Piiritystila-larppi siirsi Palestiinan miehityksen Suomeen ja pani miettimään muun muassa suhdetta Suomen lippuun.
teksti Minna Heimola, Maija Korhonen ja Santeri Virtanen
kuvat Tuomas Puikkonen
Palestiinalaiset ja suomalaiset live-roolipelaajat järjestivät yhteistyönä larpin, joka siirsi Palestiinan todellisuuden vaihtoehtoiseen Suomeen. Peli järjestettiin Pirkanmaalla marraskuisena viikonloppuna 15.-17.11.2013.
Paikalla oli viisikymmentä pelaajaa Palestiinasta, Suomesta ja muualta Euroopasta sekä lisäksi kaksikymmentä järjestäjää ja avustajaa. Kaikki olivat saaneet ennakkoon kuvauksen hahmostaan, johon he pelissä eläytyivät. Suurin osa pelasi sorrettuja suomalaisia, yliopiston opettajia ja opiskelijoita, tai näiden luona vierailevia kansainvälisiä tarkkailijoita, toimittajia ja aktivisteja. Mukana oli myös joukko aseistettuja sotilaita, jotka edustivat kuvitteellista miehittäjävaltiota, Uraliaa. Peli sijoittui Helsingin yliopistolle, jossa valmisteltiin ylioppilaskunnan vaaleja, konferenssia ja ministerivierailua. Miehitetyn Suomen arkitodellisuuteen tutustuttiin kotisivuilta löytyvän taustamateriaalin avulla. Lisäksi työpajassa ennen larppia elävöitettiin kohtauksia muun muassa häädöistä ja pidätyksistä, jotka pohjautuivat suoraan Palestiinan tilanteeseen.
Peli alkoi lauantaiaamupäivällä tarkastuspisteeltä matkalla yliopistolle. Yliopiston arki sotkeentui, kun kampus asetettiin ulkonaliikkumiskieltoon ulkomaisen ministerin vierailun vuoksi. Uralia kovensi turvatoimiaan, sillä ministeri oli antanut mediassa suomalaisvastaisia kommentteja ja monet yliopistolaiset vastustivat vierailua. Opiskelijat järjestivät mielenosoituksen, jonka aikana kanadalaistaustainen opiskelijapoliitikko sai surmansa. Pelin tunnelma vaihtui hetkessä kiukusta kauhuun. Illan laskeutuessa Uralian sotilaat alkoivat pidättää ja kuulustella yliopistolaisia. Yövartiosta huolimatta moni vietiin ja pahoinpideltiin. Sunnuntaiaamun vaaleissa miehittäjän kanssa yhteistyötä tehnyt puolue voitti niukasti, mutta kaikkiaan väkivaltaisen vastarinnan kannatus kasvoi. Lisäväriä tapahtumiin toivat kansainväliset toimittajat, joiden puolueellinen uutisointi lisäsi opiskelijoiden turhautumista. Kun ministeri pelin lopuksi saapui paikalle, peittyi hänen puheensa protestiksi hyräiltyyn Finlandia-hymniin.
Pelin tapahtumat pohjautuvat pitkälti palestiinalaisten arkeen: Tarkastuspisteet ja ulkonaliikkumiskiellot ovat Palestiinassa arkipäivää. Ulkomaalaisen aktivistin kuolema oli ennalta käsikirjoitettu ja pohjautui muun muassa Rachel Corrien ja Tim Hurndallin kohtaloihin. Ministerivierailulla oli niin ikään esikuva historiassa: Vuonna 2000 Ranskan pääministeri Lionel Jospin vieraili Birzeitin yliopistossa, jonka oikeustieteellistä tiedekuntaa Ranskan hallitus oli rahoittanut. Ennen vierailua Jospin oli tuominnut Hizbollahin iskut Israelin sotilaita vastaan terrorismiksi. Lausunnosta suuttuneet opiskelijat heittivät Jospiniä kivillä, ja vierailu päättyi pidätyksiin ja yliopiston sulkemiseen kolmeksi päiväksi.
Eurooppalaisille pelaajille larppi antoi kokemuksellista tietoa elämästä Palestiinassa, palestiinalaispelaajille taas vieraannutetun kuvan Israelin miehityksestä. Kahteen päivään oli tiivistetty monia eri konflikteja, mutta taustamateriaali valotti myös jokapäiväisen elämän epävarmuutta miehitetyssä maassa. Larppi oli monille osallistujille henkisesti rankka kokemus, jota purettiin pelin jälkeen pienryhmäkeskusteluissa. Suomalaispelaajille yksi tapa purkaa kokemusta on ollut tutustua larpin kirja- ja uutislähteisiin. Ne ovat auttaneet suhteuttamaan toden ja fiktion toisiinsa.
Piiritystila näytti myös, miten valloittajat omivat miehittämänsä kansan kulttuuriset symbolit. Pelin kuvaamassa vaihtoehtoisessa Suomessa tällainen symboli oli esimerkiksi sauna, jota uralialaisvalloittajat mainostivat pelimateriaaliin kuuluvassa matkailuesitteessä omana kulttuuriperintönään. Oikeus omaan kulttuuriin oli pelissä tärkeä kysymys, ja yllätyksekseen useat suomalaispelaajat rakensivat larpin aikana positiivisen tunnesiteen vaikkapa Suomen lippuun ja Finlandia-hymniin. Monet ovat jääneet pelin jälkeen pohtimaan sitä, miten suomalaisuuden symbolit ovat oikeiston hallussa, vaikka ne voisivat edustaa myös tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta ja hyvinvointivaltiota.
Fakta
Halat Hisar järjestettiin 15.-17.11.2013 Parkanossa
Pelin suunnittelivat ja järjestivät Fatima AbdulKarim, Faris Arouri, Kaisa Kangas, Riad Mustafa, Juhana Pettersson, Maria Pettersson ja Mohamad Rabah.
Pelin kotisivut: http://nordicrpg.fi/piiritystila/
Kirjoittajat osallistuivat peliin ja pelasivat Helsingin yliopiston opiskelijoita.
Uralialaismiehittäjän kuulustelussa.
Yliopistolaiset ja aktivistit yövartiossa.
Larpin mediaseinä, johon ilmestyi kansainvälisiä uutisia ja Twitter-viestejä.
Ministeri otettiin vastaan selin ja protestilaululla.