Jostain syystä meillä elää vahvasti käsitys siitä, että vähemmistössä olevalla uskonnolla on oltava yhteinen mielipide siitä, miten asioihin on suhtauduttava.
Tulee tänne ja haastaa
Islamista käytävää keskustelua vaivaa sama ongelma kuin uskontokeskustelua yleensä: keskustelijoita on paljon enemmän kuin asiantuntevia sellaisia.
Viikonloppu miehitetyssä Suomessa
Piiritystila-larppi siirsi Palestiinan miehityksen Suomeen ja pani miettimään muun muassa suhdetta Suomen lippuun.
Leffa-arvio: Kohuelokuva tulee – katso kuvat!
Kohuttu ja palkittu Adèlen elämä on kohuaan parempi.
Leffa-arvio: Punk-kapinan ja teiniyden ytimessä
Lukas Moodyssonin jatkaa uusimmassa elokuvassaan aiemmasta tuotannostaan tuttujen teemojen parissa. Me ollaan parhaita! on yhdistelmä nuorisokuvausta ja nostalgiaa.
Miksi junat seisovat tänään?
”Kiire on turvallisuuden pahin vihollinen”, sanoo veturinkuljettajien lakkoon yhtyneen Veturimiesten Liiton Riihimäen ammattiosaston Petri Miikkulainen.
Ulkoministeriön tukemaa journalismia
Liberon 3/2013 ilmasto-teemaliite on toteutettu Ulkoministeriön viestintä- ja globaalikasvatustuella. Vasemmistonuoret ry:n ja Libero ry:n yhteisesti hallinnoimaan hankkeeseen sisältyi myös heinäkuussa Vasemmistonuorten kansainvälinen ilmastoleiri sekä siellä järjestetty lehtityöpaja.
Leffa-arvio: Viides valta
Viides valta kannattaa katsoa, vaikka ei tietäisikään mitään Wikileaksista. Kärryiltä saattaa välillä silti pudota, varoittaa Julle Tuuliainen.
Leffa-arvio: Leijonasydän
Julle Tuuliainen suosittelee Leijonasydäntä maahanmuuttajille, natseille ja anarkisteillekin. Varoitus: sisältää paljastavaa juonikuvailua.
Pieniä vihreitä valheita
Ilmastonmuutos on totta markkinoijillekin. Mikael Leskinen ja Johanna Koivisto valottavat artikkeleissaan, miten ilmastoa ja ympäristöä käytetään markkinoinnissa.
- Edellinen sivu
- 1
- …
- 31
- 32
- 33
- 34
- 35
- …
- 44
- Seuraava sivu