Maailmanpolitiikan professori ei halua antaa vapautta vain oikeiston käsiin.
teksti Oskar Lindman kuva Wikimedia Commons
Teivo Teivaisen työhuoneessa ympärilleen katsellessa pistää silmään kirjavalikoiman laajuus. Hyllyt notkuvat teoksia vasemmistolibertaarien teksteistä muihin klassikoihin. Teivainen muistelee hymyillen aikoja, jolloin valtiotieteilijät kokoontuivat viettämään aikaa G.A. Cohen – Boozing Society -kollektiivissa. Cohen on vasemmistolibertaarien kärkinimiä.
Ennen astumistaan virkaansa maailmanpolitiikan professoriksi Helsingin yliopistolla Teivainen matkusti paljon. Se toi näkemystä vertailla yliopistoja. Helsingissä hän näkee säilyneen akateemiseen vapauden: opiskelijoiden mielipiteet kulkevat laidasta laitaan, toisin kuin vähemmän kehittyneissä maissa.
Poliittisesti hän määrittelee itsensä puolileikillään vasemmistohipiksi. ”Socialismo libertario” terminä olisi tarkin, mutta siltä puuttuu asiallinen suomennos. On hänen ajatuksiaan tulkittu väärinkin: aikoinaan miestä pyydettiin useasti puhumaan globalisaation ja liberalismin vastustajana, mutta hän ilmoittikin tykkäävänsä niistä.
Vapaus ei saa haitata
Liberaalit vapausihanteet nousevat Teivaisen puheessa usein esiin. Näitä Teivainen kuvaa haittaperiaatteen kautta: jokainen on vapaa tekemään mitä tahansa, kunhan ei haittaa muita. Hänen mukaansa nykyliberaalit antavat kuitenkin itse kunkin tehdä juuri kuten heitä itseään huvittaa. Teivainen näkee, että liberaalin haittaperiaatteen käyttö tulisi laajentaa myös talouden puolelle. Yleensäkin asioita tulisi arvioida samalla mittatikulla.
”Näen ongelmallisena, että oletettavasti vapaassa yhteiskunnassa elävät ihmiset viettävät merkittävän osan valveillaoloajastaan hyvinkin autoritaarisesti hallitun instituution käskyläisinä” professori kuvailee kapitalistisia suuryrityksiä.
Teivaisen mukaan varsinaista sosiaalista ja taloudellista liberalismia ei voikaan erottaa toisistaan. Hän pahoittelee liber-alkuisten sanojen olevan nykyään oikeiston määrittämiä, eikä edes ymmärretä mitä vasemmistoliberalismi pitää sisällään.
Yritykset ovat diktatuureja
Teivainen ei tue Milton Friedmanin puheita voiton tuottamisesta yritysten ainoana velvoitteena. Hänen mukaansa on kyseenalaista, palveleeko lyhytaikaisen voiton hakeminen myöskään edes yritysten omaa etua.
Kirjassaan Yritysvastuun umpikuja Teivainen käy kriittisesti läpi yritysvastuun ongelmia. Yritysten vastuu kattaa ympäristövelvoitteet ja työntekijöiden oikeudet eli juuri sen, mikä löytyy yritysten yhteiskuntavastuuohjelmista.
Hän näkee yritysvallan demokratisoimisen prosessina, jonka tähtäimessä on kansalaisten vaikutusvallan kasvattaminen. Mutta hän puhuu myös yritysdemokratian toteuttamiskeinoista, joita voisi kutsua vaikka neuvostoiksi. Onko hyväksyttävää delegoida toimitusjohtajalle autonomista valtaa toimia yrityksen edun nimissä? Myös Björn Walhroos on kirjoittanut näkevänsä yritykset elimellisesti hierarkioina, joissa on yksi ylitse muiden, eli nykyaikaisena diktatuurin muotona.
”Demokratia on ihmisten mahdollisuutta olla vaikuttamassa päätöksiin, jotka kohdistuvat heidän elämänsä perusehtoihin”, Teivainen sanoo.
Osuuskuntien ja muiden jaetun omistuksen uudesta noususta hän puhuukin lämpimästi eikä pidä Ääni per osake -jakoa aitona demokratiana.
Teivainen näkee, että nykyiseen yritysmaailmaan on pesiytynyt suunnitelmataloudellisia rakenteita, jotka tukevat autoritaarista johtamista. Näitä haittapesäkkeitä pitäisi purkaa sijaitsevat ne millä tahansa yhteiskunnan osa-alueella. Hänestä olisi hienoa, jos yritysvaltaakin katsottaisiin liberaaleista vapausihanteista käsin kriittisesti.
”Liberaalilta pohjalta lähtevä kriittinen katse ei ole ainoa tai riittävä maailman ymmärtämiseksi, mutta sitä pitäisi olla enemmän.”
Hän näkee, että Friedman aikoinaan varoitteli aiheellisesti, että jos yritykset antavat periksi uudistumisvaatimuksille, niistä tulisi julkisia instituutioita ja tämä ajaisi koko yritysmaailman politisoitumista. Teivainen kysyy, onko näin jo käynyt.