Kolmannella luokalla kirjoitin, että jos olisin presidentti, eroaisin EU:sta. Siitä on kulunut lähes 20 vuotta ja pelkän kriittisyyden rinnalle on tullut ihan oikeaa tietoa ja ymmärrystä unionin päätöksentekomekanismeista ja ylipäätään siitä, mistä unionin tasolla päätetään ja miten ne vaikuttavat meihin Suomessa ja toisaalta meihin Euroopassa.
Tämän kasvaneen ymmärryksen ja tietomäärän – joskaan ne eivät vieläkään mitään huikaisevia ole – vuoksi nyt käsillä olevat EU-vaalit tuntuvat ensimmäistä kertaa oikeasti tärkeiltä. Meillä on mahdollisuus muuttaa suuntaa, johon maanosaa ollaan viemässä. Voimme äänestää ihmisten, ympäristön, työpaikkojen, demokratian ja avoimuuden puolesta, kurjistamispolitiikkaa, veroparatiiseja ja liittovaltiokehitystä vastaan.
Juttelin tässä vasta erään meksikolaisen chiapas-intiaanin kanssa. Hän kertoi zapatisti-liikkeestä ja siitä, miten he ovat järjestäytyneet yhteisöissään. Kaikki tehdään itse alusta loppuun ja ainoa apu, mitä ulkopuolisesta maailmasta saadaan, tulee kansainvälisen solidaarisuuden muodossa. Meksikon valtio ei tunnusta zapatistien itsehallintojärjestelmiä eikä tue niitä mitenkään.
Lähtökohtana zapatistien järjestäytymiselle oli toivoton tilanne, johon Meksiko ajoi maan alkuperäiskansoja. Töitä tai viljeltävää maata oli käytännössä mahdotonta saada, joten ihmiset järjestäytyivät, ottivat itse haltuunsa maa-alueita usein vaikeakulkuisista paikoista ja alkoivat viljellä niitä. Tiettyjen historiallisten seikkojen johdosta zapatisteilla oli mahdollisuus vaatia maita itselleen*. Tällä hetkellä tilanne on suhteellisen vakaa, mutta meksikolaiset sotilaat pitävät kaikesta huolimatta zapatistien kyliä tarkoin silmällä.
Zapatistit ovat luoneet oman yhteiskuntansa, joka toimii heidän säännöillä. He järjestävät itse koulutuksen, terveydenhuollon ja ruoantuotannon. Elämä on niukkaa, mutta sen perusedellytykset ovat kunnossa. Yhteisö pitää huolen omistaan. Zapatistit eivät osallistu Meksikon parlamentaariseen järjestelmään millään tavoin. He eivät äänestä, koska valtio ei tunnusta heidän omaa järjestelmäänsä eikä tue heidän oikeuksiaan. Kun se ei tue heitä, eivät hekään tue sitä.
Ihailen zapatistien rohkeutta. Ihmiset, joilla ei ole ollut mitään menetettävää, ovat luoneet lähes tyhjästä sellaisen yhteisön, jossa he itse haluavat elää ja joka toimii heidän ehdoillaan autonomisesti. He tekevät jatkuvasti aktiivisesti töitä paremman maailman eteen sillä tasolla, jolla se on vaikeinta: jokapäiväisessä elämässään.
Meillä kaikilla ei ole mahdollisuutta vastaavaan. Kokonaisen itsenäisesti ja riippumattomasti toimivan yhteiskunnan, sen terveydenhuollon, koulutuksen, kaiken, järjestäminen vaatii uskallusta ja aikaa. Se vaatii asialle omistautumista ja valtavaa loikkaa tuntemattomaan. Se vaatii tutun ja turvallisen jättämistä taakse ja suuren riskin ottamista. Sitä suunnitellessamme voimme tehdä pieniä, vähän helpompia asioita. Voimme esimerkiksi äänestää.
Anni Ahlakorpi
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten 2. varapuheenjohtaja.
*Tietoa zapatistien historiasta ja nykytilanteesta löytyy runsaasti netistä.