Argentiinan sotilasjuntta tappoi ja välitti adoptoitavaksi salaisissa pidätyskeskuksissa syntyneitä lapsia, joita Plaza de Mayon isoäidit etsivät sinnikkäästi edelleen.
Teksti Raisa Musakka, kuvat CC Pepe Robles
Tuntuuko sinusta, ettet muistuta lainkaan vanhempiasi? Eikö vauva-albumeista löydy yhtään kuvaa äidistä raskausajalta? Ovatko äidin raskauteen ja syntymääsi liittyvät kysymykset tabuja perheessäsi? Jos synnyit vuosina 1976–1983 ja uskot olevasi adoptoitu, älä jää epäilemään, ota meihin yhteyttä!
Näitä kysymyksiä toistavat argentiinalaisen ihmisoikeusjärjestön Plaza de Mayon isoäitien (Abuelas de Plaza de Mayo) seiniin liimaamat lappuset, tekstit lehtien ilmoitusosioissa ja jalkapallo-otteluiden puoliajoilla levitetyt lakanat.
Sotilasjunta julmuuksia
Francisco Quintelan (entiseltä nimeltään Alejandro Gallo) kohdalla epäily kävi ylivoimaiseksi, ja hän otti järjestöön yhteyttä.
»Moni fantasioi teini-iässä olevansa adoptoitu, mutta minun sukupolveni argentiinalaisilla viaton epäily voi pintaa raaputtamalla paljastaa hurjia tapahtumia», Quintela kertoo viitaten Argentiinan vuosien 1976–83 veriseen sotilasdiktatuuriin, »likaiseen sotaan».
Sotilasjuntta tappoi arviolta 30 000 poliittista vastustajaansa, jotka koostuivat opiskelijoista, vasemmistolaisista aktiiveista ja ammattiyhdistysliikkeiden toimijoista.
Raskaana olleet vangitut opiskelijatytöt pidettiin salaisissa pidätyskeskuksissa lapsen syntymään saakka. Vauva erotettiin äidistään, jonka kohtalona oli joutua »kadotetuksi», eli heitetyksi helikopterista Rio de Plata -joen syövereihin.
Vauvojen välitys oli organisoitua toimintaa. Vastasyntyneet junailtiin diktatuurin eliitille – sotilasjohtajille tai heidän tuttavaperheilleen. Välillä vain toinen kasvatusvanhemmista tiesi ottolapsen karun alkuperän. Tämä oli tilanne Quintelan tapauksessa.
Kun mies viimein uskalsi ottaa asian puheeksi äidiksi kutsumansa Inés Colombon kanssa, tunnusti tämä, että Franciscon epäily saattoi pitää paikkansa. Inés kertoi, että hänen ex-miehensä, armeijan tiedustelu-upseerina vuonna 1977 toiminut Victor Alejandro Gallo oli eräänä päivänä sanonut, että sotilassairaalasta oli löytynyt hylätty vauva.
Tosiasiassa vauvaa ei ollut hylätty, vaan ryöstetty lääketieteen opiskelija Silvia Quintelalta, joka oli pidätetty tämän ollessa neljännellä kuulla raskaana. Silvia oli toiminut vasemmistolaisessa Montoneros-vastarintaliikkeessä.
Heinäkuussa 1977 Campo de Mayon pidätyskeskuksessa 28-vuotiaalle Silvialle tehtiin keisarileikkaus. Silvia antoi vauvalle nimeksi Francisco, kuten oli yhdessä poikaystävänsä kanssa suunnitellut. Vielä samana iltana pieni Francisco oli Inés Colombon sylissä. Inés muistaa miettineensä, että pojan täytyi olla syntynyt aivan äskettäin, sillä napanuoraa oli vielä kiinni. Pojalle annettiin nimeksi Alejandro.
Jos olenkin joku muu?
Abel Madariaga oli nuori agronomi-opiskelija, joka sai kuulla, että Montoneros-liikkeessä toiminut, raskaana oleva tyttöystävä oli pidätetty ja tapettu. Abel pakeni ja sai turvapaikan Ruotsista. Demokratian palattua Abel palasi Argentiinaan ja alkoi toimia Plaza de Mayon isoäitien kanssa. Nykyään isä ja poika, Abel ja Francisco, ovat erottamattomat.
Isoäidit on Buenos Airesissa päämajaansa pitävä järjestö, jonka tavoite on auttaa diktatuurin aikana omaisensa menettäneitä löytämään toisensa ja identiteetistään epävarmoja varmistamaan henkilöllisyytensä. Järjestö tarjoaa prosessin aikana niin tiedollista kuin psykologistakin tukea. Tähän vuoteen mennessä »palautettujen» eli henkilöllisyytensä löytäneiden lastenlasten määrä on 102.
Kaikki eivät tosin Francison tavoin halua, tai uskalla, tietää juuriaan. Monet diktatuurin aikana adoptoidut ovat omaksuneet kasvattiperheidensä arvomaailman.
Kuuluisin esimerkki on maan suurimman mediakonsernin Clarínin omistajan Ernestina Herrera de Noblen tapaus. Clarín on Argentiinassa erittäin vaikutusvaltainen mediataho, joka diktatuurin myötä sai haltuunsa monopolin maan lehtipaperipainoon. Noblen kahden lapsen on epävirallisesti tiedetty olevan adoptoituja.
Isöäitien puheenjohtaja Estela Carlotto ei 70-luvulla ollut lainkaan poliittinen. Tuikitavallinen kotiäiti politisoitui, kun hänen tyttärensä, historian opiskelija ja peronistiliikkeen aktiivi Laura Carlotto vangittiin. Hän oli kolmannella kuulla raskaana.
25. elokuuta 1978 Estela Carlottolle toimitettiin tyttären ruumis vatsan alueelta revittynä. Carlotto oli yksi harvoista omaisista, joille pidätetyn perheenjäsenen ruumis palautettiin.
»Hautasimme tyttäreni elokuun 27. päivä. Kolmen päivän kuluttua jäin eläkkeelle tyttäreni menettäneenä, tietämättä oliko lapsenlapseni elossa».
Carlotto alkoi sinnikkäästi etsiä kadonnutta lapsenlastaan. Hän sai selville, että tämän olinpaikka oli tiedossa, mutta »häneen ei missään nimessä voinut koskea, sillä kasvattiperhe oli erittäin vaikutusvaltainen, ykköseliittiä».
Myöhemmin isoäidille selvisi, muun muassa väärennökseksi paljastuneen syntymätodistuksen kautta, että kadonnut lapsenlapsi on mitä todennäköisemmin Ernestina Herrera de Noblen »tytär» Marcela. Noblet ovat kommentoineet, ettei heillä ole mitään salattavaa, mutta DNA-testeihin he eivät missään nimessä suostu. Asia on tällä hetkellä oikeuden käsiteltävänä.
Ollessaan vangittuna Laura Carlotto oli sanonut: »Äitini ei ikinä anna näille kytille anteeksi sitä, mitä ne tekevät minulle. Hän tulee vainoamaan heitä niin kauan kun hänessä henki pihisee».
»Laura tunsi minut paremmin kuin itse silloin itseni tunsin. En ollut siihen aikaan mitenkään sankarillinen tai osallistunut mihinkään. Olin tavallinen keskiluokkainen nainen. En olisi ikinä osannut kuvitella, että minusta tulisi ihmisoikeustaistelija.
Ihmisoikeusjärjestö Plaza de Mayon isoäidit oli myös ehdolla 2010 Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.
Juttu on julkaistu Liberossa 4/2010
