Attac ry:n hankkeessa ”EU:n ATI-sitoumukset Afrikan laittomien pääomavirtojen kitkennässä” toiminut Eetu Kukila erittelee artikkelissaan, miten pääomavirrat karkaavat Afrikasta laittomasti esimerkiksi suuryritysten veronkierrolla. Liberossa 4/2020 julkaistun artikkelin pidempi versio.
”Sinun kulttuurisotasi ei ole välttämättä minun!”
Liberon päätoimittaja Joonas Pulkkinen pohtii Liberon 3/2020 pääkirjoituksessa emansipaation etymologista taustaa ja käsitteen historiallisia yhteyksiä vähemmistöjen poliittiseen kamppailuun nykyisyydessä.
Pääkirjoituksen kautta löytyy myös linkki uusimman Liberon näköisnumeroon.
Pelko jäytää yhden sun toisen sielua, mutta toiset pelkäävät jatkuvasti
Libero 2/2020 on ilmestynyt. Lehden teemana on ”angst ja cv-elämä”. Lehden pääkirjoituksessa linkki lehden näköisnumeroon.
Perinteen ja modernin ristitulessa
Saamelaisaktivistille ja Pohjosmaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaalle Niilas Holmbergille ekologinen ajattelu on osa alkuperäiskansojen vuosituhansia pitkää historiaa. Holmberg ei hyväksy, että alkuperäiskansan poskia silitellään, vaan vaatii, että vuosituhansia vanha tietämys otetaan huomioon. Julkaistu Liberossa 1/2020.
Huoli äänikirjasta
Kirjailija Laura Lindstedt avasi Helsingin Sanomien uudenvuoden puheenvuorossaan keskustelun äänikirjojen suosiosta ja kirjankustannusalan tulevaisuudesta. Uhkaako äänikirja todella kirjaa mediana ja kirjallista kulttuuria? Onko vastakkainasettelu tekstin ja äänen välillä edes mielekäs? Marja Viitahuhdan ja Taneli Viitahuhdan essee.
Vasemmistonuoret valitsivat uuden puheenjohtajistonsa – Puheenjohtajaksi Liban Sheikh
Vasemmistonuoret valitsivat viime viikonloppuna uuden puheenjohtajistonsa Kajaanissa Vasemmistonuorten 30. liittokokouksessa. Puheenjohtajaksi valittiin Liban Sheikh Vasemmistonuorten Hämeen piiristä. Puheenjohtajan valintaa koskien toteutettiin jo ennen liittokokousta neuvoa antava, sähköinen jäsenäänestys. Liitokokouksen kannanotossaan Vasemmistonuoret vaativat huomiota kehitysvammaisten työoikeuksille. Tampereelta kotoisin oleva Sheikh pyrkii kehittämään Vasemmistonuorten järjestökulttuuria helposti lähestyttävämmäksi sekä tukemaan entistä enemmän sen jäsenistöä. ”Jäsenpohjan moniäänisyyden lisääminen on […]
Se nyt vain on tyhmää jaksaa liikaa
”Rakastan vesimeloniesanssia”, Maria (28) kirjoittaa Instagram-viestissä. ”Vaikuttaa lähes TERVEELLISELTÄ.” Olen julkaissut insta storyn, missä ilmoitan etsiväni haastateltavia energiajuomia käsittelevään juttuun. Vastauksia on tullut muutamia. Kaikki vastaajat työskentelevät ”luovilla aloilla”. Kaikki kyselyyn vastanneet ovat iältään 25–35 vuotta. Koska en saanut vastauksia alle 25-vuotiailta, mutta oletan energiajuomien olevan ennen kaikkea nuorten juttu, googlaan ”energiajuomat yleisyys nuoret”. THL:n […]
Rakentavan EU-kritiikin mahdottomuus
EU-asioihin keskittynyt väitöskirjatutkija Antti Ronkainen arvioi eurovaalien tulosta Liberossa 2/2019. Eurovaalien merkittävin tulos oli, että parlamenttia hallinneet Euroopan kansanpuolue (EPP, kokoomuksen puolueperhe) ja sosiaalidemokraatit (S&D) menettivät enemmistön. Koska parlamentti hyväksyy tulevan komission kokonaisuudessaan, tämänvuotisesta EU-johtajien valinnasta tulee erittäin mielenkiintoinen. Komission johtajan ja parlamentin puhehenkilön lisäksi tulee valita Eurooppa-neuvoston ja Euroopan keskuspankin johtajat sekä EU:n ulkoasioiden […]
Pääkirjoitus: Vasemmistonuorilla mahdollisuus kansanedustajaan
Kevät-Liberossa puhutaan vaaleista ja hyvästellään päätoimittaja.
Kirjoituskilpailun voitto antoi intoa
Laura Gustafsson ideoi Vasemmistonuorten novellikilpailun voittajan kävelylenkeillä koiran kanssa. Juttu on julkaistu Liberossa 1/2019.
- Edellinen sivu
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- 6
- …
- 44
- Seuraava sivu