Toimittaja ja bloggaaja Veikka Lahtinen on seurannut vasemmiston puoluekokousta Liberon soluttautujana. Lahtinen oli pääosin tyytyväinen kokouksen kulkuun, mutta moni asia ihmetytti puoluekokouksen ensikertalaista. Soluttautuja kokosi kokouksen oudoimmat asiat listaksi.
Veikka Lahtinen
1. Mystinen duunari
Kokouksessa monet tuntuivat etsivän oikeaa duunaria kivien, kantojen, pöytien ja tuolien alta. Puolueen luottamustehtäviä haviteltiin korostamalla omaa duunaritaustaa. Silloin duunarius tarkoittaa aina mahdollisimman konkreettista työtä, mielellään hoivaa tai teollisuustuotteiden valmistamista. Prekariaattiveteraani Jukka Peltokoski hymyili kokouspaikan ala-aulassa tälle duunaripuheelle, joka jo kymmenen vuotta sitten kädyssä prekaarikeskustelussa osoitettiin vanhentuneeksi.
Palveluvaltaisessa Suomessa toki on jäljellä teollisuuden työpaikkoja, mutta myös ne muuttuvat vähitellen informaatiovaltaisemmiksi. Uusi puheenjohtaja Li Andersson on onneksi tuonut tämän näkökulman esiin toistuvasti. Mediassa sama meno jatkuu: esimerkiksi MTV pohtii puoluekokousuutisen otsikossa, karkoittaako naisvaltainen johto ”duunarisakin” puolueesta.
2. Feminismin ihmettely
Suomeen ollaan Suomen kuvalehden tietojen mukaan perustamassa feministipuoluetta, jonka puuhahenkilöinä on aiemmin vasemmistoehdokkaille tukensa ilmaisseita ihmisiä. Samaan aikaan vasemmistoliiton puoluekokousedustajat kipuilevat sen kanssa, voiko puolue julistautua feministiseksi, ja voidaanko sääntöjä muotoilla oletuksella, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi (onneksi päätettiin, että voidaan).
Erityisen oudoksi keskustelun tekee se, että puoluekokouksen jo vuonna 2007 hyväksymässä periaateohjelmassa määritellään feminismi osaksi vasemmiston aatetta. Puolueen kokousedustajat siis aloittivat vuonna 2016 uudelleen vaikeilun jo kertaalleen käsitellyn kanssa. Samaan aikaan kuitenkin puoluekokouksessa on tasa-arvovastaavia ja paljon syrjintää torjuvia periaatteita, jotka ovat feministisen liikkeen perinteen ansiota.
3. Radisson
Puoluekokous torppasi esityksen järjestää puoluekokous kahden vuoden välein. Kolmen vuoden kokousväli on nykyisen hektisen puoluepoliittisen elämän kummajainen, jota on perusteltu muun muassa sillä, että kokouksen järjestäminen useammin tulisi kalliiksi. Ja kyllähän sen ymmärtääkin, kun noin 300 kokousedustajaa asuu puolueen piikkiin Radisson-hotellissa.
Vasemmistoliiton aktiivien uskottavuus ei toki riipu siitä, miten surkeissa oloissa yövytään, mutta jos rahat ovat tiukalla, luulisi, että yöpyminen sujuisi ilman aulapalvelua ja ilmaista kasvovoidepakkaustakin. Kokouksen järjestämisperiaatteena näyttää olevan ”samaa kuin muillakin”, mikä käytännössä tarkoittaa turhaa rahankäyttöä ja pönötystä. Kun helsinkiläinen tietotyöläinen kokee puitteet omiin tottumuksiinsa verrattuna liian prameiksi, niistä olisi varmaan varaa vähän tinkiä sekä talouden että yleisen viihtyvyyden nimissä.
4. Jäykkyys
Harvoin järjestettävässä massiivisessa kokouksessa tehdään paljon päätöksiä, joiden pitää olla voimassa pitkään. Se tarkoittaa käytännössä, että päätöksentekoon osallistuminen edellyttää valtavan sääntö- ja menettelytapakuorman hallintaa. Jargonista on vaikeaa saada tolkkua, mikä tekee vallankäytön valvomisesta vaikeaa.
Sähköisten äänestysten ehdottaminen puoluekokousten välillä aiheutti kokoussalissa epämääräistä mutinaa. Vuosien varrella harjaannutettu kokousosaaminen tietysti menisi osallistumiskynnyksen laskemisessa hukkaan, mutta olisiko se kuitenkin maksamisen arvoinen hinta helpommin lähestyttävästä puolueesta?
5. Toisten puolesta puhuminen
Puheenvuoroissa toistui ajatus, että vasemmiston on puhuttava niiden puolesta, joilla ei ole yhteiskunnassa ääntä. Tästä herää kysymys, onko oikea ratkaisu tuoda jälleen yksi filtteri ulossuljettujen ja politiikan väliin, vaikka se sitten olisikin hyvää tarkoittava vasemmisto. Jos haluttaisiin, että ihmisillä on ääni, eikö heidän kanssaan pitäisi yrittää tehdä asioita yhdessä ennemmin kuin arvailla, mitä he haluavat?
Monet nuorempien aktiivien aloitteet puoluekokouksessa koskivat puolueen lähentämistä yhteiskunnallisiin liikkeisiin ja suorien vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä. Näissä aloitteissa on kyse siitä, että ihmiset toimivat itse ja heidän puolestaan puhutaan mahdollisimman vähän. Silloin kasvaa todennäköisyys, että ihmiset saavat äänensä oikeasti kuuluviin.
