Julkaistu Liberossa 3/2013
Sanotaan, että tavalliset ihmiset tekevät kamalia asioita, kun kamalista asioista tulee tavallisia. Lisäksi tavalliset ihmiset osallistuvat kamaliin asioihin, kun ne myydään heille kivaan ympäristöystävälliseen pakettiin pakattuna. Hyviä esimerkkejä tästä ovat ekologisina markkinoidut energiamuodot kuten vesivoima.
Vesivoimahan on sellaista kivaa ja puhdasta energiaa. Vesi pyörittää turbiineja, jotta sinä voit iloisesti katsella kotona televisiota ja huristella mehukoneella itsellesi kivoja vihreitä mehuja ja luomusmoothieita. Kenellekään ei aiheudu harmia. Paitsi tietysti niille ihmisille, joiden täytyy muuttaa tekojärven alta pois.
Ja onhan se ikävää, sillä tavalla valittaa ja pilata toisten hyvä mieli. Ei sillä, kyllähän me tykätään alkuperäiskansoista. Aina kun on naamiaiset, niin ostetaan askartelukaupasta sulkia ja laitetaan niitä tukkaan, koska mikään ei ole parempi naamiaisasu kuin viihdeteollisuuden raiskaama mielikuva eksoottisesta alkuperäiskulttuurista.
Tosin se, että emme tiedä mistään mitään, ei ole täysin omaa syytämme. Meille ei kerrota tai meille ei anneta kertoa aivan kaikkea. Kun Dawn Mikkelson teki kanadalaista Manitoba Hydroa ja sen alkuperäiskansojen maat hukuttanutta vesivoimahanketta kritisoineen dokumentin Green Green Water (2006), käytti Manitoba Hydro valtavia summia rahaa kampanjoidakseen elokuvaa vastaan.
Onhan se nyt syvältä, että joku amerikkalainen kuluttaja tulee kameran kanssa kyselemään vaikeita ja näyttämään miten vesivoima tuhoaa alkuperäiskansojen yhteisöjä. Koska kyllähän maasta pitäisi saada hyötyä niidenkin, joilla on rutosti rahaa ja omatunto pakkasen puolella, eikö niin?
Ironista on, että usein olemme paljon tietoisempia kamaluuksista, jotka tapahtuvat kaukana meistä. Olemme asiantuntijoita Länsi-Papuan tilanteessa ja muissa kaukaisissa solidaarisuutta vaativissa konflikteissa. (Oletteko muuten huomanneet, että solidaarisuuden toivottaminen on vassareiden vastine sille, kun harras kristitty ilmoittaa rukoilevansa jonkin asian puolesta?) Kuka meitä voisi syyttää. Niinhän sen pitääkin olla. Solidaariset teot maailmaa pyörittää.
Silti meidän pitäisi katsoa myös lähelle. Lappia ja muita syrjäseutuja kaupataan halvalla turistirysiksi ja isojen yritysten leikkikentiksi. Kaivokset pilaavat vesistöjä ja rikkovat poronhoitoalueita. Ilmastonmuutos saa pohjoisen luonnon aivan sekaisin.
Vuonna 2011 Vasemmistonuorten liittokokouksessa käytiin poliittista ohjelmaa uudistettaessa vääntöä siitä, tulisiko ohjelman alkaa puolen sivun mittaisella listalla siitä, mistä kaikista liikkeistä Vasemmistonuoret on ottanut vaikutteita. Listalla vilahteli muun muassa ympäristöliikkeitä ja radikaaleja ympäristöliikkeitä.
Se, mitä en muista listasta, liittyy alkuperäiskansojen käymiin kamppailuihin.
Innoittavatko nämä kamppailut myös meitä? Olemmeko ennen Gállokin kaivoskapinaa todella innostuneet mistään? Ehkä meidän olisi korkea aika innostua, rummuttaa vaikka vähän tehokkaammin alkuperäiskansojen asemaa käsittelevän ILO 169 -sopimuksen puolesta.
Sini Savolainen
Kirjoittaja ei tiedä Länsi-Papuan tilanteesta mitään, mutta aikoo ottaa siitä selvää. Kolumnin otsikko on käännetty rivi Blue King Brown -yhtyeen Water-kappaleesta.
