Teksti: Teemu Vaarakallio
Punkyhtye Maho Neitsyen lyriikan mukaan kysymme mitä on punk, jotta pysyisimme muodin mukana. Libero on toki muodikas peesailemattakin, mutta kulttuurilehtien apurahahaun lähestyessä on toimitusten syytä varmistua omasta ajankohtaisuudestaan.
No punk on ainakin paitsi tämän kertaisen Liberon kansiteema, myös Tetsuo, yleislakko, valtaukset, ruuan näpistäminen pörssiyhtiöiltä, Jutta Urpilaisen verkkosukkahousut, Alexander Stubbin shortsit ja Alexander Stubbin ikkunoihin heitetyt kivet.
Punk ei sen sijaan ole ainakaan elämysmatkaileva Silvia Modig, esteettiset kurianarkot, biologinen sukupuoli, biologia, McVeganismiTM, OP-PMMP, mullet, kiroilukiellot mielenosoituksissa tai järjestölehden pääkirjoitus, joka yrittää olla punk. (Mainittakoon, että alkujaan tässä numerossa päätoimittajan piti piirtää kansi ja AD:n kirjoittaa pääkirjoitus. Vaikka pääkkäri olisikin ollut parempi, larppaus olisi tuskin uponnut edes Apulantaan.)
Myös usko tulevaan on punkin antiteesi. 70-luvulla Englannista alkanut punkliikehdintä julisti motollaan “No Future”, ettei tulevaisuutta enää ollut. Yhtymäkohdat tähän päivään ovat turhankin ilmeisiä. Vaihtoehdottomuuden valtiaat Suomessa ja muualla pyrkivät pysäyttämään kaikki liikkeet ja kaiken liikkeen. Ja jos aika on liikettä tai vähintäänkin riippuvaista siitä, voidaan ehkä puhua epäajasta, jossa kaikki liike, lukuun ottamatta biosfäärin kiihtyvää romahdusta, on päätetty; valtasuhteet on balsamoitu, historia, tulevaisuus ja nykyisyys peruttu ja katkokset näiden välillä sementoitu.
Olemme ruhjottavina kapitalistisen talouden alasimen ja polttavan maan välissä. Todistakoon väitteestä tällä kertaa ne lukuiset mentaaliakrobatian hirttosilmukat, joille väännymme, ja joihin meitä väännetään, kun emme muutakaan uskalla tai osaa haluta. Lisää keynesiläisyyttä, tarkempia hintoja päästöille, suurempaa osto(kulutus)voimaa työntekijöille, huolellisempaa kierrättämistä. Ja vielä yksi paneeli kestävästä kehityksestä. Bro pliis, vielä yksi.
Tietysti sisäpuolelta tuumatessa esimerkiksi edellä mainitut vaikuttavat aidosti ja vakavasti parhailta tai ainoilta mahdollisilta ‘ratkaisuilta’. Kun vallitseva ajattelemattomuus ja sen väsymättömät jankuttajat nuijivat omaa vaihtoehdottomuuttaan katkeamattomana komppina täry- ja verkkokalvoillemme, on katkos ainoa pakotie. On pakko olla vähän punk nostaakseen finkun pystyyn näille tuiki tavallisille tuhoa tuoville mukautujille, astuakseen episteemin ulkopuolelle ja halutakseen määrätietoisesti enemmän ja parempaa: suhteita hoivaa ruokaa yhteisöjä musiikkia ilmaa terveyttä vettä kirjallisuutta elokuvia työtä ja ennen muuta politiikkaa sanan perustavanalaatuisimmassa merkityksessä. Tässä numerossa pitkästi haastateltu Sezgin Boynik onkin tiivistänyt Punk Suprematism teoksen johdannossaan punkin viime kädessä epäaitouden taiteelliseksi kaavaksi – luonnottomaksi, kireäksi ja jännitteiseksi sosiaaliseksi asenteeksi.
Mutta eikö punk ole kuollut ja kuopattu? Esimerkiksi Dead Kennedys yhtyeen solisti Jello Biafra varoitti punkin kuolevan, kun yritykset ottavat sen haltuunsa, hyväksikäytettäväkseen ja massatuotteistettavakseen. Näin tietysti kävikin, mutta jos Anna Nurmisen essee punk-kapitalismista pitää paikkansa, ei talouden tarvinnut tappaa punkkia ottaakseen sen haltuunsa. Päinvastoin: se tunnusti mahdollisuuden kompromissiin, oli valmis hylkäämään luonnollisuuden kategorian ja valjasti teknologiset kehomme ja halumme yhä vahvemmin lisäarvoa tuottamaan, vailla luonnollista oikeutusta tai väitettyä totuutta.
Punk saattaakin siis olla vanki, muttei kuollut. Punk ei ole normi tai utopia, vaan sitkeä oire paremmasta. Se on sairaalabakteeri, jonka voima kasvaa sterilisoitaessa. Sairaassa yhteiskunnassa yhteiskunnan sairaista normeista kieltäytyminen on kuolematon lupaus liikkeestä, eli toisin olemisen, yksilöllisen ja yhteisöllisen muuksi tulemisen mahdollisuudesta. Oire nousee katkoksesta, diagnosoidaan keskisormesta ja johtaa hulluuteen, jossa tahmeat tapamme suhtautua itseemme, toisiin ja ympäristöön, sikäli kun näitä on mielekästä erottaa, repäistään uuteen liikkeeseen.
Julkaistu Liberossa 3/2023.
Liberon näköisnumerot eivät enää ole luettavissa Issuu-verkkopalvelussa käyttöehtojen muutosten seurauksena. Voit tilata Liberon kotiisi osoitteessa https://liberolehti.fi/tilaa/
