”Rakastan vesimeloniesanssia”, Maria (28) kirjoittaa Instagram-viestissä. ”Vaikuttaa lähes TERVEELLISELTÄ.”
Olen julkaissut insta storyn, missä ilmoitan etsiväni haastateltavia energiajuomia käsittelevään juttuun.
Vastauksia on tullut muutamia. Kaikki vastaajat työskentelevät ”luovilla aloilla”. Kaikki kyselyyn vastanneet ovat iältään 25–35 vuotta.
Koska en saanut vastauksia alle 25-vuotiailta, mutta oletan energiajuomien olevan ennen kaikkea nuorten juttu, googlaan ”energiajuomat yleisyys nuoret”.
THL:n vuoden 2017 kouluterveyskyselyn mukaan noin 11 % yläasteikäisistä pojista ja 5 % tytöistä juo energiajuomia useammin kuin joka toinen päivä, ja 7 % pojista ja 3 % tytöistä lähes päivittäin.
Tärkeimmät käyttösyyt ovat selvityksen mukaan ”juoman maun miellyttävyys, tarve saada energiaa ja tarve pysyä hereillä”.
Samoista syistä minäkin niitä juon.
Kysyn Marialta, tuntuuko esanssinen maku ”tehokkaammalta” kuin joku ”luonnollisempi” maku?
”Ehdottomasti!” Maria vastaa. ”Puuttuu kyl sellanen ihana teollinen maku niinku Batterys ja Red bullissa.”
Puhumme hiilihapotetusta ja sokerittomasta NOCCO Focus Melon Crush -juomasta, josta Maria on juuri julkaissut kuvan omassa instagram storyssaan.
Urheilulliseen elämäntyyliin ja treenien tueksi suunniteltua NOCCO:a hehkuttavat sosiaalisen median vaikuttajat, kuten ”plant-based coach” Mark Schadenberg, jolla on Instagramissa 50,6k seuraajaa.
”Voi vetää spiruliinaa ja sitten jälkkäriks Noccoa”, Maria kirjottaa. ”Tuntuu, että kun Noccoa juo, niin ei edes hikoile yhtä paljon kuin jos juo Batterya!”
Terveellisyysmielikuva ei kuitenkaan sovi joka yhteyteen.
”Aina, jos pelataan D&D [Dungeons and Dragons -roolipeliä] niin pakko ostaa mieluummin Batterya, ku Nocco on vähän liian fancy”, Maria kirjoittaa. ”Red bullissa ja Batteryssa on sellanen bensamainen maku mistä tulee sellanen olo, että NO NYT MENNÄÄN PRKL.”
Uni on vain kahvin korvike
It-alalla työskentelevä Ville (28) kertoo, että tyypillinen työpäivä alkaa kahdella tuopillisella kahvia (arviolta noin 5 normikuppia eli 315 mg kofeiinia). Janojuomana menee helposti litra Coca-Cola Zeroa (130 mg kofeiinia) päivässä. Yhteensä siis vähintään 445 mg kofeiinia.
”toi on aika perus resepti”, Ville kirjottaa ilman välimerkkejä tai isoja alkukirjaimia, ”melko paljon kahvii ja joskus colan tilalla joku carbonated enu sit mul on cofi-tabs mut niit käytän yleensä vaa jos meen ulos ja alkaa väsyttää.”
Joillakin ihmisillä on havaittu, että kofeiini lisää levottomuutta, yliaktiivisuutta, hermostuneisuutta ja voi johtaa unihäiriöihin. Villen kokemuksen mukaan kofeiini kuitenkin vaikuttaa lähinnä myönteisesti.
”mä ehkä ajattelen et tulee pärinää vähän ja aina pitää olla vähän pärinöis. ja menee hyvin nuuskan kans yhteen maistuu hyvältä.”
Nikotiini nopeuttaa kofeiinin metabolisoitumista, mistä Ville ilmaisee olevansa mielissään:
”XD maximum kofe.”
Kofeiini ei aiheuta Villelle vieroitusoireita, tai ainakaan niitä ei ehdi tulla, koska kofeiinia on tarjolla aina kun sitä haluaa.
”jos ei oo niin sit pitää käydä hakee. mut guaranteed supply mis päin maailmaa vaan i guess.”
Kysyn onko Maria ollut koskaan kokonaista viikkoa töissä ilman kofeiinia.
”EN”, Maria vastaa heti, ”– siis oon kahvinarkki, tulee ihan sairas hedari, jos ei aamul oo juonu kahvii tyylii kahen tunnin sisään. Kerran koitin lopettaa kahvin ja olin ihan kammottava ihminen, plus et se oli ihan sairaan vaikeeta, koska kahvia on kaikkialla!”
Millaisia seurauksia liika kofeiini sitten aiheuttaa?
”Ahdistusoireet pahenee jne”, Maria vastaa.
Juotu kofeiini imeytyy vereen ja kudoksiin täysin noin 45 minuutissa. Kofeiinipitoisuus on suurimmillaan 15–120 minuuttia nauttimisen jälkeen ja puolittuu elimistössä noin neljässä tunnissa.
Koska kofeiinia ei aina voi tankata jatkuvalla syötöllä, on työtehon kannalta hyvä, että moniin työehtosopimuksiin on kirjattu lakisääteinen kahvitauko.
Esimerkiksi bussinkuljettajilla jokaista viiden ja puolen tunnin pituista työjaksoa kohti on 30 minuutin tauko yhdessä tai kahdessa osassa. Kuorma-autoalalla on oikeus kahteen kahvitaukoon kahdeksan tunnin työpäivän aikana.
Valtion työntekijöillä työehtosopimuksen mukaisen tauon pituus on 12 minuuttia. Sopivasti että ehtii vetäistä ”kupin kuumaa”, niin kuin vanhat ihmiset sanovat.
Maria tunnustaa, ettei juo energiajuomia päivittäin, ”koska se on vähän ku viinan kaa, et jos lisää normaaliin kulutukseen jotain ekstraa nii EI HYVÄ HEILU!”
Kuinka paljon on paljon?
Euroopan Elintarviketurvallisuusviranomaisen lausunnon mukaan aikuinen voi huoletta nauttia kofeiinia 400 mg päivässä tai 200 mg kerta-annoksena.
EFSA:n lausunnossa todetaan myös, että lasten ja nuorten kohdalla turvallinen kofeiinin saanti on 3 mg kofeiinia / kehon painokilo. Parikymmenkiloiselle esikoululaiselle se tarkoittaa yhtä tölkkiä Coca-Cola Zeroa päivässä.
Päivittäistä annostusta voi olla vaikea hahmottaa, koska kofeiinipitoisuus vaihtelee juomasta riippuen.
Yksi kuppi kahvia sisältää kofeiinia arviolta 70–140 mg. Sinkkuespressossa on 75 mg ja tuplaespressossa on 150 mg kofeiinia.
Virvoitusjuomat, joiden pakkausselosteessa varoitetaan ”korkeasta kofeiinipitoisuudesta” (esim. Red Bull, Monster Energy, ED, Battery) sisältävät kuitenkin vain ~32 mg/100 ml eli noin 105 mg kofeiinia tölkkiä kohti.
Korkeaakin korkeampaa toki löytyy.
330 ml tölkki NOCCO:a sisältää 180 mg kofeiinia, joka on noin 40 % enemmän kuin esimerkiksi yhdessä tölkissä Batterya.
Erityisen tuoteluokan muodostavat lasipullossa myytävät lääkkeen näköiset tiivisteet kuten Boom! (333 mg/100 ml) tai thaimaalainen M-150 (67mg/100ml). Suomessa ei niin tunnettu M-150 on Thaimaan myydyin energiajuoma.
Energiajuomien kanssa hyllytilasta kilpailee myös Mountain Dewin KickStart niminen ”vitaminoitu kofeiinipitoinen veriappelsiininmakuinen virvoitusjuoma”, joka sisältää kofeiinia noin 19 mg/100 ml eli noin 86mg/tölkki. KickStartin pakkausdesignissa korostetaan kofeiinipitoisuuden sijaan sitä, että juoma sisältää “5% juice”.
Erotu tai kuole
Niin kutsutut funktionaaliset juomat, joihin energiajuomat lasketaan (muita ovat urheilujuomat ja ”nutraseuttiset” terveysjuomat), kuuluvat leimallisesti kaupunkikulttuuriin. Ajatus, että joku ottaisi mökille janojuomaksi Batterya tai hakkaisi halkoja Monsterin voimalla tuntuu suorastaan hullunkuriselta!
Kun Sinebrychoff lanseerasi Batteryn muutama vuosi ennen uutta milleniumia uniikiksi myyntiväittämäksi riitti lupaus, että se ”keeps you going”.
Löydän Youtubesta Battery-mainoksen vuodelta 1997. Siinä puinen lelu, niinkutsuttu ”juoppolintu”, nokkii väsyneesti vesilasia, kunnes saa eteensä pariston näköisen Battery-tölkin ja alkaa hakata sitä vimmatusti. Lähetän linkin Marialle.
”Energiajuomis vähän hassu just tollanen tietty ’hulluus'”, Maria kommentoi. ”VIRI VIRI TÖÖT TÖÖT.”
Nykyään energiajuomat pyrkivät erottumaan vahvasti mytologisoituina ja eriytyneinä niche-tuotteina.
Amerikkalaisen viranomaisen vuonna 2012 tekemän arvion mukaan kaupungeissa elävien osuus kasvaa 1,5 miljoonalla hengellä joka viikko. Vuoteen 2022 mennessä noin 60 % koko maapallon asukkaista tulee asumaan kaupungeissa.
Arjen hektisyys, kiihtyvän työelämän paineet, urbanisaatio ja kasvava terveystietoisuus ovat seikkoja, joiden odotetaan kasvattavan funktionaalisten juomien markkinoita.
Sisältömarkkinointi kannattaa
Kolme suurinta brändiä, RedBull (perustettu 1984), Monster (2002) ja Rockstar (2001) pitävät halussaan noin 90 % markkinoista.
RedBullin menestys perustuu rohkeaan riskinottoon (joku ehkä muistaa älyttömän ”Stratos Jump” -stuntin, missä stratosfääriin lennätetystä aluksesta hypännyt Felix Baumgartner kiihdytti itsensä vapaassa pudotuksessa yli äänen nopeuteen!) ja pitkäjänteiseen sisältömarkkinointiin kuten konserttien ja urheilutapahtumien järjestämiseen.
Kokeellisen elektronisen musiikin parissa työskenteleville RedBull Music Academy on tarjonnut verratonta verkostoitumisapua, näkyvyyttä ja taloudellista tukea lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Music Academyn lakkauttaminen vuoden 2019 aikana tulee epäilemättä jättämään alalle vaikeasti täytettävän tyhjiön.
Musiikki ja extremeurheilu ovat toki monen muunkin brändin ytimessä.
”Athletes, musicians, anarchists, students, road warriors, metal heads, geeks, hipsters, bikers dig it – you will too”, lukee Monster Energy tölkin kyljessä.
Suomessa anarkistisen A-Ryhmän tapahtumissa ei kuitenkaan myydä Monsteria vaan mate-uutteesta tehtyä vähäkalorista hiilihapotettua virvoitusjuomaa Club Matea (kofeiinipitoisuus 20 mg/100 ml).
Muita tunnettuja Club-Maten ystäviä ovat, Bruce Sterling vanhan Wired-artikkelin (2007) mukaan, saksalainen Chaos Computer Club ja sanfranciscolainen Noisebridge-hackerspace.
Ja nörtit ja hakkerit selvästi rakastavat energiajuomia edelleen.
Vuonna 2018 lanseerattu ED Gamer Light on, valmistajan tiedotteen mukaan, ”tarkoitettu erityisesti elektronisen urheilun harrastajille” ja ”kehitetty pelaajien toiveiden pohjalta”.
Sokeriton violetinvärinen juoma sisältää kofeiinin ja guaranan lisäksi B-vitamiinia, sinkkiä ja magnesiumia, joilla väitetään olevan juuri tietokonepelien pelaajille tärkeitä terveysvaikutuksia.
Tarkkaavainen mieli kiihottuneessa ruumiissa
Yhteistä energiajuomille on tietenkin, että ne antavat energiaa.
”Oon miettiny sitä, et energiajuomat ja kahvi jne. ovat sellaisia lupauksia siitä, että ei pysähdy”, Maria kirjoittaa.
Pysähtymättömyys ei aina ole pelkästään hyvä asia. Mariasta on ajoittain tuntunut vaikealta asettua aloilleen, ja terapiassa on pitänyt treenata ”sitä et jotenki oppis henkisesti ja ihan fyysisestikin jotenki PYSÄHTYÄ.”
Mieleeni juolahtaa kuva jonglööraajasta, jolla on monta palloa ilmassa samaan aikaan. Olosuhteiden, kuten maan gravitaation vuoksi ei kuitenkaan ole mahdollista jongleerata ”hitaammin”, ja mitä suurempi määrä palloja on, sen vaikeammaksi tehtävä käy.
”Joo”, Maria kirjottaa,
”Ja sit tää on varmaan jotain sotaveteraanien peruja, et joku kauhee sisäinen mantra, et PAKKO VAAN SINNITELLÄ.”
Suomen sotahistoriasta onkin pullollaan vauhdikkaita anekdootteja sinnikkyydestä. Mikko Ylikankaan tietokirjassa Unileipää, kuolonvettä, spiidiä – Huumeet Suomessa 1800–1950 kerrotaan tapauksesta, jossa tulitaisteluun joutunut suomalainen sotilas Aimo Koivunen nappasi vahingossa koko partion pervitiinit (metafmetamiinit) kerralla ja alkoi sen yliannostuksesta hallusinoida. Useita päiviä jatkuneen blackoutin jälkeen Koivunen oli kulkenut 100 kilometriä ja kadottanut partionsa. Kahden viikon aikana hänen ainoana ruokanaan olivat männyn kasvaimet ja kuukkeli, jonka hän nappasi kiinni ja söi raakana. Hiihdettyään yhteensä yli 400 kilometriä 20–30 asteen pakkasessa ja jouduttuaan maamiinan haavoittamaksi Koivunen viimein pelastettiin ja vietiin sairaalaan. Sairaalassa Koivusen sydämen lyöntitiheydeksi todettiin 200 kertaa minuutissa ja hänen painonsa oli pudonnut 43:een kiloon.
Sankaruutta, niin sanottua ”talvisodan henkeä” ja nykytyöelämää rinnastetaankin usein, kun halutaan glorifioida ahkeraa työntekoa, varsinkin yrittäjyyttä.
Toisaalta työn sotaisuutta halutaan usein peitellä, jolloin työ esitetään lähempänä ”leikkiä”, jonkinlaisena ammatti- jonglöörauksena.
Raja työn ja vapaa-ajan välillä on nykyään usein huokoinen. Sanat play ja labour ovat sulaneet yhteen uudissanaksi playbour samalla kun ystävien tilalle on tullut ”frolleegoja” (friends+colleagues). Työstä on tullut henkilökohtaista. Sitä tehdään potentiaalisesti aina ja kaikkialla. Pärjääminen edellyttää omien tunteiden jatkuvaa seuraamista ja hallintaa. On olemassa riski, että työ valtaa elämän kokonaan.
Maailman terveysjärjestö (WHO) on vastikään ilmoittanut aikovansa lisätä työuupumuksen, eli burnoutin, osaksi kansainvälistä tautiluokitusjärjestelmää, joka astuu voimaan 2022.
WHO:n mukaan burnout on seurausta hoitamattomasta työperäisestä stressistä.
”Sit o kans kummallinen ristiriita”, Maria lisää, ”kun olin samaan aikaan masentunut ja ahdistunut, ja mulle masennus on sitä, että ei jaksa tehdä yhtään mitään ja ahistus on sitä, et käy kierroksilla, niin siin oli mielenkiintoinen tila olla [itkunauru-hymiö]”.
Hei, hän syntynyt on vauhti kallossaan
Energiajuomien genealogia nivoutuu luontevasti viimeisten vuosikymmenten teknologiseen kehitykseen, urbaaneihin alakulttuureihin sekä yksilösuoritusta, tehokkuutta ja riskinottoa ihannoivan uusliberalistiseen talouspolitiikkaan.
1990-luvulla, samoihin aikoihin, kun Helsinkiin avattiin maailman ensimmäisenä pidetty internetkahvila CompuCafé, kosmopoliittiset jupit (kuten vuonna 1999 Teknokokemus ja Zeitgeist -väitöskirjan julkaissut Sam Inkinen) hehkuttivat teknomusiikin ja nopeiden huumeiden ihmismieltä ”deterritorialisoivia” vaikutuksia.
Mitä muuta urbaanista miljööstä Sonic the Hedgehogin lailla valokaapeleita pitkin satelliittien kiertoradoille ja ulos bittiavaruuteen kiihdyttävä juppi tarvitsee, ellei LISÄÄ VAUHTIA!
Energiajuomapärinöissä vaikuttaisi edelleen olevan sopivasti kapinaa aiheuttaakseen konservatiivisissa aikuisissa moraalipaniikkia, samalla kun päristely toimii initiaationa aikuisten ”normaalin arjen” vaatimuksiin opettamalla lapsia kemiallisesti säätelemään mielialaa, vireystilaa ja suoritustasoa. Ongelma on nähdäkseni kuitenkin muualla kuin nuorissa, tai energiajuomissa sinänsä.
Villen sanoin, ”aina pitää olla vähän pärinöis”.
Kulttuuri, joka päällisin puolin näyttää ihannoivan nopeutta ja nuoruutta, käytännössä kuitenkin syyllistää, sortaa ja stigmatisoi sen tekijöitä. Pohdin, voiko oma kiinnostukseni energiajuomia kohtaan liittyä siihen, että ne kantavat sisällään jotain tällaista ratkeamatonta ristiriitaa.
Kesällä 2019 julkaistussa hallitusohjelmassa on esitetty, että energiajuomat kielletään alle 16 vuotiailta.
Nähdäkseni tämä on hyökkäys ennen kaikkea juuri nuorten omaehtoista jonnekulttuuria vastaan. Kahvia, joka voi sisältää jopa kolme kertaa enemmän kofeiinia kuin useimmat energiajuomat, ei nimittäin olla kieltämässä.
Jostain syystä mieluummin lisätään valvontaa kuin yritetään puuttua niihin alla oleviin ongelmiin, jotka ohjaavat nuoria improvisoidun itselääkinnän suuntaan.
Lontoossa opiskeleva Tuomo (33) sanoo tunnistavansa ilmiön arjessa:
”Energiajuomia näkyy kaupoissa paljon, mutta hyvin vähän näkee ihmisiä juomassa niitä.”
”Monster töppö kädessä tuntee näyttävänsä jonnelta”,Tuomo kirjoittaa instan chatissa.
Käytännössä siis kuka tahansa, joka juo energiajuomaa rinnastuu matalan statuksen omaavaan nuoreen, jonneen.
Kun Euroshopper vuonna 2008 toi kauppoihin oman energiajuomansa, tuli siitä suomalaisten jonnejen keskuudessa iso hitti. Juomaa alettiin kutsua nimellä ES ja lempinimestä on nykyisin jopa maininta Euroshopperin kansainvälisillä nettisivuilla.
Kansalaisadressin ES:n kieltämiseksi laatineen Atro Ojalehdon mukaan ES:n nauttimisesta on Suomelle kuitenkin imagohaittaa:
”Ennen suomalaiset tunnettiin jääkarhujen kanssa tappeleviksi juopoiksi jotka syö salmiakkia, juo vain kossua, istuvat 100 asteisessa saunassa hakaten toisiaan risuilla ja huutavat joka toisen sanan jälkeen PE*KELE. Mutta entäs 10-20 vuoden päästä? Jolloin tämä kyseinen ’es-jonne’ sukupolvi maksaa veroja ja ovat vastuussa maastamme? Noh meidät tunnetaan varmaan narkomaaneina jotka eivät tee mitään muuta kun lipittävät Hollannissa tehtyä poron kusta ja ’pärisevät’.”
Pitäisikö jonnen siis rauhoittua, aikuistua – hidastaa? Vai kenties Deleuzen & Guattarin Anti-Oidipuksen (1972) opin mukaisesti jatkaa kiihdyttämistä, deterritorialisoida ja dekoodata itseänsä vielä lisää, kohti aina skitsofreenisempiä pärinöitä?
Hei, hei, hei, ja bensaa suonissaan
Tuomon kokemuksen mukaan kofeiini ei suinkaan ole ainoa stimuloiva aine, jolla opiskelijat pyrkivät pitämään yllä energiatasoja ja tarkkaavaisuutta.
”Monet täällä vetää esimerkiks modafinilia eli jotain narkolepsialääkettä, kun on esseedediksiä niskassa”, Tuomo kirjoittaa.
Kognitiivisia kykyjä parantavia psykoaktiivisia aineita kutsutaan yleisesti nootropiineiksi tai nootroopeiksi. Suomeksi niitä on sanottu myös älylääkkeiksi tai ”aivodopiningiksi”.
Suomessa modafiniililla ei ole myyntilupaa, mutta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean erityisluvalla narkolepsiaa voidaan hoitaa modafiniililla myös Suomessa.
Toisin kuin kokaiini tai amfetamiini, modafiniili ei kiihota keskushermoston dopamiinijärjestelmää. Modafiniili voi silti aiheuttaa mielihyvää ja riippuvuutta. Kokeissa apinoiden todettiin itseannostelevan modafiniilia, mikäli niille ensin oli opetettu itseannostelemaan kokaiinia.
Älylääkkeiden ja muiden pänttäyshuumeiden käyttö opiskelijapiireissä ei sinänsä ole mikään uusi juttu.
Kun ranskalaisilla opiskelijoilla 50-luvulla oli esseededikset niskassaan turvautuivat he amfetamiinia ja aspiriinia sisältävään valmisteeseen nimeltä Corydrane. Suositeltu annostus oli yksi tabletti aamulla ja toinen päivän aikana.
Jean-Paul Sartren kerrotaan vetäneen Corydraneja päivässä kaksikymmentä, mikä tekee noin kaksisataa milligrammaa amfetamiinia.
Spiidin lisäksi Sartre tarvitsi työtehonsa ylläpitämiseksi vuorokaudessa ainakin kaksi askia tupakkaa, suuria määriä viiniä, olutta, viskiä ja vodkaa, sekä nukahtamiseen useita grammoja barbituraatteja, joiden antamasta aamupöhnästä päästäkseen tarvittiin taas Corydranea.
Corydrane luokiteltiin Ranskassa laittomaksi 1971.
Kysyn onko Tuomo huolissaan, että älylääkkeiden käyttö ”nostaa rimaa” ja tulee näin asettaneeksi päihteettömät opiskelijat huonompaan asemaan?
”Voisin kuvitella, että rimannousu on aito huoli aloilla, joissa ’pänttäämisellä’ on suoraa hyötyä, mutta taidealalla oon nähnyt aika vähän mitään merkkejä siitä, että näin olisi. Enemmän oon huomannut omassa lähipiirissä, että aivodopiningia käytetään helpottamaan muuten liian kuluttavia elämäntapoja. Jos bilettää viikonlopun putkeen niin modafiniililla saa itsensä työkykyiseksi maanantaina.”
Stimulanttien käyttö on Tuomon mukaan tavallista myös muilla kuin luovilla aloilla.
”Enemmistö kavereista, jotka on palveluammatissa esim. töissä pubissa sanoo, että työyhteisössä koksu/modafiniili työvuoron aikana on business as usual.”
Samansuuntaista on huomannut myös Kaisa (30) arkkitehti ja pienen lapsen äiti:
”Ei vaan pysy hereillä kaljan voimalla enää. Ja stimulanteista ei myöskään tuu krapula. Arki ja suorittaminen ei kärsi siitä juhlimisesta, niin se on tosi loogista.”
Kaisa epäilee, että syy nopeiden huumeiden suosioon on luonteeltaan poliittinen: ”Kai se on nää nykyisen suoritusyhteiskunnan vaatimukset. Et elämä on ylipäänsä niin kuormittavaa.”
Kaisan tuttavapiirissä syödään esimerkiksi Concerta-nimistä lääkettä. Concertaa määrätään yleensä aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ADHD) hoitoon, erityisesti 6–18 vuotiaille. Kaisan mukaan sitä liikkuu myös katukaupassa.
Kun kysyn Villeltä onko hän kokeillut muita piristeitä kuin kofeiinia työtehon nostamiseksi, puheeksi tulee sama lääkeaine:
”en o”, Ville vastaa, ”piristeet XD mut mul on ehkä adhd haluisin concertaa XD mut en oo ikinä jaksanu mennä mihinkää [tutkimuksiin]”.
Kaisan mukaan Concertalla voi kuitenkin olla epätoivottuja sivuvaikutuksia:
”Ne muutamat tutut, joilla on diagnoosi ja lääkitys ei tykkää käyttää sitä päivittäin, ainoastaan jos pitää lukea tenttiin tai täyttää jotain kaavakkeita. Muuttaa kuulemma persoonallisuutta liikaa.”
Kiihtyminen kiihtyy
Vuonna 2017 ilmestyneessä kirjassaan Narcocapitalism: Life in the Age of Anaesthesia Laurent de Sutter kuvailee huumausaineiden yhteenkietoutuvaa suhdetta talouteen, politiikkaan ja arkisiin käytäntöihin.
De Sutterin mukaan nykyinen talousjärjestelmä ei pysyisi pystyssä ilman väestöjen psykofarmakologista hallintaa. Hänen mukaansa kapitalismia luonnehtii kokaiinille tyypillinen puuduttamisen ja kiihottamisen kaksoisliike.
Kokaiinia onkin de Sutterin mukaan aina modernin kapitalismin aikana löytynyt eniten sieltä, missä valta on keskitetyintä, eli valtiollisista hallintoelimistä ja pankeista.
Vuoden 2007 subprime-kriisin aikana, kun muut sijoittajat vetivät pois rahansa, kokaiinikauppa yksistään pumppasi rahaa systeemiin pitäen pankit toiminnassa, kunnes valtio tuli ja pelasti ne pattitilanteelta, jonka ne olivat itse aiheuttaneet.
E-flux-sivustolla julkaistussa accelerationismia käsittelevässä artikkelissa Franco ”Bifo” Berardi pohtii, voisiko tarpeeksi pitkälle viety kapitalismin kiihdyttäminen horjuuttaa kapitalismia.
Bifon mukaan: ei voi.
Kapitalismi nimenomaan vaatii toimiakseen tuotannon ja riiston jatkuvaa “akkeleraatiota”. Vaikka akkeleraatio toisi järjestelmään lisää epävakautta, se ei voi koskaan kaataa sitä, koska kapitalismi ei perustu vakauteen vaan saa voimansa nimenomaan jatkuvista kriisitiloista ja romahduksista.
Bifon mukaan akkeleraatio on yksi kapitalismin yksilöön kohdistama alistamisen muoto. Loputtomasti kiihtyviin tietovirtoihin kytkettynä alitajunta kärsii ja alkaa panikoida, menettääkseen lopulta viimeisenkin mahdollisuutensa autonomiseen subjektiuteen.
Jo 1900-luvun alun Futuristien agendaan kuului vauhdin ja uusien koneiden ihannointi, sekä suorituskyvyn kasvattaminen teknologisilla ja farmakologisilla keinoilla. Italiassa vauhdin huuma johti tulevaisuuteen kurottajat pian fasismiin ja sotaan.
Useita vuorokausia kestänyt valvominen oli myös taustalla, kun 56-vuotias mies puukotti ennestään tuntematonta uhria yöaikaan Helsingin rautatieasemalla. Uhri oli, tekijän mukaan, ”tuijottanut ärsyttävällä tavalla”, minkä johdosta tekijä iski uhria pitkällä kalastusveitsellä selkään.
Kun kysyn Marialta kumman hän valitsisi, a) täysin sivuoireettomat lääkkeet hereillä pysymiseen ja nukahtamiseen vai b) että elämä olisi vähemmän stressaavaa ja epävarmaa, hän empii.
”Aika paha, mä varmaan nukkuisin aina, jos vois XD.”
Hetken kuluttua hän kuitenkin lisää:
”Mut b.”
Unessa onni ainoa
Suomalaiselle meemisivulle postatussa videoklipissä hermostuneen oloinen mies selittää kuvan ulkopuoliselle haastattelijalle psykofarmakologisen itsesäätelyn kaksinapaisuutta:
”Aurinko paistaa, okei, hyvä syy lähtee vetää pirii, hyvä syy lähtee vetää alkoholii, koskan kaunis ilma, lähtee tapaa ihmisii, sit jos sataa vettä nii äääh, mä en viitti, mä en pysty lähtee mihinkää, sit vedetää subutexii ja alkoholii, jäädään neljän seinän sisään…”
Ulos lähteminen ja ihmisten tapaaminen voi monelle olla uran kannalta välttämätöntä. Hauskan työn varjopuoli on, että jos työn edellytyksenä on hauskanpito, tulee hauskanpidostakin työtä.
Onkohan kotoilu, ”hygge”, alkanut kiinnostaa yhä useampaa juuri siksi, että kotona on (tai voi ainakin kuvitella olevansa) suojassa suorituspaineilta.
Ainakin kunnes avaa netin…
Missä ihminen sitten saisi olla oikeasti rauhassa?
”Kun nukkuu sehän on, mummoni sanoin, ’rahaa pankkiin'”, Maria kirjoittaa. ”Aina jos ahistaa, vituttaa jne., meen nukkumaan. Se on vähä sellane paniikkinappula et hommat halt, ajatukset pois päältä. Vähä ku joku tunnesyöminen tai -ryyppääminen, et ei vaan jaksa tehä sitä työtä joidenki ajatuksien ja ongelmien kaa, vaan mieluummin väistää ne.”
Kotiinjäämisessä ja nukkumisessakin voi toki olla omat nurjat puolensa:
”Julia Kristevalla on must hyvää kelaa siitä et lepohan on sellasta kuolleen leikkimistä (joskin puhe masennuksesta)”, Maria sanoo. ”Ei kuolemista vaan sellasta hyödyttömyyttä, ja et siit tulee myös sellanen vankila, koska vain tekevä ihminen on. Jos ei tee, ei näy, ei ole.”
Lepäävä ihminen olisi siis ”as good as dead”.
Tekisi mieli väittää vastaan, jotenkin kääntää tämä ympäri, jotta pääsisin taas syyttämään ”uusliberalismia” siitä, että lepäilystä on tehty niin vaikeata. Selvästikin kaikkien pitäisi voida nukkua enemmän!
”Toi oli ehkä mulle sellanen breakthrough terapiassa, että ku oli pitkään tosi vaikee jaksaa muuta ku ’lepäillä’, tajuta et se onki tavallaan rangaistus itselle. Koska ’ei oo missään’.”
Olemmeko siis sisäistäneet uusliberalismin niin syvälle sieluumme, että ajatus että voisi olla rauhassa ja tyytyväinen samaan aikaan tuntuu yksinkertaisesti mahdottomalta?
”Mut pitäis silti saada ENEMMÄN nukkua ku nyt” Maria lisää. ”Mut ei pidä VAIN nukkua, koska se on vähän sitä elämän väistelyä”.
Slow your roll
Siinä missä millenniumin vaihteessa vielä vallitsi jonkinlainen denialistinen haave loputtomasta talouskasvusta ja kaiken “akkeleraatiosta”, on 2010-lukua leimannut ”loppulama”, ilmastokriisi ja tuomiopäivän tunnelmointi.
Kasvu ja kiihtyminen ovat siis kaikesta päätelle tulossa tiensä päähän. Yhtenä rajana on ihmiskehon hauraus, toisena maapallon kestokyky.
Kuten vuonna 2019 ilmestyneessä Työstäkieltäytyjän käsikirjassa todetaan: ”Imastoahdistus syö kykyämme kuvitella parempaa tulevaisuutta. Samalla kun tulevaisuus käy mahdottomaksi, myös luottamus nykyisyyteen heikkenee.”
Maria sanoo miettineensä samaa: ”Kysyin mun terapeutilt, et jos mun sukupolven määräävä tunne on ahistus, ni mikä on z-gen tyyppien määrittävä tunne, ku edessä on potentiaalinen maailmanloppu. Ja se vastas, et varmaan psykoosi. Jotenki jäi mieleen.”
Brittiläisen Autonomy-ajatushautomon tuoreen raportin mukaan keskimääräinen työviikko pitäisi lyhentää yhdeksään tuntiin, jotta ilmaston lämpeneminen saataisiin pysäytettyä alle kahden asteen rajan.
Jopa #Accelerate-manifestin toinen kirjoittaja Nick Srnicek on sittemmin sanonut, että on luopunut kiihdyttämisajatuksesta:
”Emme halua kaiken vain kiihtyvän”, Srnicek sanoo Guardian-lehden haastattelussa. ”Lyhyemmän työviikon vaatiminen tarkoittaa, että ihmisten on saatava elää hitaammin.”
Keskusteluissa työn automaation ja työajan lyhentämisen puolesta kuulee usein kysymyksen: mitä sitten tehdään, jos ei työtä? Markkinaosuuksista huolestuneille sijoittajille kysymys kääntyy muotoon: miten tästä [jostain] saadaan tehtyä tuottavaa? Mitä myydä ihmiselle, jolla ei ole kiire?
Tuomo kertoo, että Lontoossa on nykyään laillista myydä kaikkea mahdollista CBD-öljyllä: ”Sitä on nykyään tee-juomissa, cold brewssä, kosteusvoiteissa, vape liquideissa. Lounaskahvilan kylmäkaapissa on CBD-jääteetä.”
Tuomon mukaan CBD-tuotteista tulee ”saunan jälkeinen olo”.
Kannabidioli (CBD) on yksi monista kannabiksesta luontaisesti esiintyvistä kannabinoideista. Sillä ei ole psykoaktiivisia vaikutuksia kuten THC:llä, ja yleisin sivuvaikutus suurella CBD-annoksella on uneliaisuus. CBD:llä on kuitenkin havaittu olevan kipua lievittäviä, tulehdusta vähentäviä, sekä antipsykoottisia ja antiepileptisiä vaikutuksia
CBD tuotteita on saanut myydä Isossa-Britanniassa vuodesta 2018 lähtien, kun lääkekannabis laillistettiin.
Suomessa CBD luokitellaan laittomaksi aineeksi.
Mutta mitä tulevaisuudessa kannattaa myydä saunojille, “downshiftaajille”, “slackereille”, hidastelijoille, valmiiksi väsyneille, vapaaehtoisesti työttömille, varhaiseläkeläisille, “chillaajille”, lööbaajille, viikon putkeen bailanneille, laiskoille, saamattomille, unettomille, uneksijoille, aamu-unisille, siestan vetäjille, meditoiville, joogaajille, pulssinsa madaltajille, rennoille ja huolettomille, ylikierroksilta laskeutuville, alisuorittajille ja muille työnvieroksujille?
Kenties suunnannäyttäjä löytyy amerikkalaisen Innovative Beverage Groupin vuonna 2010 lanseeramasta ”anti-energiajuomasta” nimeltä Drank. Ruokakaupossa myytävä Drank sisälsi melatoniinia, ruusunmarjaa ja rohtovirmajuurta, joiden on todettu aiheuttavan uneliaisuutta. Tuote kuitenkin floppasi ja vedettiin markkinoilta.
Mikä meni vikaan?
Ehkä aika ei vain ollut vielä kypsä anti-energiajuomalle?
Mutta entäs nyt? Voisiko työn lisääntyneen automaation ja työajan radikaalin lyhentämisen teemojen yleistyessä osana kollektiivista mielikuvitustamme myös Drankin kaltaiset extreme relaxation -juomat herättää meissä suuremman mielenkiinnon kuin kymmenen vuotta sitten?
Entä kunnon relaksantit? Miltä kuulostaisi perinteisen perjantaipullon sijaan heroiini- tai Xanax-juoma?
Ja viimein: onko se mitä oikeasti haluamme?
Tunnetussa rat park experiment -kokeessa on osoitettu, että rotat, jotka saavat elää luontaista ja lajityypillistä elämää omassa sosiaalisessa yhteisössään, eivät osoita kiinnostusta päihteisiin eivätkä addiktoidu odotetulla tavalla huumeisiin, jotka toisessa kontekstissa olisivat niille erittäin addiktoivia (Jani Kaaron kirjoitus aiheesta TIEDE-lehdessä 17.2.2014 on lukemisen arvoinen).
Jään miettimään hypoteettista skenaariota:
Kumman oikeasti valitsisin, jos saisin päättää, a) ahtaamman vankilan missä tarjolla loputtomasti ihania huumaavia aineita vai b) enemmän vapaa-aikaa ja päätäntävaltaa omaan elämään?
Teksti: Johannes Ekholm
