Vasemmistonuorten uusi puheenjohtaja ei usko elämän olevan mielekästä, jos ei yritä parantaa maailmaa.
teksti ja kuva Niko Peltokangas
Hanna-Marilla Zidan, 27, on jo toista kertaa Liberon kuutossivun henkilönä. Joulukuussa 2015 ilmestyneessä lehdessä häntä haastateltiin Vasemmistonuorten pohjoismaisen yhteistyöjärjestön väistyvänä puheenjohtajana. Tuolloin hän ideoi pohjoismaista yhteistyötä esimerkiksi saamelaisten oikeuksiin liittyen.
”Ajankohtaisimmiksi yhteistyöalueiksi näkisin ilmasto-ja ympäristöpolitiikan sekä ulko-ja turvallisuuspolitiikan, johon liittyvä yhteistyö presidentinvaalien alla voisi olla kiinnostavaa”, Zidan sanoo ja kertoo olleensa yhteydessä jo ruotsalaisen Ung Vänsterin uuteen puheenjohtajaan.
Toukokuussa pidetty liittokokous määritti Vasemmistonuorten omaksi painopistealueeksi fasismin vastustamisen. Puheenjohtajan mukaan järjestö kampanjoi pakolaisten pakkopalauttamista vastaan, tuottaa materiaalia ja järjestää tempauksia.
”Fasismista on tehty yhä hyväksytympää ja keskusteltu siitä pyritään hiljentämään höpinöillä ääripäistä. Minulle hyvä esimerkki fasismin vastaisesta toiminnasta oli Oulun Vasemmistonuorten toiminta metallifestivaali Jalometallin alueella myytyjä natsiaiheisista tavaroita vastaan.”
”Pakkopalautukset ovat aikamme suuri vääryys, jonka epäinhimillisyyttä tullaan vielä tulevaisuudessa kauhistelemaan. Yhteiskunta, jossa tietyn ryhmän jäsenten ihmiarvo ja elämä on vähemmän tärkeä kuin muiden, on kriisisissä. Toiminta pakkopalautuksia vastaan ei ole vain taistelua turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien puolesta, vaan laajemmin sellaista yhteiskunnallista ajattelua vastaan, jossa heikompiosaisia saa potkia päähän.”
Pidempi perspektiivi
Suomalais-palestiinalaisessa perheessä kasvanut puheenjohtaja saa voimaa politiikkaan isovanhempiensa esimerkistä. Zidanin isoisä Aarno Aitamurto teki pitkän uran ay-liikkeessä ja politiikassa.
”Toisaalta yli satavuotias isoäitini Palestiinassa elää miehityksen keskellä ja on selvinnyt vaikka mistä. Perhetaustan takia minulla on aika syvällä ajattelu, että elämä ei voi olla mielekästä ellei toimi paremman maailman ja yhteisen hyvän puolesta.”
Suhteesta Vasemmistoliittoon Zidan toteaa, että nuorten tulee keskittyä enemmän siihen, mihin suuntaan haluamme yhteiskuntaa ja maailmaa kehittää.
”Meidän perspektiivimme on yksinkertaisesti pidempi. Emme ole yhtälailla kiinni esimerkiksi siinä, mitä seuraavissa vaaleissa tapahtuu.”
Ei poliittisia vitsejä
Zidan äänestettiin puheenjohtajaksi selvin luvuin, mutta puheenjohtajiston valinta on herättänyt myös huolta ”kaupunkilaisfeministien” korostumisesta ”työläisnuorison” kustannukselle Vasemmistonuorissa. Puheenjohtaja pitää jaottelua vanhanaikaisena ja muistuttaa, että työelämä on kaikille epävarmaa.
”Haluan sekä henkilökohtaisesti nostaa myös ei-kaupunkilaisfeministijäsenillemme tärkeitä asioita, että tehdä töitä sen eteen, että ei-kaupunkilaisfeministijäsenemme pääsevät nostamaan heille tärkeitä asioita.”
Hyviä kokemuksia moninaisuuden huomioimisesta Zidan sanoo saaneensa pohjoismaiden vasemmistonuoria johtaessaan.
”Ajoin Färsaarten vasemmistonuorille erityisen tärkeitä kysymyksiä. He todella arvostivat työtä, jota tein oppiakseni Färsaarista, sen politiikasta ja sisarjärjestömme Unga Tjóðveldille tärkeistä asioista. Sainkin puheenjohtajakampanjani aikana kannustusta Färsaarilta.”
Hauskojen haastattelukysymysten ystävänä tunnettua Zidania pyydetään kertomaan vitsi.
”En hyväksy poliittisia vitsejä. Olen nähnyt, että moni niistä menee läpi.”