Teksti: Amos Wallgren
Kuvat: Teemu Vaarakallio
Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on saanut historiallisen suurta huomiota ja nostetta viime vuosina. Yhtenä seurauksena on myös ilmasto-oikeudenmukaisuutta ajavien liikkeiden strategiassa nähtävät muutokset suhteessa aiempiin ympäristöliikkeisiin. Euroopan ilmastoliikkeissä on nimittäin nähtävissä kasvavaa kiinnostusta väkivallatonta suoraa toimintaa ja massa-aktioita kohtaan, joista näkyvimmät esimerkit ovat Extinction Rebellionin eli Elokapinan lisäksi Saksan Ende Gelände, Hollannin Code Rood ja kansalliset Climate Campit ympäri Eurooppaa. Suora toiminta ja antikapitalismi ovat näkyvä osa näitä ilmastoliikkeitä. Ilmastoliikkeen voisi laajemminkin nähdä tekevän paluuta radikaaleille systeemikriittisille juurilleen, kun toiminta on keskittynyt viimeiset kolmekymmentä vuotta kestävään kehitykseen, ympäristöjärjestöihin, lobbaukseen ja puoluetoimintaan.
Vuodesta 2015 alkaen järjestetyssä massa-aktiossa, Ende Geländessä yli 6000 ihmistä pysäyttivät tänä kesänä Euroopan suurimman yksittäisen hiilipäästöjen aiheuttajan eli RWE-yhtiön hiilikaivosten toiminnan. Aktioon osallistuja pistivät kehonsa esteiksi hiilivoimalaan vieville raitelle ja teille sekä itse ruskohiilikaivokseen. Isossa Britanniassa Extinction Rebellion (XR) taas on lokakuusta 2018 eteenpäin noussut keskeiseksi ääneksi maan ympäristöpolitiikassa erilaisten voimannäyttöjen, kuten kymmenen päivää kestäneen Lontoon keskustan liikenteen pysäyttämisen myötä. Tämä muutos järjestäytymisessä heijastaa laajempaa muutosta mielipideilmastossa ilmastokriisin skaalan tullessa yhä kyseenalaistamattomaksi, samaan aikaan kun perinteiset mielenosoitukset ja parlamentaariset väylät sekä teknologian tarjoamat ratkaisut eivät ole kyenneet hidastamaan jatkuvaa kehitystä kohti planetaarista tuhoa. Kiinnostavaa piirre suoran toiminnan ilmastoliikkeissä on vahva sidos gandhilaisen kansalaistottelemattomuuden ja kehityskritiikin perinteeseen sekä taktinen yhtäläisyys 2000-luvun alun globalisaation vastaisen liikehdinnän kanssa. Huhtikuussa julkaistussa pamfletissa How a movement of movements can win: Taking XR to the next level XR:n puhehenkilö Rupert Read soveltaa 2000-luvun alun globalisaatiota vastustavien liikkeiden ajatuksen kansalaisliikkeiden yhteenliittymästä ”liikkeiden liikkeestä”, Read yhdistää esimerkiksi sosiaalista oikeudenmukaisuutta, rauhaa, vähemmistöjen oikeuksia ja ympäristön suojelua ajavat liikkeet yhteistä vihollista vastaan. Read yhdistää esimerkiksi sosiaalista oikeudenmukaisuutta, rauhaa, vähemmistöjen oikeuksia ja ympäristön suojelua ajavat liikkeet yhteistä vihollista vastaan. Taistelussa paremman ja elinkelpoisen maailman puolesta liikkeet löytävät yhteisen vihollisen patriarkaalis-kolonialistisesta fossiilikapitalismista.
Ruotsalaisen kansalaisliikkeitä tutkineen Jan Wiklundin mukaan kansalaisliikkeiden historiassa menestyksekkäitä ovat olleet massaliikkeet, jotka ovat onnistuneet luomaan laajoja liittoumia suurimman yhteisen nimittäjän ympärille, yhteistä vihollista vastaan. Teoreettiseen oikeaoppineisuuteen, estetiikkaan ja identiteettiin keskittynyt vastakulttuuri tai harvoja aktivoiva ammattilaismainen lobbaus eivät edistä tällaista agendaa, vaan luovat omilla tavoillaan vahvan erottelun liikkeen sisä- ja ulkopiiriin. Lobbaus vaatii resursseja, joista NGO-tyyppisten järjestöjen on vaikea kilpailla yritysten kanssa ja keskittyminen resursseihin ja erityisosaamiseen asettaa liikkeen jäsenistön kuukausilahjoittajan passiiviseen rooliin. Extinction Rebellionin spektaakkelimaiset tiesulut, Ende Geländen sekä hollantilaisen Code Roodin valkohaalareiden massa-aktiot taas toimivat voimaannuttavina käytännön koulutuksina ilmastoaktivisteille, jotka palatessaan kotiin organisoituvat samojen tekniikoiden ja periaatteiden ympärille. Nämä tekniikat pohjaavat kansalaistottelemattomuuteen, suoraan demokratiaan sekä ideologiselle moninaisuudelle liikkeen sisällä.
Ende Gelände ja Elokapina vastaavat ainakin periaatteellisesti ajatusta ”liikkeiden liikkeestä” ja ilmastoleirit Saksassa, Sveitsissä, Puolassa ja Ruotsissa muodostuivat moninaisten eri liikkeiden yhteistyöstä. Mainittakoon, että myös skandinaaviset vasemmistonuoret ovat olleet vahvasti edustettuina Ende Geländessä vuosien ajan. Pakolaisten oikeudet, antikapitalismi, antifasismi, ilmastokriisi, feminismi ja yleinen antiautoritäärisyys ovat kaikki osa liikkeen arvoja, mutta toiminta kohdistui rajattujen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen eli fossiilisen energian tuotannon lopettamiseen.
Suomessa syyskuun lopun tuhansia osallistujia keränneet ilmastomielenosoitukset näyttivät, että myös suomalaiset lähtevät kadulle ilmastokriisin vuoksi. Kuitenkin varsinainen kansalaistottelemattomuus Suomessa on ollut vielä melko harvinaista ja pienimuotoista, yksittäisiä hankkeita vastustavaa luonnonsuojelua. Suomen nykyisen hallituspohjan ollessa ehkä paras realistisesti kuviteltava kunnianhimoisen ilmastopolitiikan ajamiselle, on entistä tärkeämpää, että parlamentaarisen työn rinnalla on vaativaa ja järjestäytynyttä kansalaisaktivismia, jolla on valmiutta myös kansalaistottelemattomuuteen. Inspiroiva esimerkki tältä syksyltä Ruotsista oli, kun Folk mot Fossilgas massa-aktio näytteli tärkeät roolia Ruotsin hallituksen hylätessä suunnitelmat uuden maakaasusataman rakentamisesta.
Nuorilla vasemmistolaisilla on lähivuosina oiva mahdollisuus olla osa uusien ilmastoaktivismin muotojen rantautumista Suomeen sekä osallistua kansainvälisiin massa-aktioihin perinteisen järjestötoiminnan sekä ilmastolakkojen ohella. Itselleni kansalliseksi uhaksi nimetyksi tuleminen onnistuneen fossiilipankkien vastaisen aktion jälkeen Sveitsissä oli ensinnäkin pöyristyttävää, mutta myös hyvä esimerkki kansalaistottelemattomuuden tehokkuudesta, joka herättää vahvoja vastareaktioita. Jos poliisi ei olisi puuttunut tilanteeseen pankin toiminta olisi vakavasti häiriintynyt, ja kun poliisi puuttui tilanteeseen, tuli siitä kansainvälinen uutinen. Yleisen mielipiteen kääntäminen on kuitenkin hidasta ja vastassa eivät enää ole ainoastaan fossiilipääoman intressit ja kuluttavan keskiluokan mukavuudenhalu, vaan myös ilmasto-oikeudenmukaisuutta yhä äänekkäämmin vastustava äärioikeisto. Ilmastokriisi voi hyvinkin realisoitua ihmiskunnan historian vakavimpana humanitäärisenä kriisinä ja ainoastaan laaja ja moninainen ilmasto-oikeudenmukaisuutta ajava liike kykenee vastaamaan tähän haasteeseen demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta vaalien.
Internationell solidaritet, vi har bara en planet!
Kirjoittaja on kansalais- ja järjestöaktiivi, joka pidätettiin heinäkuussa Sveitsissä ilmastoaktiivien yhteenliittymän Collective Climate Justicen organisoimassa mielenosoituksessa sveitsiläispankkeja vastaan.
Julkaistu Liberossa 4/2019
