Tämä pääkirjoitus julkaistiin vanhuusteemaisessa Liberossa 4.10.2011
Eliisa Alatalo
päätoimittaja
Julkinen kuva vanhojen ihmisten arjesta ei ole kovin ruusuinen.
Vanhusten kohtelu julkisissa hoitolaitoksissa sekä kuntien vuodeosastoilla on tullut tutuksi joko lööpeistä tai omien iso- tai isoisovanhempien arjen kautta. Meille kerrotaan sekä räikeistä rikkomuksista että mukavasta kommuuniasumisesta.
Huonoimmassa asemassa ovat ikääntyvät paperittomat siirtolaiset sekä Suomessa asuvista lähiomaisistaan tuhansien kilometrien päähän käännytettävät vanhukset.
Viime vuonna venäläisen ja egyptiläisen isoäidin käännytyspäätökset ravistelivat ihmisten käsitystä Suomesta sivistysvaltiona, jonka mittana on, miten hyvin meillä huolehditaan apua tarvitsevista ihmisistä. Mummo-käännytykset kuitenkin peruttiin, mutta viimeisimmän uutisen mukaan 87-vuotias Turussa asuva albaanimies on saanut käännytyspäätöksen. Heikossa kunnossa oleva mies aiotaan käännyttää, vaikka hänen lähiomaisensa ovat joko Suomen kansalaisia tai heillä on pysyvä oleskelulupa. Omaiset olisivat halukkaita ottamaan sairaan vanhuksen luokseen asumaan.
Libero ilmestyy nyt vanhusten viikolla. 2012 Euroopan unionissa vietetään aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden vuotta. On myös poliittisen kulttuuri- ja nuorisolehden tehtävänä kurottaa sukupolvien välisen kuilun ylitse sekä tuoda keskusteluun uusia näkökulmia vanhuuteen ja vanhenemiseen.
Käsityksemme vanhuudesta perustuu pitkälti siihen, mitä näemme ja luemme – ei siihen, millaisia itse tällä hetkellä olemme. Emme ehkä kärsi yksinäisyydestä, kuten nykyiset iäkkäät, jos käytämme luontevasti teknologiaa ja viestintävälineitä.
On aiheellinen pelko, että 2050-luvun maailmassa, minun vanhuudessani, kilpailutukset voittavat palvelutehtaat viittaavat kintaalla yksilöllisille tarpeille. En halua, että joudumme laitoksiin, joissa meitä lääkitään kuin tuotantoeläimiä, jotta emme stressaantuneina vahingoittaisi itseämme tai toisiamme, kun liikkumatilaa rajoitetaan, ruokaa ja juomaa säännöstellään ja sosiaalista kanssakäymistä estetään. Iäkkäiden ihmisten arkeen tutustumalla kurkistan myös omaan tulevaisuuteeni.
Suomalainen vanhustenhuolto rakentuu vahvasti kotona asumiselle. Olisi tärkeää saada hoito ja hoiva ulottumaan myös koteihin, uudistettava sekä asuntoja että joukkoliikennettä ja lähiympäristöä esteettömiksi.
Kiivaasti vaaditun itsemääräämisoikeutta ja hyvää hoivaa takaavan vanhuspalvelulain säätämiseen kiteytyy monta asiaa. Vaikka kunnat pakotettaisiin lain voimalla palkkaamaan lisää henkilökuntaa vanhusten palveluihin, ei se automaattisesti tarkoita sitä, että kuntien valtionosuudet samassa suhteessa kasvaisivat. Kunnat velkaantuvat ja nostavat kuntaveroa, joka on vasemmiston näkökulmasta epäoikeudenmukainen tasavero.
Toisaalta senioreita edustavien järjestöjen kannanoton mukaan huonosti toimivaa infrastruktuuria ei pidä paikata ja korjata sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilla, vaan he vaativat maahan myös ikäasumisen ohjelmaa. Sosiaalinen ja virikkeellinen ympäristö – normaali elämänmeno – vähentää tehokkaimmin palveluiden tarvetta.
Vanhetaan yhdessä!