Kuva: Pinja Nikki
Vasemmistoliiton puoluekokous vahvisti käsitykseni siitä, että puolue tarvitsee toimintaansa mukaan meidät vasemmistonuoret. Sillä vaikka kyseessä on niin käytännöiltään kuin tavoitteiltaan kaikkein edistyksellisin puolue, on sillä monessa perusasiassa skarpattavaa.
Liittokokouksessaan Vasemmistonuoret hyväksyi selvityksen puolueeseen liittymisestä. Selvitys itsessään ei tarkoita sitä, että puolueeseen oltaisiin liittymässä, vaan sitä, että kaikki sen mahdolliset vaikutukset olisivat tiedossa. Tämä on nähdäkseni yksiselitteisen hyvä. Tällä hetkellä emme käytännössä edes tiedä, mistä kaikesta puhumme, kun puhumme mahdollisuudesta liittyä puolueeseen. Puoluekokous antoi kuitenkin hieman viitteitä siitä, mitä puolueeseen kuuluminen tarkoittaisi – ja mikä vasemmistonuorten vahvemman läsnäolon vaikutus puolueeseen olisi.
Näin punavihreänä helsinkiläisenä opiskelijana puoluekokouksessa tuli välillä ajateltua, kuinka monta äänestystä ihminen voi hävitä – ja todettua, että näemmä kaikki. Sellaiset asiat, joita on onneksi tottunut Vasemmistonuorissa pitämään itsestäänselvyyksinä, saivat vastaansa yllättävän suurta vastustusta. Kaksivuotinen puoluekokouskausi tai vegaanisuus eivät edenneet. Feminismiin sitouduttiin, mutta ei kovinkaan rohkeasti.
Vasemmistoliitto on jäsendemokratiassa edellä verrattuna muihin puolueisiin ja jopa Vasemmistonuoriin. Päättyneellä puoluekokouskaudella on otettu käyttöön niin jäsenäänestykset puheenjohtajasta kuin esimerkiksi hallitukseen menosta. Vaaliohjelman valmistelu aloitettiin jäsenistöä osallistavalla kiertueella. Kuitenkin puoluekokouksessa demokratian ja yksittäisten edustajien tahdon toteutumisesta ei kannettu riittävästi huolta. On kuvaavaa, että kun juuri samana viikonloppuna Suomen ylioppilaskuntien liitossa henkilövalinnat tehtiin historiallisesti ilman neuvotteluja, joutui vasemmiston puoluekokouksessa tajuamaan, että vaikka monet piirit toimivat skarpisti, on sali täynnä erilaisia junttaryhmiä. Koeäänestyksissä käytettyjä äänestyslappuja leviteltiin kuinka sattui. Ero oli suuri, kun on tottunut liittokokouksiin, jossa äänestyslappuja kehotetaan varjelemaan miltei hengellään. Vasemmistoliitolla olisi paljon opittavaa Vasemmistonuorten kokouskulttuurista.
Saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden suhteen puolueessa on tehty paljon, mutta sukupuolineutraaleja vessoja ja hiljentymiseen tarkoitettuja huoneita ei puoluekokouksessa näkynyt. Iloista on, että Vasemmistonuorten aloitteet yhdenvertaisuuden lisäämisestä menivät läpi. Sen sijaan aloitteet feministiseksi julistautumisesta tai feminismin saamisesta säännöissä mainituksi arvoksi kaatuivat äänestyksissä. Puoluekokouksessa hyväksytyssä, seuraavan kolmen vuoden toimintaa ohjaavassa tavoiteohjelmassa nyt onneksi mainitaan, että tekemämme politiikka on feminististä. Ja ovat tavoiteohjelman linjaukset muutenkin itsessään feministisiä: trans-, maahanmuutto- ja muissa ihmisoikeuskysymyksissä puolueemme on nyt linjoiltaan niin edistyksellinen, että siitä voi olla vain ylpeä.
Puoluekokouksen perusteella on selvää, että vasemmistoliitto tarvitsee lisää vasemmistonuoria toimintaansa. Jos meillä olisi puolueessa samanlainen valta kuin Vihreillä nuorilla on puolueessaan, olisi puolueemme jo aivan uudella tasolla. Puhumattakaan puolueen kannatuksesta. Tällä hetkellä monet vanhemmat toimijat havittelevat menneisyyden vasemmistoliittoa ja sellaisten ihmisten ääniä, jotka ovat ehkä joskus menneinä vuosikymmeninä meitä äänestäneet. Vasemmistoliiton tekemien kannattajapotentiaalitutkimusten mukaan meidän kasvupotentiaalimme on kuitenkin toisaalla: se on yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja ilmastokysymysten painottamisessa. Se on sellaisten ihmisten tavoittamisessa, jotka haluavat äänestää modernia, punavihreää, samaistuttavaa ja antirasistista puoluetta. Meidän vasemmistonuorten vaikutuksella puolueesta voisi tulla nimenomaan kaikkea tätä.
Lauri Linna
Kirjoittaja on monien liittokokousten veteraani ja oikeustieteen opiskelija, joka on tottunut vääntämään perusasioista milloin missäkin kokouksissa