopimuksia ulkomaisille sijoittajille ja yrityksille. Mauritius mainostaakin itseään porttina Afrikan markkinoille. Yritykset tekevät sopimuksia matalan veroprosentin maiden kanssa välttääkseen yritystoiminnan kohdemaan korkeampia veroja.
YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi UNCTAD on laskenut, että kehitysmaat menettävät keskimäärin 100 miljardia dollaria sen takia, että ulkomaaninvestoinnit kiertävät Mauritiuksen tapaisten veroparatiisien kautta. Yritykset sijaitsevat harvoin fyysisesti veroparatiiseissa, mikä mahdollistaa veronkierron. Määrä on liian huomattava jäädäkseen huomiotta.
Vaikka veroparatiisien moraalittomuus tunnustettaisiin ja tuomittaisiin kansainvälisellä tasolla, on veroparatiisimaissa usein salaisuuskäytäntöjä, jotka mahdollistavat rahan kätkemisen. Lukuisat salaisuuslait mahdollistavat rahanpesun ja rajat ylittävästä rikollisuudesta virtaavan rahan pitämisen salassa kansainväliseltä yhteisöltä.
Veroparatiisien lisäksi yritykset välttelevät veroja esimerkiksi kauppalukuja vääristämällä. Kauppalukuja voidaan vääristää monikansallisten yritysten sisällä tytäryhtiöiden kesken, jolloin kuvaan astuu siirtohinnoittelun väärinkäyttö.
Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan eri maissa toimivien tytäryhtiöiden välisiä hintoja. Yrityskonserni myy eri maissa toimiville tytäryhtiöille palvelujaan ja tuotteitaan omalla, usein markkinahintaa alemmalla, hinnalla. Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD onkin vaatinut käyttämään maailmanmarkkinahintoja tytäryhtiöiden välisessä kaupassa.
Siirtohinnoittelun määrittely on kuitenkin hankalaa, minkä seurauksena siirtohinnoittelusta on tullut merkittävimpiä veronkierron keinoja. Vero-oikeudenmukaisuutta ajavan Tax Justice Networkin mukaan yli puolet maailmankaupasta käydään ylikansallisten yhtiöiden sisällä. Tämä merkitsee sitä, että konsernin tytäryhtiöt saavat rahallista etua muihin toimijoihin verrattuna, mikä vääristää markkinoita ja heikentää esimerkiksi kehittyvien maiden yritysten kykyä vastata kilpailuun.
Veronkierron kohtalokkaat vaikutukset
Afrikan maat ovat muita maanosia riippuvaisempia yritysten verotuloista. Veronkierto aiheuttaakin kehittyvien maiden talouksille ja yhteiskuntarauhalle suuria ongelmia, mikä heijastuu niin peruspalveluiden tuottamisen kuin ilmastonmuutoksen torjunnan vaikeutumiseen.
Laittomista pääomavirroista ovat Afrikassa kärsineet 2000-luvulla eniten Etelä- ja Länsi-Afrikan valtiot. Etelässä Sambiaan ja Etelä-Afrikkaan ja lännessä Norsunluurannikkoon, Togoon ja Nigeriaan on kohdistunut dollareissa mitattuna eniten pääomapakoa.
Laittomista pääomavirroista ovat Afrikassa kärsineet 2000-luvulla eniten Etelä- ja Länsi-Afrikan valtiot. Resurssipohjaa kattaakseen useat maat ovat joutuneet korottamaan arvonlisäveroa. Kulutusverojen nousu vaikuttaa vähävaraisimpien ihmisten arkeen suhteellisesti kaikkein kovimmin. Nimittäin tulojen pysyessä samana heikkotuloiset joutuvat maksamaan tuotteista suhteessa enemmän kuin varakkaat.
Laiton pääomapako vaikeuttaa myös sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista. Kattavien verotulojen puuttuessa valtioiden kyky tarjota julkisen sektorin palveluita heikkenee. Esimerkiksi julkisesti tuettu päivähoito antaisi mahdollisuuden perinteisesti kotona oleville naisille astua työmarkkinoille. Julkisen päivähoidon puuttuessa naisten on jäätävä kotiin hoitamaan lapsia, mikä vaikeuttaa palkkatyöhön pääsemistä. Myös julkisen sektorin terveydenhuolto kärsii resurssipulasta maissa, missä sen saumaton toimiminen olisi välttämätöntä ihmishenkien pelastamisessa.
Kattavan resurssipohjan merkitys nousee esiin myös ilmastonmuutoksen torjunnassa. Julkisilla varoilla tuetut energiatehokkaat investoinnit olisivat askel kohti hiilipäästötöntä yhteiskuntaa. Verotulojen ehtyessä valtioilla ei kuitenkaan ole varaa investoida ja luoda kannustimia siirtyä vähähiilisempään energiasektoriin.
Kaikista kehittyvistä maista Saharan eteläpuoliset maat kärsivät eniten vähäisestä kansallisesta säästöasteesta. Kansallinen säästöaste toimii valtiontalouden mittarina, joka mittaa kotitalouksien, yritysten ja hallitusten säästämien tulojen määrän.
Afrikan unionin laskelmien mukaan verrokkimaista Saharan eteläpuolisissa maissa vuonna 2017 säästämisaste oli 16,6 % bruttokansantuotteesta. Sen sijaan kehittyvissä maissa Etelä-Aasiassa säästämisaste oli 27,1 % ja Latinalaisessa Amerikassa 32,75 % bruttokansantuotteesta.
Kansallisen säästämisasteen merkitys konkretisoituu, kun asia puetaan toisin sanoin. Valtion kyky varautua esimerkiksi luonnonmullistuksiin voi jäädä toteuttamatta vähäisten resurssien takia. Monien eri negatiivisten tapahtumaketjujen törmätessä seuraukset voivat olla vakavat. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttaman yhteiskunnallisen epävakauden vaikutukset eivät katso rajoja vaan leviävät alueellisesti.
Keinot käyttöön
Pääomapaon vaikutukset on huomattu globaalisti ja keinoja on otettu käyttöön. Toimet pääomapaon hillitsemisessä liittyvät niin kansalliseen kuin kansainväliseen tasoon. Kansainvälisistä keinoista yhtenä merkittävänä voidaan pitää vuonna 2015 Etiopian Addis Abebassa solmittua aloitetta nimeltä Addis Tax Initiative (ATI).
ATI-aloitteen puitteissa sopijaosapuolet sitoutuivat kaksinkertaistamaan apunsa verotulojen lisäämiseksi kehitysmaissa vuoteen 2020 mennessä. Toimintaan kuuluu myös verotulojen keräämisen harmonisointia sekä työpajojen ja vertaisoppimisen järjestämistä.
Vaikka ATI-aloitteeseen on sitoutunut tällä hetkellä 62 avunantajamaata, se ei ole toiminut ongelmitta. Esimerkiksi Suomi epäonnistui tavoitteessaan tuplata apunsa. Suomi on kuitenkin sitoutunut saavuttamaan rahoitustavoitteensa vuoteen 2022 mennessä.
ATI-sitoumus heijastelee jäsenmaiden poliittista tahtotilaa uudistaa verojärjestelmää. ATI:lla ei myöskään ole suoraa mandaattia vaikuttaa toimintatapoihin. ATI-sitoumus kuitenkin heijastelee jäsenmaidensa poliittista tahtotilaa uudistaa verojärjestelmää. Tahtotilasta kertoo sekin, että verotuskyvyn tärkeys on nostettu osaksi Agenda 2030 -kehitystavoitteita.
Veronkiertoon puuttuminen myös verosalaisuuksien purkamisen ja maakohtaisen raportoinnin osalta ovat konkreettisia toimia, joilla saada pääomien liikkeitä näkyvämmäksi. Maakohtainen raportointi ja esimerkiksi OECD-maiden sopimus veroasioiden keskinäisestä virka-avusta antaa valtioille mahdollisuuden pyytää yritystensä tulo- ja verotietoja muista maista. Monenkeskisen sopimusjärjestelmän merkitys korostuu veronkiertoa vastaan taisteltaessa.
Kansallisella tasolla paikalliset hallitukset ovat tärkeässä roolissa. Usein hallinnon kyvyttömyyteen kerätä kattavaa veropohjaa vaikuttaa hallinnon tehottomuus. Myös luottamuksen puute ja korruptio ovat rapauttaneet kansalaisten uskoa verohallintoon. Eräs ilmiselvä keino olisikin se, että paikallinen verohallinto lisäisi läpinäkyvyyttä olemalla suorassa yhteydessä kansalaisiin. Samalla keskinäinen luottamus kasvaisi eikä hallintoa välttämättä koettaisi pakollisena pahana.
Kuitenkin kansainvälinen taso on edelleen merkittävä. Monenkeskisillä yhteistyöhankkeilla edesautetaan verojärjestelmien teknistä osaamista, ja hallinnon koulutuksella luodaan oikeudenmukaisempia toimintatapoja. Myös julkiset tietokannat vähentävät eriarvoisuutta, sillä niiden kautta saadaan tietoon yritysomistusten taustalla olevat todelliset hyötyjät.
Yritysten vastuulla on väliä
Edellä luetellut toimintatavat eivät yksistään ole riittäviä, vaan vaaditaan laajaa poliittista tahtotilaa. Valtioiden ja kansalaisyhteiskunnan lisäksi myös yrityksillä on vastuu vaikuttaa yhteiskunnan kestävyyteen globaalilla ja kansallisella tasolla.
Yhteiskunnallinen ja taloudellinen vakaus hyödyttää kansalaisten lisäksi myös yrityksiä. Monikansallisten yritysten vastuullisuus ei näytä kuitenkaan olevan itsestäänselvyys, vaan se vaatii aktiivisia toimia ja todellista halua vaikuttaa kohdemaan kestävyyteen. Positiivinen kehitys heijastuu myös toimintaympäristön vakauteen, mikä hyödyttää yrityksiä liiketoiminnassa.
Myös monikansallisilla yrityksillä on vastuu vaikuttaa yhteiskunnan kestävyyteen globaalilla ja kansallisella tasolla. Kansainvälinen sopimusjärjestelmä ei ole täydellinen. OECD:n nykyinen verosopimusmalli ei luo yrityksille kannustimia toimia verotuksen osalta rehdisti. Sopimus perustuu säännölle, jonka mukaan yrityksen kotimaalla on merkittävin verotusoikeus. Puolestaan se maa, missä yrityksellä on tosiasiallista tuotannollista aktiviteettia, jää toissijaiseksi. Nykyinen verosopimusmalli ei siis tunnusta uuskolonialismin vaikutuksia, missä monikansallisten yritysten kotimaa sijaitsee usein rikkaassa teollisuusmaassa, mutta tuotannollinen toiminta globaalissa etelässä.
Yritysten verosäädäntö on kaikkea muuta kuin kiveen hakattu, sillä toisenlainen ja paljon oikeudenmukaisempi järjestelmä on mahdollinen. Oikeudenmukaisempi verosäännöstö voisi perustua malliin, missä monikansallisia yrityksiä verotettaisiin yhdellä veroprosentilla ja saadut tulot jaettaisiin yrityksen toimintamaiden kesken reilummalla periaatteella. Siten globaali etelä hyötyisi laajemmin myös yritysten taloudellisesta toiminnasta.
Vaaditaan kuitenkin tahtotilaa kehittää maailmaa oikeudenmukaisemmaksi. Globaalissa mittakaavassa monenkeskisen yhteistyön niin valtioiden kuin yritystenkin osalta on perustuttava keskinäiseen luottamukseen. Kansalaisten rooli ei myöskään saa jäädä sivuun, vaan kansalaiset on otettava alusta alkaen mukaan päätöksentekoon. Vuorovaikutus eri toimijoiden kesken auttaa vahvistamaan yhteisiä pelisääntöjä.
Kirjoittaja toimii tiedottajana Attac ry:n hankkeessa EU:n ATI-sitoumukset Afrikan laittomien pääomavirtojen kitkennässä. Artikkeli pohjautuu Eva Nilssonin Attacille ja Reilu vero ry:lle teettämään raporttiin ”Pääomapako Afrikasta ja mitä Suomi ja EU voisivat tehdä?”. Liberossa 4/2020 julkaistun artikkelin laajennettu versio.
